Bang Rajan

Elokuvamaailmassa on nähtävistä käynnissä jonkinlainen murros, sillä kaikenkarvaiset taisteluelokuvat ovat jälleen pinnalla. Varsinkin ilman pyssyn pauketta pärjäävät miekan kalistelu-elokuvat ovat tehneet varsinaisen comebackin. Trendinhän aloitti aikoinaan Braveheart, mutta sen jälkeen koettiin suvantovaihe, jolloin megalomaanisia metallin kalketta sisältäviä suurtaisteluja ei juurikaan tullut. Nyt on kuitenkin toisin ja jopa thaimaalaiset ovat omasta legendastaan vääntäneet spektaakkelimaisen taistelun, jossa pieni Bang rajan-niminen kylä ottaa mittaa Burman armeijasta 1700-luvun lopulla.

Kaikille varmaan tuli jo selväksi elokuvan juoni ainakin pääpiirteissään. Eli taas kerran on heitetty asetelma hyvä-paha, jossa pahan roolissa nähdään raakalaismaiset burmalaiset ja “enkeleitä” ovat tällä kertaa thaimaalaiset tai tarkemmin sanottuna bang rajanilaiset. Elokuva kuulemma perustuu tositapahtumiin, jotka menevät edellä mainituin sanoin. Elokuvaan on myös legendan mukaan lisätty muutamia ihmiskohtaloita, jotka eivät sen kummemmin katsojaa puhuttele. Tämä johtuu siitä, että tarina on tylsä ja huonosti etenevä ja näyttelijät ovat käsittämättömän tylsiä/huonoja puupökkelöitä.

Näyttelijät eivät Bang rajanissa loista. He ovat lyhyesti sanottuna puhuvia, käveleviä, miekkailevia vahanukkeja, joilta ei ilmeitä juurikaan saa kuin hahmon kuolinhetkellä. BR:n näyttelijöistä ei ole kertakaikkiaan mihinkään muuhun kuin kaatumiseen. Ainoata hyvää yritystä näyttelemisessä tarjosi lopun suuri taistelukohtaus, jossa näin sentään joidenkin osalta jo yrittämistä kuin myös onnistumista näyttelemisessä.

BR on tyhjänpäiväinen elokuva. Siinä on mennyt hyvästä ideasta huolimatta lähes kaikki pieleen. Niin leikkaus, joka tekee elokuvasta sotkuista katsottavaa kuin vahanukke-näyttelijätkin tekevät BR:stä sylkykupin. Sitten kun soppaan lisätään löyhästi kiinni pysyvä tarina vieläkin löyhempine sivujuonineen, niin suolaton soppa on valmis.