Baywatch

Monelle varhaisteiniajan muistoja ovat ne ajat, kun koulun jälkeen oli kova kiire kotiin. Ei siksi, että olisi ehtinyt jalkapallo- tai jääkiekkokentälle, vaan yleensä siksi että silloisella kolmosella (muistaakseni?) pyöri Baywatch niminen tv-sarja, joka kietoi Pamela Anderssonin ja monien muiden uimapuvuilla ajatukset Kalifornian rannoille, jossa tiukoissa uimapuvuissa ihmisiä pelastaneet mallit (ja Ritari Ässä eli David Hasselhoff) selvittivät milloin mitäkin kiperää tilannetta. Tätä jaksoi varhaisteininä katsoa ehkä viikon tai kaksi, kunnes parempi tekeminen valtasi mielen. Valitettavasti vuonna 2017 (kiusallisesti vasta 2017, vaikka Baywatch elokuvan teosta ilmoitettiin ensiksi vuonna 2004) Seth Gordon sai tilaisuuden televisio-ohjauksiensa ohella ohjata comebackin Baywatchille, eli Baywatchin (2017), joka puki mallit tiukkoihin uima-asuihin, tilaten paikalle Dwayne Johnsonin ja Zac Efronin pullistelemaan typerässä elokuvassa, jossa ei ole oikeasti yhtään mitään järkeä.

Mitch Buchannon: There’s your cot, don’t jack off on my sheets.

Baywatchin juoni on pökerryttävä: Zac Efronin (High School Musical) näyttelemä Matt Brody ilmestyy rannalle ottamaan haltuunsa paikan hengenpelastajana. Tämä on lisäksi pakollista, sillä kahden olympia-kultamitalin Matt on asenteeltaan ongelmallinen ja siten suorittaa yhdyskuntapalvelua. Se ei tietenkään luutnantti Kivelle, siis Mitch Buchannonille (Dwayne Johnson), käy ja hän ja Matt ovatkin hetkestä numero yksi nokat vastakkain, kunnes väistämätön ystävystyminen ja henkinen kasvaminen tapahtuu. Taustalla on tietenkin huumeet ja niiden kauppaaminen rannan ympäristössä. Ja koska Mitch ajattelee, että hän hoitaa hengenpelastuksen ohella myös rannan läheisyydessä kaiken muun viranomaistoiminnan on tuloksena ”vauhdikas” hulluttelu, jossa bikini-asuisia nuoria naisia pelastetaan palavasta veneestä ja jossa käydään nyrkkihippasille ilotulituksen räiskeessä.

Summer Quinn: [about CJ Parker] Why does she always look like she’s running in slow-mo?
Ronnie Greenbaum: You see it too?
Summer Quinn: And she always looks wet, but not too wet.
Ronnie Greenbaum: Right? She’s the reason I believe in God.

Näyttelijät ovat elokuvassa enemmän kuin tusinakamaa. Dwayne Johnson käy kaapimassa pääroolissaan helpot miljoonat pois ja Zac Efronia ei jaksa katsella minuuttia kauempaa. Etenkin Johnsonin hahmo hengenpelastajana on niin täydellisen naurettava, etten voi olla siitä kirjoittamatta. Missä vaiheessa tuollainen lihasmöykky pystyy (ja jaksaa) uida aallokossa ja vielä pelastaa itsensä lisäksi muut ihmiset? Vaikea sanoa. Naispääosissa nähdään muun muassa Alexandra Daddario, joka näyttelee nuorta hengenpelastaja-kokelasta lähinnä ulkonäkönsä avulla. Samaan joukkoon pääsee myös Ilfenesh Hadera, sekä miltei täysin keltanokka-näyttelijänä oleva Kelly Rohrbach, jonka rooliksi jää ahtautua kokoa liian pieneen uimapukuun, jossa anteliaan kaula-aukon täytyy näkyä koko ajan. Muita näyttelijöitä elokuvassa on sitten vuoden 2000 miss maailma, Priyanka Chopra, joka verkossa liikkuvien väitteiden mukaan tienasi pahis-roolistaan jopa 1,5 miljoonaa dollaria. Toisaalta, rannalla ja vihreää taustaa kuvatun elokuvan budjetin on sanottu olleen jopa 69 miljoonaa dollaria (tuotto hämmentävä 177 miljoonaa dollaria muuten), joten Chopran 1,5 miljoonaa on siitä vain pieni osanen. Huumoria tuo Jon Bass, jonka näyttelemän Ronnien Mitch valitsee hengenpelastajien koulutukseen siksi, että hän yrittää tarpeeksi kovaa.

Mitch Buchannon: You going night-night, bitch.

Kuten kerrottua, Baywatchissa ei ole yhtään mitään järkeä. Sen juoni on kuin ryöstetty 90-luvun sarjan jaksosta ja näyttelijätkin yrittävät jokaisella solullaan alleviivata sitä tosiasiaa, ettei tässä olla nyt ihan tosissaan hommaa tekemässä. Pikkutuhmaa puhetta käytetään, kulli jumitetaan lepotuoliin ja toista jormaa nostellaan ruumishuoneella komedian merkiksi, jonka jälkeen huudellaan pahiksille milloin mitäkin. Jotakuta ammutaan, joku pönttö uppoaa ristiaallokossa ja huviveneet räjähtelevät, mutta mitään oikeutusta tälle elokuvalle ei ole näkyvissä. Todennäköisesti lähinnä vihreän seinän edessä kuvattu elokuva onkin kuin hauskaa pitävien ”näyttelijöiden” ja mallien tuolileikki, jossa hävinnyt joutuu lausumaan muutaman nolon vuorosanan tai avaamaan uimapukunsa vetoketjua vielä enemmän tissivaon paljastamiseksi. Ja kuin kaiken huipuksi; lopussa tuodaan meikattu Pamela Andersson keikistelemään pöydälle kertoen samalla kovaan ääneen, että tässä on Baywatchin uusi pomo. Säälittävää ja noloa, muttei ihan niin noloa, koska elokuvaa ei ole tosikko-elokuvaksi missään nimessä tarkoitettukaan.

1

Baywatch

Genret: komedia
Kesto: 116 min
Ohjaaja: Seth Gordon
Pääosissa: Dwayne Johnson, Zac Efron, Alexandra Daddario, Priyanka Chopra Jonas, Kelly Rohrbach, Ilfenesh Hadera, Jon Bass, Yahya Abdul-Mateen II, Hannibal Buress, Rob Huebel, Amin Joseph, Jack Kesy, Oscar Nuñez, David Hasselhoff
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2017

Sending
User Review
0 (0 votes)
0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments