The Interview

Minusta on jotenkin huvittavaa, että toistaiseksi vain kaksi elokuvaa ohjanneen (mutta läjäpäin enemmän tuottaneen ja käsikirjoittaneen) Evan Goldbergin ja Seth Rogenin kädenjälki on niin helposti tunnistettavissa, kun vuonna 2014 valmistunutta The Interviewia on kulunut ensimmäiset 10 minuuttia. Tämä parivaljakko on kavereineen onnistunut nousemaan Hollywoodin listoille komedian ronskeilla osa-alueilla, joissa soljutaan eteenpäin sen kummemmin muusta miettimättä. Nick Kroll esittelee Rogenin ja Goldbergin yhteistyömallin tässä roastissa niin hyvin, ettei minun tarvitse kirjoittaa siitä. Haasuinta on, että Kroll kuvaa myös osittain The Interviewin juonen samassa roastissa.

The Interview on poliittinen satiiri, jonka juoni kietoutuu kahden kaveruksen (jotka ovat ystäviä, mutta eivät sitten ole enää ystäviä, kunnes he ovat ystäviä taas) ja heidän luotsaamansa Skylark Tonight talk-shown ympärille, joka saa kutsun Pohjois-Koreaan haastattelemaan maan itsevaltaista johtajaa. Seurauksena on sekoilua, talk-showta ja siihen liittyvää kevyttä itsetutkiskelua, kun Lizzy Caplanin näyttelemä CIA-agentti antaa mediapersoonille tehtävän Kimin eliminoimiseksi.

You know what’s more destructive than a nuclear bomb?… Words. – Kim Jong-un

Elokuvan näyttelijät ovat toisilleen tuttuja sekoilukavereita. Elokuvan pääosassa nähdään Goldbergin ja Rogerin hyvä yhteistyökumppani (Nykyään entinen, sillä Franco törmäsi henkilökohtaisen elämänsä puolella syytöksiin, jonka jälkeen häntä ei ole juurikaan nähty valkokankailla tai oikeastaan missään. Lisäksi Rogen totesi haastattelussa, että hän tuskin enää ikinä tekee yhteistyötä Francon kanssa.), James Franco, josta en voi missään vaiheessa olla varma, että kuinka paljon Franco näyttelee elokuvassa itseään talk-show juontaja Dave Skylarkina. Hän ylinäyttelee roolinsa kevyesti, mutta tarkoituksellisesti yli ja tuo elokuvaan satiiria täysin toistaitoisena mediapersoonana.

This is like Spike Lee saying he’s white. – Dave Skylark

Toisessa pääosassa nähdään Seth Rogenin Aaron Rapaport, joka on onnistunut löytämään itsensä Skylark Tonightin tuottajaksi. Vakavammat aiheet kuitenkin kiinnostaisivat enemmän Rapaportia, joka kuin ihmeen kaupalla onnistuu saamaan lupauksen haastattelusta Pohjois-Korean johtajan kanssa. Siitä lähtee liikkelle kevyt hassuttelu Francon Skylarkin kanssa, kun Rapaport yrittää tuoda järjen ääntä kaksikon sekoiluun. Rogen taas henkilökohtaisesti tekee samanlaisen roolin kuin aina: röhisevän ja verbaalisen suorituksen, joka on varmaan nähty jo kymmenessä aikaisemmassa elokuvassa aikaisemmin.

Goldberg ei ole minusta huono käsikirjoittaja tai edes ohjaaja, mutta hän on Rogenin kanssa profiloitunut niin vahvasti samankaltaisten elokuvien tekoon, että jokainen elokuva omalla tavallaan tuntuu aikaisempien elokuvien toistolta. Muihin elokuviin verrattaessa variaatiota ei ole ja raikkaasta lähestymisestä huolimattaan elokuva tuntuu vain This is the Endin tai vaikkapa Superbadin toistolta. Samasta kärsii Rogen, joka ei ole vielä tähän päivään saakka pystynyt uudistumaan näyttelijänä. Franco taas ennen oikean elämän lakijuttujaan oli erilaisten osa-alueiden artisti, jonka todellista taiteen syvyyttä, omistautumista tai taidokkuutta ei oikein voinut millään keinolla erottaa. Senpä takia on vain todettava, että The Interview on mielenkiintoinen kuriositeetti elokuvana, jonka julkaisua rajoitettiin ja viivytettiin erilaisten uhkausten vuoksi jonkin aikaa, mutta joka viihteenä on vain vähän keskinkertaista ylempänä. Se ei ole loistava elokuva, mutta kuitenkin astetta rohkeampi poliittinen satiiri, jolle kannattaa yksi katselukerta uhrata.