Fight Club

Nuoren elokuvaneron David Fincherin ohjastelema Fight Club (1999) oli ja on vieläkin kohuttu teos, koska siitä yksinkertaisesti on niin paljon sanottavaa.

Chuck Palahniukin novelliin perustuva elokuva kertoo nimettömästä – tarinan edetessä häntä aletaan kutsua Jackiksi – toimistovirkailijasta (Edward Norton), joka kärsii unettomuudesta. Hän hakee apua tukiryhmistä ja jää koukkuun tuntemattomien ihmisten vuodatukseen. Hän tapaa oman elämänsä jumalan, Tyler Durdenin (Brad Pitt). Yhdessä he perustavat äärimmäisen tukiryhmän, Fight Clubin. Tässä klubissa "30-vuotiaat pojat" hakkavat toisiaan ja silloin tällöin Tyler latelee omia totuuksiaan, joista pian tulee kirjoittamaton Raamattu. Fight Club laajenee ja muuttuu maanalaiseksi terroristijärjestöksi johtajinaan Tyler ja Jack. Tylerilla tosin on omat suunnitelmansa.

Tätä elokuvaa on mahdoton lokeroida. Se alkaa pikimustana elämäntapakomediana, siirtyy puhtaan toimintaelokuvan ja jopa pornografian kautta psykologiseen takaa-ajotrilleriin.

Näyttelijäkaarti hipoo täydellisyyttä. Edward Norton tulkitsee valkokaulusluuserinsa antaumuksella. Brad Pitt osoittaa olevansa muutakin kuin "maailman seksikkäin mies": hän on myös nerokas ja hauska näyttelijä, hän tekee Tylerin lihaksi tehokkaasti ja mieleenpainuvasti. Kauniimpaa sukupuolta edustaa Marla (Helena Bonham Carter), ainoa, joka ei näytä sopivan täysin saumattomasti elokuvaan.

Koko kameran takana seisova joukko on alansa huippua. Ohjaaja Fincher kuvasi perfektionistin tavoin kolme kertaa enemmän materiaalia kuin keskivertoelokuvassa yleensä. Ja tulos näkyy. Jokainen kamerakulma ja -liike on täysin hallittu. Dust Brothersin musiikki on ennenkuulemattoman kaunista, persoonallisuus on valttia. Kuvaaja Jeff Cronenweth värittää kuvansa lumoavasti ja Fincherin tuttuun tyyliin kuuluu synkkyys, varjot. Jim Uhlsin sovitusta on vaikea kritisoida lukematta alkuperäisteosta. Leikkaus hipoo musiikkivideoiden tempoa, mutta ei ollenkaan häiritsevästi. Päinvastoin.

On todella väärin, että USA:n elokuva-akatemia ei noteeraa niitä elokuvia, joiden teemat ovat arveluttavia. Elokuva, jossa isot penikset vilahtelevat kesken lastenelokuvien – ja jossa terroristiliike aikoo palauttaa taloudellisen tasapainon – ei saanut yhtäkään Oscar-ehdokkuutta. Tämä elokuva on pakko nähdä ja hankkia: osta, vuokraa tai varasta. Mutta älä wareta.