elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Mitä tapahtuu kun Be Coolin, The Italian Jobin ja A Man Apart-elokuvan ohjannut F. Gary Gray pistetään ohjaamaan kaikkien tuntemaa Samuel L. Jacksonia, sekä...

Mitä tapahtuu kun Be Coolin, The Italian Jobin ja A Man Apart-elokuvan ohjannut F. Gary Gray pistetään ohjaamaan kaikkien tuntemaa Samuel L. Jacksonia, sekä aina rooleihinsa suhteellisen luotettavasti valmistuvaa Kevin Spaceyta, sekä tukkua muita tähtiä? No, siitä syntyy melkein onnistunut toimintaelokuva, jossa kidnappaajien kanssa yleensä neuvotteleva Jackson ottaa omia pankkivankeja omassa epätoivossaan. Siitä syntyy samalla myös mukavasti katsojaan solahtava toimintaelokuva, joka etenee lineaarisesti eteenpäin lähes pikajunan lailla, eikä jää paikalleen laahaamaan. Elokuva on myös aikakautensa toimiva elokuva, sillä Gray on jättänyt erikoistehosteet vähemmällä ja antanut enemmän tilaa ohjattavilleen, joka on tuottanut tulosta nimenomaan vuonna 1998 valmistuneessa Neuvottelijassa (The Negotiator).

Neuvottelijan juoni on periaatteessa melko yksinkertainen, mutta tämän selkeän sapluunan ympärille on kyhätty nopeasti loppuun saakka toimiva salaliiton poikanen, joka velloo nimenomaan poliisivoimissa. Tämän seurauksena Samuel L. Jacksonin näyttelemän Dannyn ystävä ammutaan ja todisteet murhasta ja salaliitosta sysätään Dannyn niskaan. Epätoivoisena, lähes eeppisenä viimeisenä tekona, Danny päättää ottaa asian avaintodistajia ja poliiseja panttivangeikseen. Tästä seuraa nopeasti pankkivankineuvottelija Chris Sabianin (Kevin Spacey), Dannyn ja häntä piirittävien poliisien kissa-hiiri-leikki, jossa salaliiton oikeita syyllisiä haetaan nopealla sykkeellä.

On lyhyesti sanottava, että moinen rikosdraama viihdyttää erityisesti nopeita liikkeitä kaipaavaa katselijaa, joka saa nauttia huippunäyttelijöiden suorituksista. Hikisessä komentokopissa hikoilevat John Spencer (hän kuoli muuten vuonna 2005 sydänkohtaukseen 58-vuotiaana) ja David Morse vaativat Dannyä ylemmille orsille kukkumaan, kun Kevin Spaceyn näyttelemä pankkivankineuvottelija yrittää ottaa selvää tapahtumista. Valitettavasti Spacey istutetaan omaan rooliinsa nopeasti, eikä hänelle jää hirveästi aikaa eläytyä omaan osaansa. Jackson puolestaan on roolissaan elementissään, eikä useita elokuvia vuodessa tekevä ihmemies tunnu vauhdissa vanhenevan: karismaa kun Jacksonista löytyy oikein olan takaa, eikä itse näyttelemisessäkään ole mitään valittamista.

Neuvottelija itsessään oli lähtölaukaus ohjaaja Grayn pienelle kukoistuskaudelle, jonka jälkeen mies ohjasi ihan pätevän toimintapalan A Man Apartin, sekä ihan toimivan heist-elokuvan Italian Job. Sen jälkeen mieheltä siunaantui vielä Be Cool, mutta sen jälkeen Graysta ei ole oikeastaan kuultu mitään (ellei vuonna 2009 ilmestynyttä Lainkuuliaista kansalaista lasketa). Joka tapauksessa Neuvottelija on toimiva ja suhteellisen katsojaystävällinen rikos-toimintapaukku, joka ei tarjoa mitään erityisen ihmeellistä, eikä edes yritä sitä. Kun juonen langatkin pysyvät ohjaajan käsissä siedettävästi ja näyttelijät eivät vedä roolejaan vihkoon, niin Neuvottelijassa on ainesta hieman peruselokuvaa paremmaksi iltapuhteeksi.

  • 70%
    Neuvottelija - 70%
70%

Poiminta

Genret: draama,toiminta,rikos
Kesto: 140 min
Ohjaaja: F. Gary Gray
Pääosissa: John Spencer,Siobhan Fallon,David Morse,Kevin Spacey,Paul Giamatti,Ron Rifkin,Samuel L. Jackson
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 1998

Sending
User Review
0 (0 votes)

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments