She-Hulk: Attorney at Law

Tapaus She-Hulk: miksi sitä vihataan niin avoimesti ja haukutaan erilaisilla somealustoilla? Ehkäpä siksi, että suuri massa ei osaa ottaa She-Hulkkia oikealla tavalla: se mahdollisesti luulee, että Marvel tekee tosissaan tätä kevyttä sarjaa, jossa on suuria tunteita ja uusia, valtavia juonia punovia, vihollisia. Ei, She-Hulk on Marvel-versumin omanlaisensa sitcom, johon on tuotu tuttuja hahmoja sekoilemaan ilman sen kummempia vastuita. Näemme Mark Ruffalon Hulkin, Tim Rothin Kuvotuksen, Benedict Wongin Wongin ja mm. Charlie Coxin Daredevilin, joten ajatukset ovat katsojan sydämessä jostain suuresta. Todellisuus on, että edellämainitut herrat ovat vain tämän sitcomin vierailevia tähtiä.

She-Hulk on rento ja hauskan katsottava sarja, jota ei pidä ottaa missään vaiheessa vakavasti, koska se ei edes yritä olla vakava. Jos kömpelön näköisesti erikoistehostettu She-Hulk twerkkaa, juopuu ja rakastaa ympäriinsä, niin eihän tätä sarjaa voi tai saa ottaa missään vaiheessa vakavasti. Ei, ja rentona puolituntisena She-Hulk on juuri sitä, mitä se yrittääkin olla: supersankareita arkeistava hulluttelu, jossa ei veret suussa vedetä jengiä turpaan mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Jessica Gaon (myös Rick & Morty käsikirjoittajana toiminut huom!) luoma sarja onkin rentoa sekoilua Tatiana Maslanyn vauhdittamana ja ainakin itse jaksoin katsoa kaikki ensimmäisen tuotantokauden episodit läpi suhteellisen hyvällä mielellä.

Okei, ongelmiakin sarjassa on, sillä esimerkiksi tuotantokauden viimeinen episodi on niin kokeilunhaluinen kasa pas… kaaosta, ettei se toimi millään tavalla edes kevyenä komediana. Sama epätasaisuus vaivaa sarjaa koko tuotantokauden ajan, eikä edes pientä punaista lankaa pystytä pitämään elossa.

Koko show päättyy Fast & Furiousmaiseen ateriaan, jossa kaikki ovat yhtä perhettä. Tämä on hassulla tavalla totta, mutta samalla niin järjetöntä hulluttelua, missä ei ole enää mitään hauskaa. Muuten She-Hulk on pääosin semihauskaa hulluttelua, jossa seurataan milloin supersankari-sammakkoa, milloin rauhoittumisretriittiä. Teknisesti She-Hulk puolestaan muistuttaa 90-luvulla kuvatun X-filesin ja 2000-luvun alun X-Menin äpärälasta, välillä tuntuukin siltä, että katselin vain vihreitä pikseleitä. Sen kyllä ymmärrän, sillä sarjaa on varmasti haluttu tehdä hieman halvemmalla budjetilla, eikä sitä ole edes omalla tavallaan tarkoitettu Marvelin kaanoniin… Mutta toisaalta, jos asian ottaa tarpeeksi huolettomasti, on She-Hulk ihan piristävää katsottavaa.