Changeling – vaihdokas

Clint Eastwoodin jo yli 30-vuotinen ura ohjaajana jatkaa tasaista voittokulkuaan. Vaikka mies itse lähentelee jo kohta 80 ikävuoden rajapyykkiä, ei tahti tunnu hiipuvan ainakaan kameran takana millään tavalla. Armottomasta alkanut, lähes katkeamaton, hittielokuvien ohjausputki ei vain ota katketakseen, ja vaikka matkalla on sattunut muutama “työtapaturma”, niin jälki on kaiken kaikkiaan ollut uskomattoman vahvaa. Jos edellisen sotaelokuvakaksikon jättää huomioimatta, on Eastwoodin ohjausjälki ollut omalle tyylilleen uskollista,  rauhallista ja tunnevahvaa jälkeä, eikä tämä uusin, Changeling, tuo asiaan muutosta.

Kun kyseessä on näinkin ison kaliiberin ohjaaja, niin näyttelijöistä ei varmasti ole ollut pulaa. En usko, että kovinkaan moni kieltäytyisi Clintin ohjauksesta, ja vuosien varrella sellaiset nimet kuin Morgan Freeman, Gene Hackman, Kevin Costner, Meryl Streep ja niin edelleen ovat olleet maestron ohjauksessa. Siksi olikin ehkä hieman yllättävää, että mutruhuulien kuningatar ja toimintaelokuvien seksikäs taistelijatar Angelina Jolie kiinnitettiin 1920-luvulla eläneen Christina Collinsin osaan. Huoli epäuskottavuudesta kuitenkin hautautuu jo ensiminuuttien jälkeen, sillä jos naisen toimintaroolit siirretään syrjään, niin ei hän Oscar-voittojaan turhanpäiten ole saanut. Angelina Jolie on ennenkaikkea osaava ja uskomattoman vahvasti eläytyvä näyttelijä, jonka tulkinta lapsensa kadottaneesta äidistä on äärimmäisen uskottavaa. Ei ole vaikeaa huomata, että Jolie on juuri saanut maistaa äitiyttä, sillä eläytyminen on ajoittain todella autenttista.

Eletään vuotta 1928 ja Christina Collins elelee Los Angelesissa kaksistaan 10-vuotiaan poikansa Walterin kanssa. Christina työskentelee puhelinoperaattorien kordinaattorina ja joutuu näin jättämään poikansa usein itsekseen kotiin. Eräänä iltana töistä palatessaan Walter on kadonnut kotoaan ja katsoja voi melkein tuntea Chrstinan tuskan, kun poikaa ei löydy mistään, ja poliisikaan ei tunnu tekevän asialle mitään. Kuluu kuukausia, kunnes poliisi ilmoittaa pojan löytyneen elävänä, ja että äiti saisi hänet takaisin pian. Juna-asemalla poikaansa vastaanottava äiti kokeekin sydämen pysäyttävän shokin, kun vaunusta ulos tuleva poika ei olekaan hänen poikansa. Poliisi väittää, että äiti kärsisi vain shokista ja että kyllä tämä on hänen poikansa. Herääkin kysymys: eikö äiti muka tuntisi omaa poikaansa?

Pian katsojalle ja äidille kuitenkaan selviää, että kyseessä ei todellakaan ole Walter Collins, sillä tämä poika on tuuman lyhyempi, ympärileikattu ja kaikenkukkuraksi omaa eri hammaskartat kuin Walter. Miksi poliisi sitten edelleen väittää että tämä poika on Walter, ja että äiti on vain sekoamassa? Elokuva tuokin hyvin esille sen, että 20-Luvun Los Angeles ei ollut todellakaan mikään lintukoto, kun niin viina-, tupakka- kuin huumekauppaa sekä prostiuutiota ylläpitivät poliisit, joiden toimet rikollisuuden vähentämiseksi pitivät sisällään lähinnä rikollisten systemaattisia murhia ja heidän toimintansa itselle kaappaamista. Eastwood johdattaakin tätä tarinaa lähes mestarillisin ottein laajentaen pikkuhiljaa Walterin katoamista yhä suuremmille urille.

Kun poliisikapteeni J.J.Jones (Jeffrey Donavan) yhdessä päällikkö Davisin (Colm Feore) kanssa päättävät lakaista koko “Collins-ongelman” maton alle, löytyy poliisivoimista kuitenkin vielä muutama rehellinenkin etsivä. Etsivä Ybarra törmääkin eräässä toisessa tutkimuksessa suorastaan järkyttävään sarjamurhaajatapaukseen, joka varmasti 20-30 lukujen taitteessa oli hyvinkin epätavallista. Pian langat alkavat nivoutua yhteen ja Collins saa yllättävää apua radiopastori Gustav A. Brieglebiltä (John Malkovich), joka on ottanut elämäntehtäväkseen poliisivoimien korruption tuomisen julkiseen tietoon.

Changeling on tositapahtumiin perustuva draama naisesta, joka joutui taistelemaan tuulimyllyjä vastaan korruptioituneessa 20-luvun Los Angelesissa. Straczynskin adaptoima käsikirjoitus on hyvinkin maanläheinen ja se antaa tarinan soljua omalla painollaan eteenpäin. Kun tämä yhdistetään Eastwoodin loisteliaaseen ohjaukseen, jonka autenttisuus ja konstailemattomuus hakee vertaistaan, on käsissämme todellinen loistoelokuva. Ainoastaan päällikkö Jonesin ja pastori Gustavin hahmot ovat aivan liian päälleliimatun oloisia, jotta ne toimisivat hyvin, mutta Jolien lähes maagisen hyvä esiintyminen kannattelee helposti tämänkin kaliiberin elokuvan sen kestonsa läpi. Eastwood osaa myös rytmittää elokuvan juuri niin hyvin, että puutumista ei pääse tapahtumaan ja käsinkosketeltavan melankolisuuden takia herkimmät katsojat varmasti tuntevat palan kurkussaan, kun lopputeksit alkavat rullaamaan.