Sormet Pelissä

Katsoin kyseisen elokuvan juuri parhaimmalla mahdollisella hetkellä: klo 03 keskioluen vaikutuksen alaisena kavereiden kanssa. Elokuva siis todennäköisesti tuntui hauskemmalta kuin se todellisuudessa olikaan. Ja pälä pälä.

Pari sanaa "juonesta".
MTV:n persoonallinen koomiikko Tom Green näyttelee (tai siis esittää) Gord Brodya, joka pyrkii sarjakuvapiirtäjäksi. Hänen omalaatuiset piirroksensa eivät vakuuta isoja herroja, joten täytyy hankkia toinen elinkeino tai ainakin sekoilla elokuvan loppuosa. Gord rakastuu liikuntavammaiseen Bettyyn (Marisa Coughlan), koettaa paikkailla suhdettaan isäänsä Jimiin (Rip Torn erinomaisessa roolissa) ja saa uskoteltua, että Jim on "sormettanut" toista poikaansa Freddya (Eddei Kaye Thomas) mistä elokuvalle saatiin näppärästi myös nimi.

Sormet Pelissä on juuri sitä mitä tilaa; räävitöntä nuorisohuumoria, musiikki on menevää massapoprockia, kuvakerronta varsin tyypillistä, näyttelijät enemmän tai vähemmän hukassa (pääasia, että ovat hauskoja) ja elokuvan "juoni" on todellakin katkonainen. Elokuva, jossa ei turhia tarvitse ajatella: kunhan avaa olskin, istuu mukavasti ja ottaa kaverit mukaan että pääsee kunnolla höröttämään.

Elokuva on hyvin pitkälle Tom Greenin elokuva – elokuvan työnimikin oli Tom Green Movie – ja se jatkaa Tom Greenin linjaa yrityksillä sykähdyttää katsojaa entistä rajummin. Sormet Pelissä ei ole yritä olla seuraava Citizen Kane, vaan turvautuu jopa yllättävän irrallisiin sketseihin ja tuttuakin tutumpaan huumoriin. Tämä kaikki toimii hyvin sellaisenaan, tähtiin ei ole kurkoteltu: suosio on taattu MTV:n televisiosarjan siivittämän menestyksen perusteella.

Elokuvakriitikon ominaisuudessa elokuvasta ei jaksa tykätä. TV:stä elokuviin siirtyminen ja Greenin esikoisohjaus ovat syynä yleiseen sekamelskaan, jolle kyllä naurahtelee, mutta siitä pitäminen onkin jo eri asia. Toisaalta hieman pelottavaa, että saatan nauttia tällaisesta elokuvasta vain tietyssä mielentilassa. Huono maku nyt onkin vähän kaksipiippuinen asia.