Oikeutta vastaan

Asianajaja Eddie Dodd, entinen kansalaisoikeuskiihkoilija, on tyytynyt ajan mittaan viettämään aikaa oikeussalissa kaduilla huumeita kauppaavia pikkudiilereitä puolustamassa. Lakimieheksi vast’ikään valmistunut Roger Baron on kuullut vuosien varrella paljon puhetta Eddie Doddin ideologisista tempauksista, ja onnistunut saamaan paikan miehen lakitoimistossa. Mutta saavuttuaan paikalle Roger havaitsee Eddien antaneen hatkat vanhoille aatteilleen ja päätynyt lähinnä juoksemaan rahan perässä. Kuin sattumalta Eddien ja Rogerin eteen tipahtaa lohduttomalta ja toivottomalta vaikuttava tapaus, jossa nuori korealainen mies on laitettu telkien taakse murhasta, jota hänen perheensä väittää hän ei tehnyt. Rogerin yllyttämänä Eddie vastahakoisesti ottaa tapaukseen tutkittavakseen, ja tästä alkaa tämä hyvin 80-luvulle maistuva perusjännäri.

James Woods sopii takatukka-Doddin rooliin erinomaisesti. Robert Downey Jr.’in inisevä ja ärsyttävä Roger Baron ei onneksi onnistu pilaamaan koko elokuvaa, ainoastaan kohtaukset joihin hänet on väen vängällä ollut pakko tunkea. Mikään mestariteos tai loistava ajankuvaus tässä ei ole kyseessä, mutta ihan kelvollinen jännityselokuva kuitenkin, jossa on myös joitakin tahallisesti koomisia elementtejä.

Ei puhuttele eikä kosketa, mutta viihdyttää kohtalaisesti parin tunnin verran. On näitä huonompiakin tehty.

3

Summary

Genret: NULL
Kesto: 108 min
Ohjaaja: Joseph Ruben
Pääosissa: James Woods,Robert Downey Jr.
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 1989

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments