Muumio

Tiesin kyllä elokuvaa vuokratessani, ettei kyseessä ole mikään mestariteos, mutta vuokrasin kuitenkin; noin niinkuin lauantai-illan viihteeksi. Harvinaisen huono valinta, sillä Muumio ei pärjää edes silkkana viihteenä. En juurikaan pidä seikkailuelokuvista – mutta tämä meni jo yli hilseen. Tätä elokuvaa oli ilmeisesti tekemässä hieman useampikin kaveri (jos lähteisiini on luottamista, on tässä elokuvassa maailman pisimmät lopputekstit). Ja niinhän se on: mitä useampi kokki, sitä sekavampi soppa. Rahaa oli selvästi upotettu paljon. Tekninen puoli on ihan hyvässä kunnossa, vaikkakin muutama kohta oli selvästi tehty melkoisen tiukalla aikataululla. Näyttelystäkään ei löydy suurempaa valittamista, melkoisen tasapaksua oli toiminta näiden näyttelijöiden kohdalla. Myös elokuvan – 50/60-luvun seikkailuelokuvista lainattu – tyyli ja henki on hauska piirre, mutta menee välillä hieman överiksi.

Suuresta budjetistaan ja onnistuneesta teknisestä puolestaan huolimatta on Muumio on pelkkä turha massatuote. Muumiossa on monia hyviä pikkuseikkoja, joilla tästä elokuvasta olisi voitu tehdä jopa hyvä, mutta ikävä kyllä siinä ei ole onnistuttu. Pahin ongelma lienee sen hirvittävä, kliseinen käsikirjoitus. Perusideahan on hyvä, mutta kässäriin on eksynyt paljon ylimääräistä materiaalia. Muumio ei ansaitse kuin yhden tähden, mutta jatko-osiin verrattuna tätä voi pitää jopa hyvänä elokuvana.

Hyvää:
– "Teknisempi" puolisko

Huonoa:
– Kaikki muu =/

1.5

Poiminta

Genret: komedia,seikkailu
Kesto: 124 min
Ohjaaja: Stephen Sommers
Pääosissa: Brendan Fraser,Rachel Weisz,John Hannah,Arnold Vosloo
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 1999

Sending
User Review
0 (0 votes)
0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments