Lemmy

Ihan ensimmäiseksi täytyy mainita, että olen erittäin suuri Motörhead-fani, ja näin ollen arvostelussa tulee näkymään aavistuksen subjektiivinen näkemys tästä dokumentista. Toisaalta voisi miettiä, että olen myös hyvin kriittinen sen suhteen miten dokumentti on tehty ja mikä on sen asenne sen esittämää hahmoa kohtaan. Kolmanneksi tämä on ensimmäinen arvosteluni dokumentista, joten en oikein itsekään tiedä miten tällaiseen elokuvaan pitäisi suhtautua, sillä tarinankerronta eroaa huomattavasti fiktiivisistä tarinoista. Eräs suomalainen elokuvaohjaaja kuitenkin kerran totesi, että dokumentti on itseasiassa myös fiktiivinen tarina, sillä toisin kuin perinteisissä elokuvissa, dokumentissa ei ole perinteistä tarinankaarta ja näin ollen katsoja ei voi tietää mitä tuleman pitää ja dokumentti on aina yhden (tai useamman) ihmisen käsikirjoittama tarina aiheesta, jota katsotaan ohjaajan haluamalta kantilta, ja näin ollen aiheesta ei saada ihan totuudenmuikaista kuvaa, vaan ohjaajan haluama kuva, kuten eräs Michael Moore on useasti todistanut. 

Mutta mennäämpä itse asiaan, eli Lemmy Kilmisteriin ja hänestä kertovaan dokumenttiin, joka hieman avaa verhoja tämän rock-maailman elävän legendan elämästä. Lemmy, eli oikealta nimeltään Ian Fraser Kilmister syntyi 24.12.1945 Burslem Englannissa, ja jo syntymäpäivä oli enne siitä mihin kohtalo oli tätä miestä viemässä. En nyt ala sen enempää käymään läpi Lemmyn varhaisnuoruutta enkä hänen soittamisen historiaansa, sillä ne asiat löytyvät niin dokumentista kuin hänen elämänkerrastaankin. Dokumentin henki on kuitenkin selkeä. Lemmyä ei esitellä mitenkään puoli-jumalana vaan ajoittain jopa hämmentävän normaalina muusikkona, joka elää kuin kuka tahansa 65 vuotias… tai ei nyt ihan niinkään. Dokumentin aloitus on kuitenkin paljon puhuva: kamera kiertää Lemmyn asuntoa ja saapuessaan olohuoneeseen, joku pelaa siellä videopeliä. Hiljaa kamera tarkentaa mieheen joka peliä pelaa, ja Lemmyhän se siinä vääntää jotain toisen maailmansodan lentokonepeliä silmät kiiluen. Voiko tämän normaalimpaa enää olla ? 

Paistettuaan perunat, mies suuntaa studiolle moikkaan kavereita ja sen jälkeen Rainbow-baariin pelaamaan tietovisapeliä ja ottamaan viski-kola paukkuja. Ei mitenkään glamouria, vaikka miehellä varmasti rahaa olisikin hieman hienompaankin elämään. Mutta juuri tämä seikka tekee Lemmystä sen legendan joka hän on. Dokumentissa nähdään iso joukko heavy metal kuuluisuuksia, joista ehkä eniten äänessä ovat Metallican nykyiset ja entiset jäsenet, sekä Alice Cooper, Ozzy Osbourne, David Grohl sekä tietenkin Lemmyn poika ja muut bändin jäsenet sekä roudarit. Lähes kaikki kuvaavat Lemmyä positiivisin lausein, ja äärettömän suuri arvostus huokuu miesten sanoista. Monet Rock-tähdet alkavat menestyttyään käyttäytymään aavistuksen omahyväisesti, ja varsinkin Lemmyn ikäluokkalaiset elävät jotakuinkin jetset-elämää ja paistattatelevat menneillä saavutuksillaan. Mutta ei tämä mies, joka vielä arvostetussa eläkeiässä suuntaa katseensa seuraavaan kiertueeseen, ja edessä odottaviin satoihin keikkoihin ties missä päin maailmaa. 

On hämmentävää katsoa miehen elämää, ja etenemistä sillä kaiken järjen mukaan hänen pitäisi olla jo kuollut. Kuka jaksaa kiertää maailmaa keikkalavoilla 45 vuotta? Olisikin lähes tekopyhää lähteä kritisoimaan miehen huumeiden käytöstä, sillä 60- ja 70-luvuilla kaikki käyttivät niitä. Näinä päivinä mies tosin tyytyy Jack Danielsiin ja tupakkaan, mutta jo niidenkin käyttö luulisi aiheuttavan terveysongelmia. Ei kuitenkaan Lemmylle, joka on systemaattisesti denaturoinut elimistöään niin, että viskistä on tullut jo lähes peruselintarvike. Myös miehen toisen maailmansodan keräilyharrastus ja saksalaissotilaiden vaatteiden käyttö saa valaistusta. Natsia miehestä ei saisi tekemälläkään, sillä tuon hieman elähtäneen ja jopa pelottavan ulkokuoren alta paljastuu äärimmäisen ajatteleva ja lämminhenkinen mies, jonka arvot ovat sellaiselta aikakaudelta jolloin ajateltiin muutakin kuin omaa napaa. Dokumentti antaa kuvan miehestä, joka ei nosta itseään pallille, vaan on loppupeleissä hyvinkin nöyrä, mutta samalla itsetietoinen ihminen. 

Dokumentti seuraa tiiviisti vuoden 2009 kiertuetta, joka pyörähti Suomessakin, ja rock-maailman kliseitä revitään alas näyttämällä mitä vanhat herrat keikkabusissa ja takahuoneissa touhuavat. Motörhead-fanit ovat ehkä maailman kuuliaisimpia ja vannoutuneimpia faneja ja tämä johtuu vain ja ainoastaan Lemmystä ja hänen lahjomattomasta ja aidosta asenteestaan. Lemmyssä ei ole yhtään tekopyhää solua, vaan hän on mitä on. Dokumentissa nähdään myös hauskoja tarinoita menneestä, sekä Lemmyn itsensä filosofoimia mietelauseita. Kaiken kaikkiaan käsissämme on hyvin kattava, mutta samalla harmittavan rajallinen dokumentti yhdestä aikakautemme legendaarisimmista muusikoista, jonka vaikutusta nykyajan heavy-musiikkiin kukaan ei voi kiistää. Lemmy samanaikaisesti inhimillistetään, ja nostetaan pallille juuri sen takia että hän on aito oma itsensä. Faneille tämä on pakko-ostos, mutta suosittelen myös kaikille raskaan musiikin ystäville, sillä ilman tätä miestä elämämme olisi ollut paljon köyhempää.