elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Iron Man

Elokuvat 28.4.2008 0

En ole lukenut elämäni aikana yhtäkään Iron Man-sarjakuvaa. Olin aina enemmän kiinnostunut Batmanista ja Spidermanista. Kiiltävän rautakuoren alla piileskelevä playboy ei vetänyt mielessäni vertoja piinatuille sankareille, jotka taistelivat niin henkisesti kuin fyysisesti kaksoiselämänsä kanssa. Onneksi ensivaikutelma uuteen sankariin on mitä mainioin. Iron Man ei elokuvana ole samanlaista synkistelyä kuin... Lue lisää
Philip K. Dick, tuo Science Fictionin ylipappi, jonka nimeä roiskitaan vähän jokaiseen elokuvatuotantoon tuomaan uskottavuutta ja arvostusta. Harvoin kuitenkaan miehen tarinat ovat oikeasti tulleet tulkitusti yhtä tarkasti kuin elokuvassa Scanner Darkly. Ohjaaja Richard Linklater onkin ottanut varsin kirjaimellisen lähestymistavan Dickin teokseen ja näemmekin nyt ensimmäistä kertaa lähes identtisen adaptaation... Lue lisää

Zodiac

Elokuvat 27.5.2007 0

David Fincher on mies, jonka seuraavaa projektia saa odotella raajat umpisolmussa. Hänen onnistunut pyrähdys musiikkivideoiden ohjaajana loi miehelle omintakeisen tyylin kertoa tarinoita. Ensimmäiseksi kokoillan elokuvaksi hänelle suotiin kunnia ohjata legendaarisen Alien-jatkumon kolmas osa. Tämän yleisessä mielipiteidenvaihteluissa harha-askeleeksi luokitellun erinomaisen scifikauhuelokuvan jälkeen mies teki jotain suurta ja unohtumatonta. Elokuvan Se7en,... Lue lisää
Olin oikeasti yllättynyt, kun havaitsin Tappavien aseiden luojan ja Rennynkin elokuvan käsikirjoittaneen Shane Blackin olevan ensimmäistä kertaa ohjaajan pallilla hämärän nimen omaavassa elokuvassa, Kiss Kiss Bang Bangissa. Ja mikäpä siinä ohjatessa, sillä Black oli saanut myös käsikirjoittamaansa elokuvaan ehkäpä sukupolvensa lahjakkaimman, mutta myös huumesekoiluistaan tunnetun, näyttelijän, Robert Downey Jr.:n... Lue lisää
George Clooneysta on pikkuhiljaa muodostumassa Hollywoodin kummajainen, joka on taitava ja kiinnostava niin näyttelijänä kuin myös ohjaajana, sillä miehen toinen kokopitkä ohjaus, rohkeasti mustavalkoiseksi jätetty Good Night, and Good Luck on melkoisen katseltava elokuva. Itse asiassa pidin jo miehen esikoisohjauksesta, Charlie Kaufmanin käsikirjoittamasta Salaisen agentin tunnustuksista, mutta viimeistään tämä... Lue lisää
Asianajaja Eddie Dodd, entinen kansalaisoikeuskiihkoilija, on tyytynyt ajan mittaan viettämään aikaa oikeussalissa kaduilla huumeita kauppaavia pikkudiilereitä puolustamassa. Lakimieheksi vast’ikään valmistunut Roger Baron on kuullut vuosien varrella paljon puhetta Eddie Doddin ideologisista tempauksista, ja onnistunut saamaan paikan miehen lakitoimistossa. Mutta saavuttuaan paikalle Roger havaitsee Eddien antaneen hatkat vanhoille aatteilleen ja... Lue lisää
Elokuvaohjaajamaestrojen korkeimmalle huipulle kuuluvan, Vietnam-veteraani, Oliver Stonen mestarilliset elokuvat ottavat lähes poikkeuksetta kantaa johonkin yhteiskunnan epäkohtaan. Stone on kertonut vaikuttavia tarinoita kuten omakohtaisiin kokemuksiin Vietnamin sodassa pohjautuvan sotaelokuvan Platoon, sodasta palanneiden veteraanien huonoon tai peräti hävettävän surkeaan kohteluun kantaa ottavan elokuvan Born On The 4th Of July, presidentti John... Lue lisää

Gothika

Elokuvat 26.5.2004 0

Mukavaa nähdä, että jotkut elokuvat jatkavat Ringin viitoittamalla tiellä, jossa henkien tai aaveiden aiheuttama kauhu leviää ahdistavaksi psykoottiseksi kokonaisuudeksi. Mikä sitten taas ei ole mukavaa, niin katsojan on ahdistavaa katsella elokuvaa, joka ei anna oikeastaan mitään uutta: kaikki sama on koettu jollakin toisella tavalla ennenkin ja tapahtumat tuntuvat vain... Lue lisää

Gothika

Elokuvat 26.5.2004 0

Mukavaa nähdä, että jotkut elokuvat jatkavat Ringin viitoittamalla tiellä, jossa henkien tai aaveiden aiheuttama kauhu leviää ahdistavaksi psykoottiseksi kokonaisuudeksi. Mikä sitten taas ei ole mukavaa, niin katsojan on ahdistavaa katsella elokuvaa, joka ei anna oikeastaan mitään uutta: kaikki sama on koettu jollakin toisella tavalla ennenkin ja tapahtumat tuntuvat vain... Lue lisää