Hero tuli tutuksi meille suomalaisille, kun elokuva taisteli parhaan ulkomaalaisen elokuvan Oscarista yhdessä mm. Kaurismäen elokuvan kanssa. Mies vailla menneisyyttä sekä Hero jäivät molemmat nuolemaan näppejään sillä palkinto meni saksalaiselle Nirgendwo in Afrikalle. Hero pyöri jonkin aikaa teattereissa mutta enpä sitten sitä käynyt katsomassa. Olisi pitänyt.
Juoni on hieman monimutkainen enkä uskalla paljastaa siitä sen enempää kuin Terokaan. Jet Li tekee parhaan roolisuorituksensa vähään aikaan ja oli mukavaa nähdä hänet potkujenkkileffojen jälkeen ”omassa elementissään”. Hänelle sopii miekka kouraan paljon paremmin kuin pyssy. Muut näyttelijät olivat minulle tuiki tuntemattomia mutta taitavasti hekin roolinsa vetivät.
Hero on erittäin kaunis elokuva. Maisemat ja rakennukset ovat silmiä hiveleviä ja joukkokohtaukset todella upeita. Miekkataistelut ovat tunnelmallisia ja taitavasti tehtyjä. Miekat kilisevät itämaisen musiikin soidessa taustalla. Painovoima on unohdettu ja taistelijat lentelevät miten haluavat. Hidastuksia käytetään paljon, ehkä hieman liikaakin. Erona muihin taisteluelokuviin, pienet ja merkityksettömät asiat ovat kauniisti kuvattu hidastuksien kera, esimerkkinä vesipisaran putoaminen kasvoille ja valon heijastuminen miekasta.
Hero heijastaa hyvin kiinalaista kulttuuria. Tuhansista miehistä koostuva armeija ampuu jättimäisen nuolisateen mutta kirjoituskoulun vanha mestari istuu hievahtamatta kirjoittamassa nuolten viuhuessa sisään. Siinä monelta meikäläiseltä tulisi kurat housuun. Vaikka visuaaliset ansiot ovat huipputasoa, juonellisesti elokuva oli pettymys. Juonta monimutkaistettiin liikaa ja takaumien runsas käyttö ei sopinut elokuvan tyyliin ja jälkeenpäin jäi vähän tyhjä fiilis: Tässäkö tää nyt oli?
Oscareita kahminut Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme on hyvin samanlainen elokuva kuin Hero. Onneksi kuitenkin Tämähän on nähty jo –fiilis jäi tulematta. Jos saatte mahdollisuuden katsoa tämän valkokankaalta kunnon äänien kera, kannattaa tilaisuus ehdottomasti käyttää ja vaikkette saisikaan niin erityisesti Hiipivästä tiikeristä pitävien kannattaa katsoa elokuva.
-
60%
Tiedot
Genret: toiminta
Kesto: 98 min
Ohjaaja: Yimou Zhang
Pääosissa: Jet Li,Tony Leung Chiu Wai,Maggie Cheung,Ziyi Zhang,Daoming Chen,Donnie Yen
Valmistusmaa: Kiina,Hong Kong
Valmistusvuosi: 2002