Viime vuonna oli jälleen yhden ”gender swap”-elokuvan aika (aikaisempi ”merkittävä” gender-swap nähtiin vuonna 2016 julkaistun Ghostbustersin kanssa) ja niinpä Hollywoodin studio päätti uudelleenkäynnistää jo hieman aikaa nähneen, mutta menestyneen, elokuvasarjan,…
Avainsana: Dakota Fanning
The Alienist -Season 1
Netflixiin ilmestynyt uusi sarja, The Alienist, perustuu vuonna 1994 Caleb Carrin kirjoittamaan romaaniin, joka päätyi samana vuonna erilaisille best seller-listoille. Sen pohjalle on tehty suhteellisen hieno sarja, jolla olisi potentiaalia…
The Runaways
Menneen ajan musiikkitähdistä ja tähdenlennoista on viimeisein kymmenen vuoden aikana tehty yksi jos toinenkin elokuva joiden menestys on ollut ainakin kohtuullista. Sinällään helppo aihio alkaa tekemään elokuvaa, sillä näiden viihdeuran…
Push
Sarjakuvasankarielokuvat ovat tällä hetkellä sellaisessa nosteessa, että lähes jokainen elokuvastudio ja alan ohjaajat haluavat päästä osingolle tästä kakusta. Eikä nykyään enää riitä, että varsinaisista sarjakuvista tutut hahmot heitetään valkokankaalle pomppimaan,…
Maailmojen sota
Kuuluisaan Maailmojen sota –novelliin perustuen Orson Welles pelotteli amerikkalaisia radiokuunnelmassaan 1930-luvulla. Legendaarisen uran viihteen parissa tehnyt Welles puki tarinan uutismuotoon, jonka kansa otti todesta. Vahvaan reaktioon pyrittiin myös uudella vuosituhannella,…
Maailmojen sota
Steven Spielberg on erikoistehosteiden mestari. Hän on luonut elokuviinsa hämmästyttäviä efektejä, jotka ovat saaneet ainakin allekirjoittaneen hämmästymään tekniikan tuomia ihmeitä. Herran uusin tuotos niinikään pursuaa efektejä. Tarina pohjautuu hyvin pitkälle…
Koston liekki
Tunkiessaan muoviräjähdettä erään miekkosen peräluukkuun on Denzel Washingtonkin ehkä mielessään arvioinut uudemman kerran leffan taidearvoa. Parista, tai no muutamasta ylilyönnistä huolimatta ”Man on Fire” ei ole hullumpi toimintaleffa, kunhan vauhtiin…