Get the Gringo

Moni varmasti oli jo valmis hautaamaan Mel Gibsonin uran hänen kännisekoilujensa takia, sekä tietenkin sen takia, että kameran edessä hän yleensä käyttäytyy erittäin kusipäisesti. Mutta hyvät näyttelijäthän vain paranevat iän myötä, ja Gibson alkaa olemaan jo hyvällä matkalla kohti vanhoja körmy rooleja, tyyliiin ex-poliisi/sotilas/jne. Ikä tuo siis karismaa Gibsonille ja kun genre pidetään humoristisena ja tapahtumat pienimuotoisena niin hommahan itseasiassa toimii kuin junan vessa. Get The Gringoa katsellessa tulee väkisinkin mieleen, että Martin Riggs on palannut eetteriin ja jälleen edessä on lähes mahdoton tehtävä, josta vain tämä mies voi selvitä.

Elokuvan alku on kuitenkin hieman hämmentävä koska siinä Mel painaa pelle-naamari päässä poliisia pakoon lähellä Meksikon rajaa, ja eipä aikaakaan kun mies saa kuningas ajatuksen pamauttaa auto rajan toiselle puolelle enemmän kuin näyttävästi. Meksikon poliisi ottaa tietenkin miehen haltuun, ja aika paksua stereotypiaa käyttäen poliisi on tietenkin kierompi kuin korkkiruuvi ja päättää pitää Gibsonin esittämän roiston rahat itsellään ja heittää miehen kaupantekijäisiksi vankilaan keksityllä syytteellä. Elokuvan tenho ei kuitenkaan perustu varsinaisesti toimintaan tai mihinkään kissa- ja hiirileikkiin, vaan yksinomaan humoristiseen esitykseen meksikolaisesta vankilasta nimeltään El Pueblito.

Tämä vankila nimittäin ei olekaan mikään tavallinen tyrmä, vaan enemmänkin kaupunginosa, joka on vain suljettu muurein ja vartijoin niin, että sisäpuolella eletään ihan niinkuin missä tahansa kylässä. Ainoa jippo on siinä, että ulos ei pääse ja sisällä selviytymiseen tarvitaan juonikkuutta ja rahaa. Ei ole vaikea arvata, että Gibsonin esittämä roisto pärjää vallan mainiosti tällaisessa paikassa eikä aikaakaan kun hän alkaa nousta vankilan sisäisessä hierarkiassa. Tarina kulminoituukin hänen yritykseensä päästä ensinnäkin ulos paikasta, sekä henkilökohtaiseen suhteeseen 9-vuotiaan pojan kanssa, joka elää vankilan sisällä äitinsä kanssa. Tästä saadaankin klassinen vara-isä/poika roolitus ja tarina siitä kuinka karaistunut roisto vielä jaksaa välittää myös muista kuin itsestään.

Onneksi kliseinen kasvutarina aihio ei kuitenkaan vie tämän elokuvan tehoa pois, sillä voi pojat millaisessa vedossa herra Gibson on. Mies on suorastaan mestarillinen esittämään hieman rujon näköistä, mutta ajattelevaa roistoa minkä tarkoitusperät ovat tietenkin hyvät. Amerikkalaiseen moraalikäsitykseenhän ei kävisi että rikos kannattaisi, ellei rikoksen uhreina olisi toisia rikollisia. Peter Stormare tekeekin taas yhden perusvarmoista suorituksistaan amerikkalaisena bisnesmiehenä, jonka toiminta ei kestäisi päivänvaloa. Toisena pahiksena heiluu Meksikon vankilaa pyörittävä mafioso Javi (Daniel Giménez Cacho), jonka limaisuus vetää vertoja pohjassa makaavalle mateelle. Yhdeksänvuotiasta poikaa esittävä Kevin Hernandez tekee myös hämmentävän vähän ärsyttävän suorituksen ja hänen kemiansa Gibsonin kanssa jakaa vain sen käsityksen kuinka Gibsonilla itsellään on jo seitsemän lasta ja hän todella tulee toimeen näiden kanssa.

Get the Gringo esittelee katsojille erittäin tyylikkäästi ja humoristisesti meksikolaista stereotypiaa, mutta tekee sen tavalla, joka ei varmasti loukkaisi edes itse meksikolaisia. Toimintaa annostellaan sopivasti, ja sen realistisuus heittää juuri sen verran yli että se ei häiritse. Gibsonin suoritus risteää välillä “Riggsin”, mutta onneksi ei liiaksi, ja tuntuu että tässä olisi Gibsonille tulevaisuudessakin roolitus, joka hänelle sopii. Gibsonin rosoinen kertojaääni siivittää katsojan helposti tämän puolitoistatuntisen ja lopussa tulee suorastaan hyvä mieli. Omassa genressään tämä elokuva on suorastaan hyvä, ja Gibsonille oiva käyntikortti, että ura ei suinkaan ole vielä ohi, vaan parhaat osat vasta tulossa.