Puuta, heinää ja muutama vesiperä

Madonnan miehenäkin tunnettu, ohjaustyyliltään ja dialoginkäytöltään hieman Quentin Tarantinoa muistuttavan Guy Ritchien esikoisohjaus Puuta heinää ja muutama vesiperä on lähtöasetelmistaan huolimatta kaikkea muuta kuin perinteinen rikoselokuva. Ritchien visuaalinen tyyli on todella omaperäinen, joskin perinteikäs brittiläinen “paskainen tiskiallas” -realismi paistaa läpi jonkin verran.

Puuta heinää ja muutama vesiperä kertoo neljästä onnettomasta pikkurikollisesta, jotka jäävät paikalliselle isokiholle Kirves Harrylle valtaisan rahasumman velkaa epäonnistuneen korttipelin lopputuloksena. Tomilla (Jason Flemyng), Eddiella (Nick Moran), Baconilla (Jason Statham) sekä Soapilla (Dexter Fletcher) on noin viikko aikaa hankkia rahat takaisin tai muuten Harryn apurit alkavat katkoa onnettomilta kaveruksiltamme sormia.

Tarinan lähtökohdat ovat periaatteessa melko kliseiset, ja rikoselokuville melko tyypilliset, mutta Ritchie on todella tehnyt aiheesta omanlaisensa elokuvan. Omaperäisen elokuvasta tekevät Ritchien itsensä kynäilemä hervoton dialogi, jota voisikin verrata Tarantinon vastaavaan, sekä uskomattomat ja koomiset sivuhahmot kuten Iso & Pikku Chris, Nick Kreikkalainen sekä Rory Breaker. Musiikki on toinen asia joka nostattaa tämän elokuvan aivan omiin sfääreihinsä, tuskin kukaan voi olla hymyilemättä loppukliimaksin lähestyessä kreikkailaisen Zorbas-tunnarin soidessa taustalla.

Näyttelijätyö on kaikinpuolin ihailtavaa, erityisesti mieleen jäi “läski” Tomia näyttelevä Jason Flemyng sekä Iso Chrisiä näyttelevä Vinnie Jones, molemmat ovatkin sittemmin olleet Ritchien vakiokasvoja. Sivurooleista ehkä yllättävin on supertähti Sting Eddien isänä, aikaisempaakin näyttelijäkokemusta omaava tähti vetää todella pienen roolinsa hyvin läpi, ja tämän mukana oloa ei mitenkään sen enempää paisutella.

Ritchien seuraavaan elokuvaan, Snatchiin, verrattuna Puuta Heinää on melko kevyt, eikä juonikuviot saa aivan vastaavanlaisia raamatullisia mittasuhteita. Omasta mielestäni tämä onkin hyvä asia ja Puuta Heinää ja muutama vesiperä onkin Snatchia huomattavasti toimivampi kokonaisuus. Syvällisyydestä tai vankoista kannanotoista tätä elokuvaa ei voi syyttää, mutta viihdyttävyydestä ja katsojan hämäämisestä elokuva saa vähintään elinkautisen kakun. Brittielokuvien eliittiä.