Lähinnä X-filesia ja The Lone Gunmania tuottaneen Gabe Rotterin luoma minitv-sarja, The Beast in Me, on melko rankka psykologinen thrilleri, jossa vihaa ja raivoa täynnä oleva nainen saa naapurikseen julkisuudessa, muttei oikeudessa, vaimonsa taposta tuomitun miehen. Tästä alkaa erikoinen sattumusten ja epätoivon psykologinen summapeli, jossa katsoja voi todeta ja nähdä petojen nousevan päähahmojen sisimmistä esiin eri tavalla. Lopuksi ei olekaan oikeastaan selvää, että kumpi päähahmoista onkaan ”hyvis” ja kumpi ”pahis”, kun psykologisesti oikeaa petoa on vaikeaa erottaa päähahmojen psyykkeestä.
The Beast in Me kertoo minitarinan menestyskirjailijasta, Aggiesta (Claire Danes), joka on pahasti erakoitunut ja elää selkeässä kirjoittajan blokissa yrittäessä jo kolmatta vuottaan kirjoittaa seuraavaa menestyskirjaa rahapulassa ennakkomaksujen huvettua jo aikaa sitten. Tragediasta edelleen kärsivän Aggien elämä kuitenkin muuttuu, kun naapuriin muuttaa mediassa vaimonsa murhasta syytetty Niles Jarvis (Matthew Rhys), jonka persoona kiehtoo Aggieta ja päinvastoin: Nile tuntee outoa vetoa myös Aggieta kohti. Siitä alkaa suhteellisen kutkuttava jännitysnäytelmä, mihin sekaantuu niin Nilen isä, FBI kuin myös Aggie uuden kirjaideansa kanssa, jossa hänen on tarkoitus kirjoittaa kirja itsessään Nilestä. Näin käykin, mutta samalla Nile näkee Aggiessa pedon, saman pedon, joka manifestoituu Nilessä eri tavalla kuin Aggiessa. Seurauksena on tragediaa, juonittelua, väkivaltaa ja tilanne, jossa minisarja esittää katsojalle kaksi erilaista petoa.
Sarjan päähahmo, Aggie on sarjan toinen peto Claire Danesin näyttelemänä. Danes on kietounut omaan rooliinsa huolella muodostaen ohjaajien ja käsikirjoittajien tuella hahmostaan kirjailijan ja naisen, jota ohjaa pelko, häpeä, vastuu ja raskas, itseään piiskaava, itsekritiikki. Danesin Aggie onkin sarjassa padottu peto, jota Aggie psyykkeensä avulla tukahduttaa sisäisesti. Jatkuvasti sisäistä kamppailua käyvä Aggie ikäänkuin kysyy koko ajan itseltään: ”saanko haluta tätä?”, kun hän haluaisi tehdä lapsensa kännikuskille melko varmasti mielikuvituksellisia asioita, vaikka ympäröivän maailman lait ja moraaliset normit estävät Aggieta ylittämästä rajoja. Se ei kuitenkaan estä Aggieta puhumasta niistä tuntemuksista Nilelle, joka ymmärtää yskän täydellisesti.
Claire Danesin Aggie on valtaa, vapautta ja nautintoa etsivä henkilökohtaisen tragedian kärsinyt nainen, joka mielellään analysoi asioita selittäen, lykäten ja punnitsien niin kauan kuin lähes mikä tahansa teko voidaan perustella. Hän on Danesin käsissä lähes arvaamaton, hyvän ja pahan veteen piirretyllä viivalla taiteileva kirjoituslukkoinen kirjailija, joka pitää pahuutensa päänsä sisällä taistellen koko ajan itseään ja maailmaa vastaan tuntien ikäänkuin itseaiheutettua kipua niistä pahoista ajatuksista, joita hänellä on. Toisaalta, Danesin välillä lähes hermoromahduksesta kärsivä Aggie on muille ihmisille siinä mielessä vaarallinen henkilö, että hän ei halua päästää henkisestä kärsimyksestään irti, vaan hän ikäänkuin takertuu siihen koko ajan tiukemmin, kunnes on liian myöhäistä.
Toinen sarjan päähahmoista on Aggien vastakohta Nile (Matthew Rhys), mutta samalla samanlainen kuin Aggie, mutta vain eri tavalla, sillä Aggien vastaisesti hän toimii täysin impulssien, vaistojen ja halujensa varassa. Nile ei pysähdy pohtimaan tekojensa moraalisia puolia vaan vain tekee ja toteuttaa halunsa ja petonsa asiat lähes vaistonvaraisesti. Rhysin näyttelemänä Nile on kuin yksinäinen susi, joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää tai käy itsensä kanssa moraalista itseruoskintaa (toisin kuin Aggie); ei, hän on vain täysin irrallaan normaalista maailmasta petona, joka ei tunne tehneensä yhtään mitään väärää. Tämä tekee Rhysin näyttelemästä Nilestä lähes täysin läpinäkyvän, joka ei rakenna itselleen tarinaa ollakseen oikeassa. Hän on oikeassa vain itselleen, ei muille.
Tässä sarjassa on kaksi hyvin näyteltyä petoa, joista vaarallisempi saattaa olla jollain tasolla Danesin Aggie, koska hänen petonsa halut ovat selkeästi pitkäikäisiä ja padottuja. Nile taas kulkee ikäänkuin vapaana, eikä kahlitse halujaan mielen ja yhteiskunnan moraalisiin normeihin. Tämä tekee minisarjan dynamiikasta väistämättä mielenkiintoista, mutta samalla aavistuksen laahaavaa. Tarina ei kulje eteenpäin rennon rytmikkäästi tai ”loppupeliä” rakentaen, vaan pikemminkin löysän episodimaisesti, joka jarruttaa väistämätöntä petojen yhteenottoa, jossa mitataaan, että onko suurempi peto se, jonka jäljiltä ihmiset olisivat henkisesti rikki vai se, jota ihmiset pelkäisivät. Tämän pohtiminen jätetään tässä suhteellisen tyylikkäässä psykologisessa thrillerissä katsojan pohdittavaksi.
The Beast in Me
Ohjaus: Antonio Campos, Tyne Rafaeli, Lila Neugebauer
Näyttelijät: Claire Danes, Matthew Rhys, Brittany Snow, Natalie Morales, Tim Guinee, Hettienne Park, Jonathan Banks, David Lyons
Genre: draama, mysteeri, thrilleri
Maa: Yhdysvallat
Kesto: 8 episodia
Vuosi: 2025