Muumion paluu

Kun Muumio palaa Stephen Sommersin ajatuksiin, se voi tietää vain ja ainoastaan pahaa. Enkä nyt puhu Muumion kostosta, vaan jostain ihan muusta, sillä Sommersin ohjaama Muumion paluu (Mummy Returns) on…

The Air I Breathe

On olemassa kiinalainen sananlasku, jonka mukaan elämä jakautuu neljään eri kulmakiveen: iloon, suruun, nautintoon ja rakkauteen. Ensimmäistä elokuvaohjaustaan tekevä Jieho Lee on ottanut tämän teesin elokuvansa aiheeksi, ja onkin saanut…

Muumio: Lohikäärmekeisarin hauta

Luvassa pieni ajatusleikki. Kuvitelkaa Robocop kakkosen pääpahista, Cainia (Tom Noonan), muistuttava yliamerikkalainen munapää, jonka istuessa vessanpöntöllä jokainen rasittavan värikyllästetty pökäle työntyy rektaalista mauttoman hidastettuna pihalle Rammsteinin (tai jonkun muun sen…

Pyörryksissä

Telkkarista hiljattain tullut Pyörryksissä (Bedazzled) oli tuttua kamaa. Olin jo paljon aikaisemmin nähnyt tämän elokuvan, mutta niin kuin siinä yleensä käy: tusinavitsit tuppaavat unohtumaan ja tarvitsin kertausta. Itse asiassa koko…

Pyörryksissä

Telkkarista hiljattain tullut Pyörryksissä oli tuttua kamaa. Olin jo paljon aikaisemmin nähnyt tämän elokuvan, mutta niin kuin siinä yleensä käy: tusinavitsit tuppaavat unohtumaan ja tarvitsin kertausta. Itse asiassa koko elokuva…

Looney toons – taas kehissä

Ah, kuinka kaipaankaan niitä lauantaiaamuja, jolloin kömmin television eteen karkkipussin kanssa ja nautin piirrettyjen värikkäästä ja vauhdikkaasta maailmasta. Ikävä näitä muistoja kohtaan vain kasvoi kun katsoin elokuvan Looney toons –…

Muumion paluu

“Mikäpä pahan tappaisi?” toteaa Stephen Sommers, kun muumioitu ylipappi Imhotep (Arnold Vosloo) herätetään jälleen henkiin. Kymmenessä vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon: Rick (Brendan Fraser) ja Evelyn (Rachel Weisz) ovat onnellisesti…

Muumio

Muumio alkaa napakalla introlla, jossa kielletty rakkaus johtaa ylipappi Imhotepin (Arnold Vosloo) muumioimiseen elävältä ja hänen rakkaansa kuolemaan. Seuraavaksi kuva siirtyy 1900-luvulle ja tapahtuu pakollinen päähenkilöiden esittely. Evelyn (Rachel Weisz)…

Muumio

Muistan kuinka Stephen Sommersin ensimmäinen iso "hitti"-elokuva rantautui Suomeen hirveän ennakkokohun ja hypen saattelemana. Vuosi oli 1999 ja elokuvan erikoistehosteista kohistiin lähestulkoon samaan tapaan kuin kolme vuotta aiemmin ilmestyneen Independence…

Muumio

Tiesin kyllä elokuvaa vuokratessani, ettei kyseessä ole mikään mestariteos, mutta vuokrasin kuitenkin; noin niinkuin lauantai-illan viihteeksi. Harvinaisen huono valinta, sillä Muumio ei pärjää edes silkkana viihteenä. En juurikaan pidä seikkailuelokuvista…