Sin City oli aikanaan (eli yhdeksän vuotta sitten) elämys: sarjakuvaa myötäilevä elokuva, jossa tunnetut näyttelijät lihallistivat sarjakuvien hahmot kunnioittaen samalla lähdemateriaalia. Sin Cityn ensimmäisestä osasta oltiin innoissaan jo ennen elokuvaa,…
Avainsana: Mickey Rourke
The Expendables
Kun alle teini-ikäisenä toimintaelokuvien suurkuluttajana kävin läpi ties kuinka monetta kertaa silloisia suosikkielokuviani, Rocky-sarjaa, Ramboja, kahta ensimmäistä Terminatoria, Predatoria, Die Hardeja, en malttanut olla ajattelematta mitä siitä syntyisi, jos tämä…
Iron Man 2
Eipä ollut kovin vaikeata arvata, että järjettömäksi hitiksi nousseesta vuonna 2008 tehdystä Marvel-elokuvasta Iron Man tehtäisiin jossain vaiheessa jatko-osa. Sarjakuvafilmatisointien pitkässä historiassa oltiin Rautamiehen tapauksessa onnistuttu jopa niin hyvin, että elokuva nousi…
The Wrestler – Painija
Ihmistuhkakupiksikin aikanaan kutsuttu Mickey Rourke on palannut. Rourke nousi kuuluisuuteen 1980-luvulla tekemillään elokuvilla kuten Rumble Fish, Nine 1/2 Weeks, Year of the Dragon, Angel Heart ja Barfly. Miehestä oli kovaa…
Harley Davidson and the Marlboro Man
Entinen popcorn-viihteen Australian piirimestari Simon Wincer on työstänyt 80-luvun loppupuolelta muutamia koko illan elokuvia, joista ei lepsua tunnelmointia puutu. Elokuvat kuten Free Willy, Phantom, Lightning Jack ja Operation Dumbo Drop…
Domino
Ridley Scottin nuorempi veli Tony tunnetaan parhaiten äijjämäisten toimintaelokuvien ohjaajana. Miehen filmografiaan mahtuu jokasortin rämistelijää. Bruce Willisistä Eddie Murphyyn taitaa jokainen välimuoto olla edustettuna. Miehen parasta elokuvaa ei tarvitse kauaa…
Spun
Jonas Åkerlund, Ruotsin oma kansainvälinen musiikkivideo-ohjaaja on luonut videoita mm. Prodigylle ja Metallicalle. Videot sisälsivät yleensä turhankin ronskia kuvamateriaalia ja monet videot sensuroitiin tai jopa kiellettiin esimerkiksi MTV:llä. Ja onhan…
Sin City
Kansan painostamana on joskus tehtävä ikäviä asioita. Tässä tapauksessa laatia lyhyt, ainoastaan mielipiteen takia julkaistava arvostelu elokuvasta, joka selkeästi on kokenut jos jonkinlaista vääryyttä rakkaiden työtovereitteni hyppysissä. Kyseessä on siis…
Sin City
Synnin kaupunki, Sin City, on yksi kesän odotetuimmista ja ehkä jopa hypetetyimmistä elokuvista. Ei olekaan mikään ihme, että itsekin lompsin elokuvan ennakkonäytökseen todella kovin ja suurin odotuksin -olihan trailerikin luvannut…
Sin City
Frank Miller on saavuttanut sarjakuvien piirtäjänä ja tarinoiden sepittäjänä jonkinsortin jumal-statuksen harrastajien parissa. Hänen Batman tarinoitaan pidetään kyseisen supersankarin uudelleen keksimisenä ja hänen Sin City sarjakuvansa ovat keränneet kehuja ja…