Phone Booth

Jep. Tulipa myös Phone Booth katsottua. Tarjolla oli tällä kertaa hyvä juoni, hyvät näyttelijät ja hyvä tunnelma. Itse asiassa Joel Schumacherin leffaksi Phone booth oli minulle yllätys, sillä en ole oikeastaan koskaan arvostanut kyseisen hemmon leffoja.

Phone boothin pirtein yllätys kuitenkin oli Hollywoodin uusi nouseva nimi Colin Farrell, joka mielestäni tekee parhaimman suorituksensa, mitä olen koskaan nähnyt. Farrellilta näköjään irtoaa ihan suoranaista helmeilevää tuskaa ja aitoa ahdistusta. Farrell on muutenkin erittäin osuva valinta rooliin, sillä jotenkin Farrellin olemus hehkuu sellaista omahyväisen paskiaisen olemusta, joka etsii anteeksiantoa virheilleen.

PB:ssä on kiva nähdä myös pitkästä aikaa Forest Whitakeria, joka on yksi suosikkinäyttelijöistäni. Jostain syysta Whitakerin tyyli näytellä jää joka kerta mieleen positiivisella tavalla.

Juoni on PB:ssä hyvin ajateltu. Tapahtumamiljöö on hyvin pieni, joka sopii kuvaan erinomaisesti. Parhainta kuitenkin on, että juoni ei ole ennalta-arvattava. Se tekee elokuvasta nautittavaa katseltavaa ja nostaa tietenkin minun silmissäni pisteitä. Tosin juonessa on yksi loogisuutta häiritsevä seikka, joka ilmenee eräässä roolihahmossa, muttei se kuitenkaan itse katselukokemusta hajota.

Phone Booth on juuri oikean pituinen elokuva. En olisi jaksanut katsella puhelinkopissa tapahtuvaa elokuvaa kahtakaan tuntia. Tuollainen tunti ja 20 minuuttia tuntuu hyvältä ajalta, jolloin voi vähän kotisohvallaan levähtää. Phone Booth ei tosin tarjoa mitään uutta tai mullistavaa, mutta se on hyvin toteutettu perus-elokuva vähän tyylikkäämmällä ja mielenkiintoisella juonella kuin tavallisesti.