Interceptor

Reillyn käsikirjoittama ja ohjaama ”tv-elokuva”, Interceptor (2022), on heikkolahjainen toimintaelokuva, jonka tehosteet ovat kuin Red Alertista paremmin renderöitynä. Toki se on samalla hänen esikoisohjaus (ja ainoa sellainen varmaankin sattuneesta syystä), mutta se on samalla muistutus siitä, mihin elokuva-ala on pikkuhiljaa vaipumassa striimauspalvelujen puristuksessa. Kun elokuvia ei enää vuokrata (tehdä siis suoraan VHS:lle tai DVD:lle), ne tehdään suoraan esimerkiksi Netflixille ja oletettavasti niin pienellä rahalla, ettei siitä voida odottaa oikeastaan minkäänlaista taloudellista menestystä. Sen mukaisesti elokuvat tehdään halvalla, jossa tarina sijoittuu miltei oletettavasti yhteen tai kahteen huoneeseen täynnä vilkkuvia pahvilaatikoita ja näyttöjä.

Sitä on myös Interceptor, joka kertoo suoraviivaisen tarinan kapteeni J.J. Collinsista, joka tulee murheen murtamana Yhdysvaltain armeijan salaiselle SBX-1 asemalle hommiin. Taustalla on tietenkin henkilökohtainen tragedia, mutta se saa jäädä toissijaiseksi tarinaksi, kun Yhdysvaltain ohjuspuolustuksen kaksi haaraa yritetään halvaannuttaa. Kun toinen jää jyrän alle, jää ydinohjusten ja Yhdysvaltain väliin vain SBX-1 ja kapteeni Ame… Collins, joka pistää roistot myttyyn yksinään potkien, lyöden ja ampuen samalla kun huolestunut presidentti kenraaleineen ilmoittaa Navy Seal-tiimin olevan koko ajan lähempänä.

Elokuvan näyttelijät ovat aivan tusinakamaa: pääosassa nähdään Elsa Pataky, joka esittää elokuvassa kapteeni J.J. Collinsia. Patakyn, jonka pituus on muuten 161 senttimetriä, hahmo vetää elokuvassa päätä pidempiä terroristeja turpaan ja ottaa iskuja vastaan kuin nyrkkeilysäkki välillä horjuen, välillä huilaten. Uskottavuutta elokuvassa ei tietenkään ole, mutta toisaalta se ei sinänsä häiritse, kun Luke Braceyn näyttelemä miljordöörin poika haluaa nukettaa 16 Yhdysvaltain suurkaupunkia omaten tasan yhden ilmeen. Pääpahiksen apurina pörräävä Aaron Glenane on myös viiksineen niin kliseinen tapaus, ettei voi kuin ihmetellä, että miksei elokuvan käsikirjoittaja ja ohjaaja Reilly ole tehnyt asialle mitään. Kun mukaan liitetään vielä kilpikonnastaan ehkä enemmän huolissaan oleva Mayen Mehta, niin kasassa on aika kuiva kasa lannoitetta valmiina tussahtamaan katsojan pettävällä tavalla. Hauskuttaa lisää kenties se, että Patakyn aviomies, Chris Hemsworth nähdään elokuvassa tv-kaupan hipahtavana myyjänä huutamassa kannustuksia vaimolleen komediallisena lisänä (koska terroristit streemaavat Big Brother hengessä toimensa maailmalle). Muuten Hemsworthia tuskin tässä elokuvassa ei oltaisi nähty ollenkaan.

Interceptor on turhanpäiväinen elokuva, jossa ei ole mitään järkeä. Se ei ole hyvä, mutta samalla se ei ole niin huono, että sillä saataisiin luotua jonkinlainen kulttistatus. Teknisesti elokuva ei ole mitään huippulaatua, sillä elokuvan halpuus ja tunnelma ovat kuin Temusta tilattua muovilta maistuvaa, varmaan päälle tehtyä, elokuvaa. Senpä takia en usko, että Matthew Reillyllä on hirveästi Hollywoodissa jatkossa kysyntää; samanlaisen sekoilun olisin saanut tuotettua ja ohjattua johonkin isompaan tv-sarjaan paremmalla laadulla.