Karvinen

Ennen kuin näin elokuvan ihmettelin ääneen kuinka lyhyt se oli: vain 80 minuuttia. Sen nähtyäni ihmettelin kuinka pitkältä ne 80 minuuttia tuntuivat.

Kaikki tuntevat laiskan lihavan keltaisen kissan, Karvisen. Tässä järjen riemuvoitossa Karvisen älyvapaa isäntä Jon (Suomessa aliaksena Esko) saa märkien uniensa kohteelta, Karvisen eläinlekurilta (Jennifer Love Hewitt) hoitoonsa uuden isäntänsä veroisilla älynlahjoilla varustetun Osku-nimisen koiran. Suureksi kauhuksemme hurtta kidnapataan ilkeämielisen kissanruokamainosnäyttelijän toimesta, ja on Karvisen tehtävänä pelastaa maailma – tai ainakin Osku – miehen kynsistä.

Elokuvan erittäin kyseenalaista viihdearvoa voi puolustella sillä, että se on ehkä suunnattu perheellisille. Niinpä niin, mutta leffan alkuperäinen kieliasu kyseenalaistaa ajoittain sen soveltuvuuden perheen pienimmille. Karvinen on sarkastinen ja itsekeskeinen, ja huumori on sen mukaista. Tätäkö lapsille suunnattu huumori nykyään on? Leffan valopilkku on Karvisen äänenä loistava Bill Murray, joka olikin ainoa syy miksi edes vaivauduin tämän teoksen katsastamaan. Eipä tästä tosin suomiversiossa ole paljoa lohtua, kun Murray on korvattu Suosalon Martilla, joka ei todellakaan ole mikään Bill Murray, anteeksi vain.

En erityisesti pitänyt elokuvan tekijöiden päätöksestä tehdä Karvinen digitaalisen animaation turvin ja hoitaa muut hahmot perinteisin eläin- ja ihmisnäyttelijöin. Karvinen ei oikeiden kissojen rinnalla näytä lainkaan luontevalta, ja näyttelijöiden nostellessa ja käsitellessä “kissaa” on aivan liian selvää että he kantavat pelkkää ilmaa käsivarsillaan ja sylissään, ja digigraafikot ovat sitten jälkikäsittelyssä liimanneet Karvisen kuvaan. Ei hyvä ja sitä rataa.

Huh huh. Seitsemän dollaria ja 80 minuuttia, enkä kumpaakaan saa takaisin. Odota Anttilan alekoria, eiköhän tämä sinne pikapikaa päädy.

Hyvää:
+ Bill Murray

Huonoa:
– kaikki muu