Iron Man 2

Eipä ollut kovin vaikeata arvata, että järjettömäksi hitiksi nousseesta vuonna 2008 tehdystä Marvel-elokuvasta Iron Man tehtäisiin jossain vaiheessa jatko-osa. Sarjakuvafilmatisointien pitkässä historiassa oltiin Rautamiehen tapauksessa onnistuttu jopa niin hyvin, että elokuva nousi ainakin omalla henkilökohtaisella listalla sinne top-3:een tämän genren elokuvissa. Joten suurimmaksi ongelmaksi varmasti tulisikin nousemaan tason ylläpitäminen ja uuden mielenkiintoisen juonikuvion keksiminen, joka loistavasti jatkaisi Tony Starkin seikkailuja. Kun ohjaajaksi valikoitui sama Jon Favreau, näyttelijärunko olisi suurinpiirtein sama, ja uudet tulokkaat olisivat tämän hetken kuumimpia nimiä, niin resepti ainakin aiheuttaa pientä tärinää housuissa. Ja sitten  tulee se “mutta”. Nimittäin Favreau on tehnyt jatko-osan suoraan Hollywoodin ohjekirjasta: enemmän toimintaa, vauhdikkaampi meno, kauniimpia naisia, ilkeämmät pahikset ja köyhempi juoni. 

Älkää silti käsittäkö väärin, sillä Iron Man 2 on oikeasti loistava sarjakuvafilmatisointi, joka tarjoaa kaikille Marvel-faneille leipää ja sirkushuveja koko rahan edestä. Robert Downey Jr on niin liekeissä, että miehen sydän meinaa kirjaimellisesti sulaa elokuvan aikana ja edelleen Downey on hämmästyttävän yhdenmukainen sarjakuvien Stark-hahmon kanssa. Miehen narsistinen ökymiljonäärin rooli on juuri niin sopivasti ylivedettyä, että eihän siitä voi kuin nauttia. Mutta myös Starkin pinnan alla käytävä moraalinen taistelu tuodaan katsojille loistavasti esille, ja Iron Man ei todellakaan ole stereotyyppinen kirkasotsainen patrioottinen sankari, vaan auktoriteetteja vastustava kapitalismin edelläkävijä, joka tietää arvonsa. 

Mutta kaikki sankarit tarvitsevat arvoisensa roiston, ja Mickey Rourkenesittämä Ivan “whiplash” Vanko täyttää nämä saappaat hyvin. Jottei elokuva kuitenkaan valuisi yksinkertaiseen kahden miehen rähinään, niin Starkin täytyy myös taistella niin Yhdysvaltain asevoimia, hallitusta,  kilpailevan asefirman pomoa, sekä rinnassa tykyttävän palladium-sydämen myrkytyssoireita vastaan. Hulabaloota riittääkin niin paljon, että homma meinaa lipsahtaa ajoittain Spider-man 3:sen sekavuuden tasolle. Myös Hammeria esittävä Sam Rockwell tekee mielestäni hieman väsyneen suorituksen, ja miehen manööverit kaikkine kaviaarin litkimisineen ja valkoisine pukuineen on aavistuksen liian alleviivaavaa. Myös Terrence Howardin korvaaminen Don Cheadlelilla on erikoinen veto, mutta näin jälkikäteen arvioituna Cheadle olisi voinut hoidella James “Rhodey” “War Machine” Rhodesin roolin myös ensimmäisessä elokuvassa, sillä niin paljon parempi mies on. 

Vauhtia ja ryminää siis riittää, mutta korvataanko sillä jälleen kerran tarinalliset puutteet? Kyllä ja ei. Se täytyy heti myöntää, että tarina ei ole niin mielenkiintoinen kuin ensimmäisessä osassa, mutta ei tämäkään huono ole. Downey heittelee vitsejä lähes taukoamatta ja lähes kaikella mitä hän sanoo on jokin kaksinaismerkitys. Kasvaneen dialogitykityksen miinuspuolena on tosin se, että  huteja tulee vastaavasti paljon enemmän. Myös roolihahmonen runsaus alkaa olemaan siinä rajalla että onko se enään elokuvalle hyödyksi. Toki varmasti maapallon lähes kaikki miespuoliset katsojat ovat sitä mieltä, että Scarlett Johanssonin Natasha “Musta leski” Romanoff  on välttämätön hahmo tässä elokuvassa, ja eihän sitä voi kieltää etteikö Scarletin olemus kameran edessä olisi silkkaa piiloerotiikan multihuipentumaa, ja onhan Mustalla leskellä oma paikkansa Marvel-universumissa. Sen sijaan elokuvan toinen päänainen Gwyneth Paltrow tekee mielestäni hieman monotonisen esityksen, sillä hänen esittämänsä Pepper Potts ei vain oikeasti jaksa missään vaiheessa kiinnostaa, vaikka hänen ja Tonyn välillä onkin sitä tuttua kemiaa. 

Iron Man 2 jatkaa siis suoraan siitä, mihin ensimmäinen osa päättyi, ja maailma tietää, että Tony Stark on itse Rautamies. Stark ottaakin tästä kaiken irti, mutta sillä on myös hintansa. Yhdysvaltain hallitus haluaa Tonyn rautamiesasun itselleen, ja kilpailevan asefirman pomo Justin Hammer ei auta asiaa yhtään. Tonyn isän hämärästä menneisyydestä kummittelemaan jäänyt Vankon tapaus iskee  myös näpeille ja oma fyysinen hyvinvointikin alkaa heikentyä. Elokuvan toiminta on kuitenkin häikäisevän upeaa visuaalisesti, ja varmasti kaikki sarjakuvien ystävät pyyhkivät touhutippoja lahkeiltaan kun Rautamies pistää paikkoja remonttiin. Taisteluissa on eeppisyyttä huomattavasti enemmän kuin ensimmäisessä osassa ja tämä on se asia, mikä pelastaa tämän elokuvan. Kokonaisuus jää kuitenkin karvan alle ensimmäisen osan, joten siksi nämä pisteet.