Neil Jordanin, vuonna 1994 ohjattu Veren Vangit on yhdellä sanalla kuvaittavissa. Kulttielokuva. Veren vangit on yksi parhaista vampyyrielokuvista, jonka olen koskaan nähnyt. Siinä on draamaa, kauhua ja mahtavat näyttelijät sekä todella tunnelmallinen kuvaus. Näyttelijätyöstä vastaavat Hollywoodin huippunimet kuten Brad Pitt, Tom Cruise, Antonio Banderas sekä Kirsten Dunst. Erityisesti voisin sanoa että sekä Cruise että Pitt ottavat todella erilaiset roolit kuin heiltä on totuttu näkemään, ja samalla todistavat näyttelijätaitonsa.
Brad Pitt esittää Louisia, 1700-luvulla New Orleansissa asunutta, leskeksi jäänyttä nuorta miestä. Louis oli juuri menettänyt kaiken tärkeän elämässään, vaimon ja lapsen. Kuolemaa uhaten Louis haaskaa elämäänsä ryypäten ja käyden huorissa. Etsiessään pahaa, paha löytää hänet. Lestat (Tom Cruise) on vastaus Louisin rukouksiin. Vampyyri Lestat antaa Lousille mahdollisuuden. Ikuinen elämä tai kuolema. Louis valitsee ikuisen elämän, ymmärtämättä mihin hän itseasiassa on ryhtymässä. Elämä vampyyrina saa Lousin pään sekaisin. Vanhan elämän sympatia ihmisiä kohtaan ei tunnu katoavan ja verta himoava Louis onkin melkein verrattavissa huumeriippuvaiseen ihmiseen. Rottia, kyyhkysiä, koiria ja ruttoon kuolleita ihmisiä syömällä Louis pitää itsensä elossa. Eräänä yönä Lousin etsiessä verta itselleen hän löytää slummista tytön, Claudian (Kirsten Dunst), jonka äiti on kuollut ruttoon. Yhdessä Louis ja Lestat päättävät antaa Claudialle mahdollisuuden ikuiseen elämään, josta ei varmasti kukaan kieltäytyisi. Vuodet vierivät ohi, mutta Lestatiin kyllästyneet Louis ja Claudia päättävät karata New Orleansista ja etsiä toisia heidän kaltaisiaan. Vuodet vierivät ja muita vampyyrejä ei tunnu löytyvän, kunnes eräänä iltana vampyyri löytää heidät. Vanhimman elossa olevan vampyyrin, Armandin (Antonio Banderas) avulla Louis ja Claudia yrittävät oppia elämänsä tarkoitusta.
Tarina kerrotaan Louisin näkökulmasta, takaumien avulla. Elokuva alkaa nykyajasta, jossa Louis löytää radiossa työskentelevän miehen, joka on kiinnostunut kuulemaan hänen elämänkertansa. Hyytävän mahtava tunnelma ja loistava musiikki sekä uskomattomat roolisuoritukset ovat omiaan nostamaan Veren Vangit -elokuvan yhdeksi parhaaksi vampyyrielokuvaksi kautta aikojen. Veren vangit kykenee esittämään tarinan vampyyreistä aivan omalta näkökulmaltaan tarjoten aivan uuden näkemyksen genreen. Vaikka loppu onkin vähän ”erilainen” joidenkin mielestä, mutta pitänee silti mainita vielä, että kokonaisuudessaan Veren Vangit on mahtava elokuva, joka todistaa kahden mahtavan näyttelijän osaamisen, kuin myös Kirsten Dunstin taidot niin sanottuna ”keltanokkana”, ja tietenkin myös pienessä roolissa oleva Antonio Banderas antaa parastaan. Kulttielokuva ja ehdoton must-see.
-
Veren vangit - 80%80%
Tiedot
Genret: draama,fantasia,kauhu
Kesto: 123 min
Ohjaaja: Neil Jordan
Pääosissa: Brad Pitt,Tom Cruise,Kirsten Dunst,Antonio Banderas
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 1994
Liian mustiin pukeutuville pikkutyttöille tarkoitettua pinnallista paskaa.
Aivan ihana elokuva. <3
Mhtaakohan mikään sana riittää kuvailemaan ko. elokuvaa…
Aivan ihana elokuva, itkukiin tuli silmään, kun katsoin sen. Tuli se seuraavallakiin. Siis aivan loistava <3
Veren Vangit jäi kaikessa mahdollisessa rikkaudessaan puolivillaiseksi kömpelön kässärin takia. Tom Cruisen, Brad Pittin ja Antonio Banderasin ainoa funktio loppujen lopuksi on näyttää helvetin kauniilta kuvassa ja oikea näyttelijä työ jää kauaksi jonnekkin ulottumattomiin, heidän kasvoissaan oleva meikkikerros on jotain uskomatonta, mutta silti veren vangit ei jää ilman ansioita, siinä on ajoittain omituisen hypnoottinen tunnelma, jylhä musiikki raita, mahtava puvustus ja aidosti hieno kuvaus, Veren Vangit olisi voinut olla parhaita
Parhain vampyyrileffa johon olen törmännyt, tässä on syvyyttä! Brad Pittin ja monen muun näyttelijän roolihahmojen piilolinssi silmät häiritsi, kieltämättä!…Loppu oli hyvin osuva, ja koko leffa n.3-4 tähteä…OLisin toivonut Louisin rooliin periaatteessa jotakuta muuta, ehkä Lestatinkin… 🙂
Loistavat kirjat. Loistava elokuva, aluksi kyllä olin huolissani Lestatin roolin puolesta kun kuulin että sitä esittää Tom Cruise, mutta yllättävän hyvin hän siitä suoriutui 😀 Lähes viisi tähteä
Täydellinen elokuva! Hyviä roolisuorituksia. Cruise oli ehdottomasti loistavin. 😀
Ylipitkä, vetelä, ja yliarvostettu goottityttöjen märkä uni heti The Crown jälkeen.
Ihan ok leffa.
* kuuluisia näyttelijöitä
Katsoin kun kerta tv:stä tämä tekele näytettiin. Aikamoinen pettymys. Koko elokuva on kasattu vain yhden idean ympärille: miten inhimillisesti ajatteleva vampyyri selviää omantunnon tuskistaan, kun joutuu tappamaan selviytyäkseen. Tämän idean turvin koko loppu leffa pyrkii säilyttämään mielenkiintonsa, mutta lopputulos onkin äärimmäisen tylsä elämäntarinakertomus. Vielä kun kerronta on toteutettu mielikuvituksettomasti ja ennalta-arvattavasti, lopputulos jää laimeaksi. Lisäksi juoni jättää kertomatta paljon oleellisia käytännön kysymyksiä, mikä jää ärsyttämään.
<3 Tämä tosiaan on ihana...*Kuolaa*
Elokuvaa kuvaa vain yksi sana:
Mahtava.
Aivan huippu elokuva todella hyvä 🙂 Paras vamppyyrielokuva jonka olen katsonut. Ei muuta kuin plussaa <3
Muistaakseni pidin siitä kaaauan sitten. Pitää katsoa uudestaan kun löydän sen jostain.
aivan loistava elokuva kaiken kaikkiaan. parhaita jonka olen nähnyt.voittaa jonkun twilightin mennen tullen! lestat kicks edward’s ass : D
Anne Ricen vampyyreistä tekee niin loistavan se että ne eivät ole jotain goottirokkareita jotka esittävät seksikkäitä. Oikeastaan taitavat olla Bi-seksuaaleja kaikki, joka oikeastaan on aika uskottavaa koska eihän vampyyreille muu pitäisi merkitä kuin veri 🙂 5p
Olis kiva nähdä leffa…
Ylivoimaisesti paras vampyyrielokuva minkä olen ikinä nähnyt!! Roolisuoritukset ovat kaikki myös parhautta!!
Ehdottomasti parhain vampyyri elokuva jonka olen nähnyt! Voittaa Twilightin kevyesti. Näyttelijäkaartikin koostuu alan parhaista. Erityisesti Brad Pittin valitseminen tunnontuskista kärsivän Louisin rooliin oli täydellinen valinta! Antaisin leffalle viisi tähteä.
Epäilin itse, että tämä on joku surkea pikku leffa johon on tungettu kuuluisia näyttelyitä, mutta olin todellakin väärässä! Cruise sopi täydellisesti Lestatin rooliin ja Brad Pittilläkin oli myös todella mallikas roolisuoritus. Kirsten Dunst näytteli myös uskottavasti Claudiaa ja varsinkin minkä ikäinen hän olisi silloin, lahjakas tyttö! Interview with the vampire hakkaa kyllä mennen tullen Twiligt-saagan ja Robert Pattinson jää kakkoseksi Tom Cruisen mallikkaalle suoritukselle vamppyyrinä. Parempa leffaa/vamppyyri leffaa saa hakea!
Ehkä vähän sekava ja kummallisesti pätkivä leffa, mut toimi yllättävän hyvin! Jotenki vampyyrit oli kuvattu kiehtovasti ja jollain tapaa seksuaalisesti suuntautumattina jotka himoitsee sekä miehiä että naisia.. Yleensä ku näkee vaa sitä Twilight-p*skaa joissa itketään vampyyrien ihanuutta.. Maskeeraus oli huolellista, siitä pisteitä kans. Lestat oli mielenkiintonen hahmo, tykkäsin siitä ehkä eniten, koska Louis’n kaltasia, tunnotuskissa pyöriviä persoonia on nii monissa leffoissa. Lestat oli jotenki nii röyhkee et se varmaa vetoo kaikkiin naiskatsojiin.. Enkä ois ikinä uskonu et Tomppa toimis vampyyrin roolissa! Varsinkaan sen jälkeen ku se oli Austin Powers Kultamunassa.. Mut hyvin vörkki silti ja antaisinpa vaikka neljä tähteä koko filkalle! 🙂
Paremmin en osaisi kuvailla Ja erityiskunnia Cruiselle, ihastuttava roolityö Lestatina…