Open Range

Costner on urallaan saanut minulta monet kehut. Pidin Postmanista yhtä paljon kuin Tanssii susien kanssa-leffasta, eikä Waterworld ollut hullumpi sekään. Bodyguardissakin jopa oli sitä jotakin. Siksi odotin etukäteen tältä lännendraamalta ehkä liikoja.

Costner ja Duvall ovat karjapaimenia jotka parin hieman kahjon apulaisensa kanssa kulkevat pitkin maita ja maisemia hyviä laidunmaita haeskellen. He kuitenkin sattuvat huonoksi onnekseen laiduntamaan erään kyläpahasen lähettyvillä, jonka sheriffiä pitää takataskussaan karjatilan omistava ilkeä äijä. Mies ei pidä ajatuksesta että pari tilatonta paimenta ruokkii elukoitaan hänen tilansa läheisillä mailla, ja lähettää uusavuttomat lakeijansa miesten kiusaksi. Siitähän pian soppa syntyy.

Duvall ja Costner ovat molemmat pitkän linjan näyttelijäkaartia, tai no, Duvall nyt ainakin. He ovat oikeastaan ainoa valopilkku tässä sekamelskalla. Elokuva liikkuu eteenpäin harvakseltaan, tuumaillen ja kummastellen, ja hieman liikaa esikuviaan lainaillen. Costnerin liipasinsormeltaan herkkä, tumman menneisyyden omaava entinen sotilas on jo sinänsä vankka klisee. Duvallin kaikenlaista kokenut “Boss” on hänkin kuin John Waynen kevytversio… Annette Beningin sairaanhoitajasta on vaikea kirvoittaa mieleen mitään originellia sanottavaa.

Kyllä tätä pari tuntia katsoo, eikä hirveästi tylsisty, pari naurahdustakin irtosi jossain vaiheessa. Mutta elokuvan jälkeen siitä ei oikein osaa ajatella mitään. Dialogi on sinänsä nasevaa, että siihen on saatu aidontuntuinen 1800-luvun loppupuolen fiilis. Sikäli kuin minunlaiseni nykypäivän suomalainen jässikkä nyt eroa huomaa. Ajoittain hyvä dialogi ja laadukas näyttelijakaksikko, tai -kolmikko, ei sinällään ole tarpeeksi hyvä syy tuottaa tällainen lännendraama. Elokuvan tulisi vähintään kertoa tarina, ellei muuta. Tämä tarina olisi puolestani saanut jäädä kertomatta.

Hyvää:
+ dialogi aidontuntuista ja ajoittain nasevaa

Huonoa:
– etenee hitaasti
– ei järin omaperäinen
– käsikirjoitus ei nappaa mukaansa