Predators

Todetaan nyt heti, että Nimród Antalin ohjaama ja vuonna 2010 valmistunut elokuva, Predators, on katsojien rahastusta ja silkkaa huijausta. Nimittäin elokuva on “uusi” vain niille, jotka eivät jostain kumman syystä ole nähneet John McTiernanin ohjaamaa klassikkoa, Predatoria. Alkuperäisen elokuvan nähneille Antalin Predators ei tuo yhtään mitään uutta ja elokuva on suoraan sanoen niin häpeilemätön kopio 23 vuotta sitten ilmestyneestä ykkösosasta, että elokuvan yhtäläisyydet olivat suorastaan raivostuttavia kaikessa kauheudessaan. Katsojalle tarjoillaankin lähestulkoon samantyyppiset hahmot, samat kohtaukset samoilla musiikeilla (tämä on vielä valitettavaa, mutta totta) ja samanlainen miljöö, jossa maapallon eliittitappajat ottavat mittaa saalistajista (predatoreista). Ainoa poikkeus ensimmäiseen osaan on se, että Predators tarjoilee kohtaukset hivenen eri järjestyksessä ja yrittää tuoda sinne ja tänne väliin jotain uutta ja epäloogista.

Elokuvan juoni on hyvinkin yksinkertainen, sillä koko juoni rakentuu hengissäpysymisen ympärille, jossa elokuvan hahmoille ei anneta tilaa muulle kuin latteuksille. Koko homma alkaa siitä, kun Adrien Brodyn näyttelemä Royce on tiputettu lentokoneesta tajuttomana laskuvarjon kanssa. Hän herää viime hetkellä ja pian viidakkoon tupsahtaa sekaan muutama leikkitoveri aseineen päivineen. Brodyn Royce on kuin moderni kopio Schwarzeneggerin Dutch-hahmosta ja sekaan mahtuu montaa muutakin yrittäjää. Alkuperäisen elokuvan hahmot on kopioitu miltei luonteenpiirteestä (jos näin voi edes sanoa) luonteenpiirteeseen: Jesse Venturan yltiöjenkki on korvattu Oleg Taktarovin venäläisellä minigun-hemmolla, Elpidia Carrillo on korvattu aavistuksen maskuliinisemmalla Alice Bragalla, Sonny Landhamin intiaani Louis Ozawa Changchienin yakuza-tappajalla ja niin edelleen. Mitään uutta elokuva ei siis tältä osin katsojalleen tuo.

Ja aivan kuin tämä ei olisi tarpeeksi, sillä elokuvan näyttelijät on juurrutettu täysin omiin muotteihinsa. Lähinnä koskettavista rooleistaan tunnettu Brody äksyilee koko elokuvan ajan lähestulkoon kaikille, elokuvan ainoasta naisnäyttelijästä Alice Bragasta ei saa oikeasti mitään irti ja Oleg Taktarov, Louis Ozawa Changchien, Topher Grace ja Mahershalalhashbaz Ali ovat täysiä statisteja. Ainoastaan Laurence Fishburnelle annetaan noin vartti aikaa siihen, että hän ottaa koko elokuvan siksi aikaa haltuunsa ja Walton Gogginsista (tv-sarja Shield) saa katsojakin jotain irti. Predatorit taas vaihteeksi ärjyvät toisilleen ja öh, maailmalle, samalla kun nyljettyjä torsoja roikkuu vähän siellä sun täällä.

Kokonaisuudeltaan Predators on elokuva, joka on fanille ja alkuperäisen elokuvan nähneelle valtava pettymys. Kirosanojen jyllätessä mielessä Antalin elokuva tulee vielä kuin ohimennen pyllistäneeksi sarjakuvien Predatorille, jossa sanat “kunnia” ja “mestaruus” ovat toissijaisia asioita. Tilalle on tullut vain ajankuvan mukainen goreilu ja  yleinen sekoilu, jossa ei loppujen lopuksi ole päätä, eikä häntää. Ja kun väistämätön lopputaistelu koittaa (jossa on niin paljon ykkösosan elementtejä, että ei terve…), lyödään katsojaa palleille vielä varmuuden vuoksi viimeisen kerran. Tuloksena on välitön pettymyksen ja huijatuksi tulemisen tunne, sillä aiemmin olin käsittänyt, että tämä elokuva ei olisi mikään remake. Käsitin kuitenkin ilmeisesti väärin ja tunne on vieläkin se, että tätä elokuvaa en olisi teatteriin asti mennyt katsomaan, mikäli olisin tiennyt tämän turhakkeen uudelleenfilmatisoinniksi.