True Detectiven neljäs kausi, Night Country, on tullut HBO:lle jo ajat sitten katsottavaksi, mutten ollut vielä päässyt sarjan kanssa siihen pisteeseen, että olisin jaksanut raapustaa sitten arvion. Ehkäpä sekin kuvaa sitä, kuinka suuri taakka jokaisella True Detectiven tuotantokaudella on, koska siitä odotetaan aina niin paljon ja jopa liikoja. Tällä kertaa etsivien tarina sijoittuu Ennisin kaupunkiin, Alaskaan, jossa polaariyö kietoo kaupungin vaippaansa ison murhamysteerin tiimoilta, sillä kaupungin laidalla olevalta tutkimusasemalta katoavat kaikki tutkijat, jotka löydetään myöhemmin erämaasta alastomina ja jäätyneinä. Toiset syyttävät hypotermiaa ja toiset henkiä, kun Liz Danvers työtovereineen alkaa selvittämään tapahtumia, jotka vaikuttavat osittain olevan sellaisia, jotka eivät ole tämän maailman asioita. Siitä seuraa kaamoksen masentavaan pimeyteen kietoutuva kokonaisuus, joka heristää pääosissa olevien henkilöiden sisintä; aivan perustuksiin saakka.
Neljännen tuotantokauden näyttelijät onnistuvat rooleissaan hyvin ja ovat oivia. Pääroolissa nähtävä Jodie Foster on tietenkin omaa luokkaansa näytellessään pikkukaupungin sheriffiä, joka vapaa-ajallaan on ainakin tuntunut iskeneen vähintään kolmasosan työkavereistaan ja kaupungin avioituneista miehistä sänkyynsä ilmiselvistä syistä johtuen. Fosterin hahmon, Liz Danversin, taustalla on kipeitä henkilökohtaisia asioita, mutta vahvasti oman poikansa kuoleman töihinsä hukuttava Liz on jossain suhteessa pimeän kaupungin järjen valo, joka heittäytyy välillä sivuraiteille. Liz yrittää työntää jokaisen muun tuotantokauden hahmon pois henkilökohtaisesta tilastaan, joka toimii suojamekanismina sille, että häntä ei voi enää henkisesti satuttaa, jos hän ei päästä ketään lähelleen ja kun joku pääsee liian lähelle Liziä, hyökkää Liz tulisesti loukkaantuneena kimppuun.
Lizin tytärpuolta, Leah Danversia, näyttelevä Isabella LaBlanc on puolestaan nimi, jonka odotan näkeväni tulevaisuudessa esiintyjälistoissa. Hänen vahvahko näyttelijäntyönsä kapinoivasta, mutta oman polkunsa löytävästä, teinistä on oivallista katsottavaa. Hän kiertää hahmonsa kanssa tunteiden skaalaa taitavasti hämmentyneestä heränneeseen ja itsensä löytäneeseen nuoreen naiseen.
Toinen tuotantokauden vahva pari on isä-poika-kaksikko eli Priorit. Molemmat toimivat Lizin apulaisina ja molemmilla on omat ongelmansa ja tavoitteensa asioiden parantamiseksi. Vanhempi Prior, Hank, on kokeneen John Hawkesin oivissa käsissä. Kateellinen, Lizille vihainen, Hank on kuin omanlaisensa ruutitynnyri, joka odottaa vain räjähtämistään. Rakkautta kaipaava ja siihen lähes naiviisti uskova Hank nujerretaan sarjassa, jolloin kaikissa asioissa omalla tavallaan epäonnistuva Hank ajetaan hänen itsensä toimesta nurkkaan. Sytytyslangan palamista seuraa sivussa Hankin poika, Peter, jonka räpellystä Finn Bennett tulkitsee osuvasti. Lizin ohjeita seuraava Peter onkin Finnin käsissä sarjan ainoa viaton ihminen, joka yrittää parhaansa tehdä oikein tilanteessa kuin tilantessa toimien koulupoikamaisena muistutuksena normaalista elämästä.
Tuotantokauden kolmas lenkki on Kali Reis, joka osoittaa nyrkkeilyn lisäksi (oikeasti, Reis on menestynyt ammattilaisnyrkkeilijä) näyttelemisen lahjoja. Sarjan omanlaiseksi yksinäiseksi sudeksi osoittautuva Reis on hahmonsa, Evangeline Navarron, kanssa osa tuotantokauden yliluonnollista twistiä, joka sahaa katsojan pään halki poikki ja pinoon. Reisin näyttelemä Navarro onkin sarjassa omaa sukuhistoriaansa vahvasti pelkäävä, omalla tavallaan tallusteleva nomad, joka haluaa vain kävellä niin pitkälle, että hän vain katoaa. Vahvasti sukunsa mielenterveysongelmia pakeneva ex-sotilas on lainpuolella toimiessaan peräänantamattoman kova ja salaperäisen herkkä. Baarimikon sängyssä viihtyvä Navarro yrittää pakkomielteisesti ratkoa mysteerin murhatun ihmisen ympärillä, johon sotketaan lopulta tutkimuslaitoksen tapahtumien jälkeen kaikki muutkin saaden solmuun henkilökohtaisten asioiden lisäksi suhteensa muun muassa Liziin.
Ollaan täysin rehellisiä: True Detectiven ensimmäisen kauden musertava esitys antaa seuraaville tuotantokausille odotukset ja tavoitteet, joita on mahdotonta saavuttaa. Näin tapahtuu myös Issa Lopezin ja Nic Pizzolatton neljännellä kaudella, jossa tavanomaiseen etsiväntyöhön otetaan mukaan jopa turhaan yliluonnollisia elementtejä. Toisaalta se toimii, mutta toisaalta se heilauttaa sarjan johonkin toisenlaiseen ulottuvuuteen, missä katsojalle annetaan valta päättää, että onko kyse vain lopulta tavanomaisesta rikoksestav vai jostain ihan muusta. Lopez ja Pizzolatto eivät sitä katsojalle kerro, vaan he esittävät vaihtoehdot, joihin katsojan täytyy kallistua. Minä kallistun siihen, että Night Country on semivirkistävä yritys viedä kuuluisaa sarjaa uudelle tasolle (tai jos tarkemmin ajattelee, yritys palauttaa se osittain ykköskauden teemoihin?), mutta siinä ei täysin onnistuta; on vain osin hajonneita, mutta pikkuhiljaa korjaantuvia ihmisiä, jotka katselevat terassiltaan uuteen auringonlaskuun.
Spoilerimaisia ajatuksia tästä
Suoria linkkejä neljänneltä kaudelta löytyy muuten ykköskaudelle: kaivosyhtiön omistaa Tuttlen suku ja Fiona Shawn näyttelemän sivuhahmon, Rose Aguineaun, rakastaja on Rust Cohlen isä, Travis Cohle, sekä ykköskaudella murhatun naisen selässä oleva spiraali tekee varsin vahvan comebackin.
Poiminta
True Detective – Season 4 Vuosi: 2024 Ohjaus: Issa López Näyttelijät: Jodie Foster, Fiona Shaw, Finn Bennett, Kali Reis, Isabella LaBlanc, John Hawkes Kesto: 6 episodia Maa: Yhdysvallat Genre: rikos, draama, mysteeri, thrilleri