Lift

F. Gary Grayn (Straight Outta Compton, Law Abiding Citizen, Italian Job, The Negotiator) uusin tekele, Lift (2024), on mielikuvitukseton heist-elokuva, jossa ei ole millään tasolla minkäänlaista järkeä. Se on kuin Roope-sedästä kopioitu tarina, jota on onnistuttu huonontamaan hölmöillä vuorosanoilla ja heikoilla näyttelijänsuorituksilla. Voin kuvitella, kuinka elokuvan käsikirjoittanut Daniel Kunka on revitty jostain Ankronikan parista käsikirjoittamaan elokuvan, jossa sattuu ja tapahtuu mieluiten siten, ettei mitään kymmenen numeron luettelemista vaikeampaa jakseta selittää millään tasolla katsojalle. Niin, Lift tuo mieleen negatiivisia asioita, sekä niitä asioita, joita Rick & Morty parodioivat aikoinaan omassa jaksossaan.

”Don’t get drawn into the culture, Morty. Stealing stuff is about the stuff, not the stealing.”

Elokuvan juoni on niin yksioikoisen sekava, ettei siitä otta selvää edes maineikas salapoliisi saatika poliisikoira. Cyruksen (Kevin Hart) vetämä poppoo suorittaa kunnon alku-heistin, jossa sekoillaan veneillä Venetsiassa, jonka jälkeen Interpolin etsivä, Abby (Gugu Mbatha-Raw), on täysin hämillään, kun mystinen taiteilija N8 on ”kidnapattu”. Sitten tapahtuu jotain, mikä jää kaikille mysteeriksi ja Abby tulee Cyruksen kotiin kertomaan, että Denton (Vincent D’Onofrio) on napattu ja koko jengi on siten kiinni. Tai ei oikeastaan ole kiinni, koska Interpolin pääjehu, Huxley (Sam Worthington) haluaa Cyruksen tiimin pöllivän kultaa lentokoneesta 500 miljoonan dollarin arvosta. Siihen Cyrus ei halua perheeksi muodostunutta joukkoaan käyttää, vaan sanoo kaiken olevan toooooosi tosi tosi tosi vaarallista. Todellinen aivoton toiminta voi alkaa kun kaikkia huijataan aina lennonjohtotornista alkaen.

”You son of a bitch, I’m in!”

Ja kun elokuvan ohjaus ja käsikirjoitus on aivan halpaa kirpputoritavaraa, niin paljon paremmaksi ei mennä näyttelijäntyön puolellakaan. Miksi? No siksi, että pääosassa olevalla Kevin Hartilla on yhtä paljon karismaa kuin Mark Wahlbergin tai George Clooneyn kulmakarvoilla. Kun mukaan lasketaan se, ettei Gray oletettavasti ole edes viitsinyt ohjata näyttelijöitänsä, on Hartin meiningille helppo peukuttaa alaspäin. Samalla minulla käy sääliksi Vincent D’Onofrio ja Sam Worthington, jotka sivurooleissaan edes vähän yrittävät, mutta saavat lähinnä näpeilleen yrittämisestä. Muistakaan sivuhahmoista ei ole mihinkään, ei vaikka Jean Reno tai Billy Magnussen kuinka sekoilisivat omien hahmojensa manöövereissaan. Muutenkin Liftin näyttelijänsuoritukset ovat sellaisia, että itse alan melkein toivomaan, että osa olisi tehty AI:lla, jolloin hahmoihin saataisiin enemmän karismaa ja uskottavuutta.

Grayn elokuva on juuri niin sekava epilepsia-pakkaus, ettei sille voi edes nauraa. Elokuvassa muun muassa pakotetaan it-miljönääri lainaamaan yksityiskonettaan (jossa on kattoikkuna ja koneen alapuolella led-paneelit) Cyrukselle ja Cyrus päättää tiiminsä kanssa tehdä koneesta tutkassa näkymättömän stealth-koneen liimailemalla koneeseen kiinni paneeleita. Kukaan ei edes vaivaudu kokeilemaan, että lentääkö kone enää, mutta kyllähän se lentää, kun sitä on simulaattorissa harjoiteltu. Lentokoneilla laskeudutaan myös kärrypoluille, ihmisiä katoaa ja koneissa taistellaan nyrkkien ja luotien seassa sitä rataa, ettei Kevin Hart ehdi edes vitsiä murjaista. Tuloksena on teknisesti hienohko, mutta tarinallisesti ja näyttelijänsuorituksiltaan niin saamaton elokuva, ettei Liftissä ole yhtään mitään järkeä. Ja miksipä olisi, kun tähänkin kuraläjään uhrattiin peräti 100 miljoonaa dollaria, kun Hartin oma tuotantoyhtiö, Hartbeat, tuotti koko höpötyksen. Vältelkää tätä kuin ruttoa, vaikka elokuva väittää olevansa komedia. Komedia tämä on ainoastaan sen vuoksi, kuinka helvetin huono elokuva Lift oikeasti on.