Return of the Living Dead

Ainakin neljä jatko-osaa saanut, juuri äsken varmastikin leikattuna versiona televisiosta ulos tuutattu Return of the Living Dead, oli yllättävän piristävää katsottavaa. Ainakin allekirjoittaneelle Dan O’Bannonin elokuva toi uudenlaisen momentin zombie-elokuvien genreen huumorin kautta. Täynnä hassuja kliseitä täynnä oleva, välillä huvittava ja verta säästelemätön paketti miellyttää varmasti muitakin, sillä elokuvassa oli rosoisuudestaan ja 80-luvun syntikkamusiikistaan huolimatta otetta ja meininkiä vaikka muille jakaa.

Tarinakin on saatu siihen kuntoon, että siitä kannattaa jopa pari sanaa kirjoittaa: tällä kertaa zombiet eivät vain mystisesti ala ilmestyä, vaan taustalla on armeijan unohtamien säiliöiden puhkeaminen inhimillisestä erehdyksestä. “Kyllä tämä kestää, tämän on tehnyt armeija.” -lausahduksen jälkeen helvetin eteiseksi muuttuva lääketarvikevarasto ja hautausmaa saavat verisen iltakasteensa välittömästi hautausmaan asukkien noustessa pintaan. Seurauksena ovat puhuvat ja ajattelevat zombiet, joiden tavoitteena on syödä eläviltä aivot. Maalaisjärjellä ajateltuna Return of the Living Deadin perustarina ja ajatus kuulostavat jälleen kerran typeriltä, helpoilta ja keinotekoisilta tavoilta saada huomiota ja katsojia, mutta paljas totuus kuitenkin on, että elokuva osaa nauraa jopa itselleen. Viittaus Romeron Night of the living deadiin irroittaa naurut ja muutenkin yleinen, hölmökin, naiivius asioihin värittää koko elokuvan positiivisesti.

Näyttelijätkin jaksavat myöskin yllättää: nimihirviö Clu Gulager heiluu varastonomistaja Burtina osuvasti hysteerisen ja päättäväisen miehen housuissa. James Karen ja Thom Mathews tuovat elokuvaan huumoria, Beverly Randolph kirkumiset, Don Calfa kylmähermoista ja karismaattistakin vakuuttavuutta, Linnea Quigley lajityypille tarkoituksenhakuiset maitorauhaset sekä mukana rilluvat punkkarit mukavia pikkurooleja, joista mikään ei ole mitenkään ikimuistettava, muttei huonokaan. Kokonaisuutena Return of the Living Dead on oikeasti otettava kauhun ja komedian yhdistelmänä, vaikka monet kukkahattutädit voivat olla asiasta eri mieltä. Suomessakin aikoinaan totaalisen esityskiellon saanut elokuva on silti K-18-leimaksi asti verrattain kesy tapaus, eikä elokuvaa voi missään tapauksessa pitää varsinaisena kauhuna. Zombie-genreen sen sijaan elokuva mahtuu mainiosti erityisesti uniikin ja idearikkaan otteensa ansiosta, jonka vuoksi jokaisen itseään kunnioittavan elokuvien ystävän kannattaa mokoma elokuva ainakin kerran elämässään katsoa.