The Cell

Sarjamurhaajat ovat nykypäivän kuumaa kamaa. Todellisista ja fiktiivisistä sarjamurhaajista kertovia kirjoja ja elokuvia on runsaasti ja tässä joukossa suht uusi pätkä on Tarsem Singhin esikoisohjaus The Cell. Paremminkin mikrofonin takana ja teinityttöjen ulkoisena esikuvana tunnettu Jennifer Lopez eli J. Lo nähdään pääosassa.

Catherine Deane (Jennifer Lopez) on psykoterapeutti, jonka hoitomenetelmiin kuuluu potilaiden mieliin astuminen. Toisaalla sairas sarjamurhaaja sieppaa nuoria naisia salaiseen paikkaan, hukuttaa heidät hitaasti yksitellen, ehostaa heidät nukkeja muistuttaviksi ja jättää poliisin löydettäväksi. FBI:n etsivät saavat murhaajan kiinni mutta ikävä kyllä hän vaipuu ikuiseen koomaan. Ainoana toivona on Catherine, joka yrittää löytää vihjeitä murhaajan pääkopasta viimeisen naisen olinpaikan selvittämiseksi.

Näyttelijätyö on hyvin epätasaista. Vincent D’Onofrio on pelottavan vastenmielinen murhaajana mutta Jennifer Lopezin olisi pitänyt olla viimeinen valinta Catherinen rooliin. Lopez on liian kiiltokuvamainen, epäuskottava ja hänen suorituksensa ja olemuksensa tuo Catherineen liikaa pehmeyttä. Lopez onkin parhaimmillaan söpöilyrooleissa kuten Angel Eyesissa. Puvustukseen on todella paneuduttu ja Howard Shore on työstänyt elokuvan tunnelmaa korostavaa musiikkia joskaan ei yhtä mieleenpainuvasti kuin Lord Of The Rings-trilogiassa.

Vaikka idea on omaperäinen, on sääli ettei Cellistä saatu parempaa elokuvaa. Juoni kulkee tasaisesti ilman suurempia käänteitä, tai no on loppupuolella yksi yllätys mutta se menee lähinnä naurettavuuden puolelle. Tarsem Singh ei ole selvästikään osannut päättää haluaako elokuvastaan sarjamurhaajamuotokuvan, scifikauhun, johdatuksen surrealismiin tai jotain muuta, vaan lopputulos on sekasoppa, joka yhdistelee genrejen elementtejä vaihtelevalla menestyksellä. Huolimatta vioistaan, Cellin voi paremman puutteessa napata mukaansa videovuokraamosta pahemmin pettymättä. Hyvä yritys.