Jessica Jones -Season 3

Krysten Ritterin 39 episodia kestänyt vaellus Jessica Jonesin kanssa Netflixissä on ilmeisesti tullut päätökseensä, sillä kolmatta tuotantokautta mainostetaan viimeiseksi. Se on tavallaan helpotus, mutta samalla harmi, sillä Jessica Jones on ollut monimutkaista Marvel-viihdettä, jonka draaman kiemuroita on ollut välillä jopa viihdyttävää seurata. Tottahan toki sarja on tarjonnut katsojalle varsin helppoja ratkaisuja monimutkaisen juonensa selittämiseksi, mutta silti se on onnistunut viihdyttämään keskivertoa vaativampaa katsojaansa, joka on pelkästään hyvä asia.

Tällä kertaa ei jahdata menneisyydessä olevaa mielen mestaria (Purple Man, Kilgrave) tai murhaajaksi osoittautunutta supervoimaista äitiä, vaan “tuikitavallista” sarjamurhaajaa, joka haluaa osoittaa Jessica Jonesin petolliseksi tai valheeksi. Kolmas tuotantokausi alkaa mennäkin jo vaarallisen ihastuksen (Benjamin Walker, joka näyttelee pahat ihmiset vaistoavaa Erikiä) ja puukotuksen jälkeen siihen pisteeseen, että Jessican on ryhdistäydyttävä. Kun soppaa vielä maustetaan Rachael Taylorin näyttelemän Trishin omahallintaisella vigilante-meiningillä ja Carrie-Anne Mossin Jerin vanhan rakkauden kaipuulla ja petollisella käytöksellä, niin kasassa on taas draaman pyörteinen 13 episodia tiukkaa toimintaa, varjostusta ja viinan juontia.

Kolmannen tuotantokauden näyttelijät ovat pääosin hyvin kartalla hahmojensa kanssa, vaikka Rachael Taylorin Trish on selvästi ylikirjoitettu välillä niin pahasti, ettei näyttelijä pääse selvästikään sinuiksi enää roolinsa kanssa. Tuloksena on hikoileva, kasvoistaan kujalla oleva Trish, joka on menettämänsä oman psyykensä koston maailmalle. Ehkä se on tarkoituskin, mutta Taylor ei kykene tuomaan hahmoonsa tarvittavaa karismaa, jolla kannatella koko New Yorkin ongelmia olkapäillään.

Carrie-Anne Moss sentään tekee tasaisen varmaa työtä jälleen kerran. Hänen vahva hahmonsa saa lopulta kuolevaisen vaatteet esiin tulleen sairauden myötä, mutta omaa lakitoimistoaan johtava nainen ei halua luovuttaa, vaan tuo esiin itsestään vanhan itsensä, kun ikivanha rakkaus tulee esiin Sarita Choundhuryn näyttelemän Kithin muodossa. Tilalle tulee epätoivoista menneen tunteen etsimistä ja rakkaudenosoituksia, jotka eivät siltä vaikuta. Petollinen Jeri kuitenkin huomaa valheillaan ja teoillaan olevan merkitystä, kun Kith muuttuu viattomasta naisesta hänenkaltaisekseen. Se lienee kolmannen tuotantokauden yksi ydinsanomista: viattomuus ei säily.

Se ei säily Trishillä; Jerillä sitä ei koskaan ollutkaan, mutta sen sijaan Eka Dervillen Malcolm löytää sen sitä edes jonkin verran. Kun mukaan lisätään Benjamin Walkerin peliongelmainen, omantunnon aistiva, sinne ja tänne poukkoileva mies, sekä kolmannen tuotantokauden pääpahista, Gregory Sallingeria, näyttelevä kokenut Jeremy Bobb (tarkkaavaisimmat muistanevat hänet mm. loistavasta sarjasta nimeltä The Knick), niin kasassa on oikeastaan hieno näyttelijäkaarti, johon Krysten Ritterin Jessica Jones voi tukeutua.

Ritterin hahmo on tehnyt mielenkiintoisen matkan vastahakoisesta sankarista (jolla on hirvittävä hyväksikäytetyn menneisyys Kilgraven takia) itsenäiseksi naiseksi, joka viimein hyväksyy sen, että hän on jonkinasteinen sankaritar. Tosin kun siihen päästään monen kieron mutkan suoraksi ajamisen läpi ja lukuisien tyhjien viinapullojen kautta, voidaan todeta, että reitti on ollut vaikea. Jopa kyyniseksi käyneen Jessica Jonesin sisällä nähdään omanlaista hyvyyttä ja lain kunnioitusta, jota ei voinut ikinä uskoa näkevänsä tässä sarjassa. Tuloksena on jälleen kerran ristiriitoja varsinkin Trishin kanssa, joka on omalla tavallaan mielenkiintoista, sillä naisten mielipiteet ovat muuttuneet vastakkaisiksi sarjan edetessä.

Kaiken kaikkiaan Jessica Jonesin kolmas tuotantokausi on mielenkiintoinen pala Marvel-maailmaa, sillä se on omalla tavallaan uniikki kappale koko sarjakuvista luodussa maailmassa. Samalla kun sivupuheissa viittaillaan elokuvien tapahtumiin ja toisiin sarjoihin, luodaan katsojalle taitavasti kiinnostus siitä, että monen eri sarjan ja elokuvan tapahtumat tapahtuvat samassa maailmassa. Kun sitä tuetaan monissa sarjoissa pyöritettävillä hahmoilla, kuten Jeri Hogarthilla, niin käsissä on jotain seuraamisen arvoista, vaikkei sarja pääse taiteellisesti omiin sfääreihinsä. Viihteellisesti se kuitenkin pysyy tukevasti kartalla ja se on jo paljon se.