Barbaarien invaasio

Todella vähälle huomiolle jäänyt, mutta erittäin kehuttu Barbaarien invaasio (Les Invasions barbares) on mielenkiintoinen elokuva. Se on suorasukainen draama, joka heittäytyy alusta lähtien kevyemmäksi draamakomediaksi. Tuloksena onkin aiheeltaan vakava, hilpeä ja samalla koskettava elokuva yhden miehen viimeisistä päivistä ystäviensä ympärillä. Ohjaaja-käsikirjoittaja Denys Arcand on luonut elokuvastaan pirteän, kanadalais-ranskalaisen elokuvan, jota kelpaisi esitellä vähän laajemmallekin yleisölle.

Elokuvan näyttelijät ovat loistavia. Miespääosassa oleva Remy Girard on mitä mainioin pikkuhiljaa kuolevana professorina. Hänen karismansa ympärille kokoontuu mielenkiintoinen porukka erilaisia, mutta persoonaltaan aika homogeenisiä ihmisiä, joilla juttua riittää. Onkin täysin luontevaa, että yksi elokuvan vahvuuksista on monipuoliset ja persoonalliset näyttelijät. Toisaalta tämä on myös yksi elokuvan heikkouksista: liian moni rooli jää pelkäksi pintaraapaisuksi. Elokuvan roolihahmot ovat oikeasti niin mielenkiintoisia, että jokaisesta saisi tehtyä vaikka oman elokuvan. Tietoinenko teko vai tahaton vahinko roolihahmojen suhteen? Sitä on vaikea ajatella, mitä ohjaaja-käsikirjoittaja Arcand on elokuvaltaan halunnut.

Elokuvan toinen heikkous on sen juonen kuljettaminen. Sitä ei varsinaisesti voi laskea miksikään perisynniksi, mutta jossain vaiheessa kelloa tulee vilkuiltua siitäkin huolimatta, että keskustelut sujuvat elokuvassa mitä luontevimmin. Jotenkin pikkuhiljaa pois kuolevan miehen taistelua ystävien ympärillä on vaikea seurata elokuvan pitkittyessä ja pyöriessä vain yhden asian ympärillä: kuoleman. Läheisen kuolema onkin selvä elokuvan punainen lanka, joka kokoaa muun roolihahmot ympärilleen puhumaan yllätys, yllätys: elämästä.

Hyvin eletyn elämän kuvaus toimiikin tässä elokuvassa paremmin verbaalisesti kuin visuaalisesti: roolihenkilöiden väliset keskustelut ovat viihteellisiä ja hipovat älykköjen kirjakieltä vilisevän keskustelun ja elämää kokeneiden villikkojen hyväntuuliseksi, melkein verbaaliseksi orgasmiksi, joka antaa loppunsa odottaa.

Ikään kuin pelkkä hyväntuulisuus ei riittäisi Barbaarien invaasiolle. Vakavaan aiheeseen muistetaan palata kuin yllättäen ja tilalle tulee aito suru päähenkilön ja tämän ystäväpiirin puolesta: koskettavan yksinkertainen elokuva paljastaakin, ettei hyvän elämän kriteerit ole pelkästään omissa, itsekeskeisissä, nautinnoissa, vaan hyvän elämän salaisuuden yksi tärkeä osa piilee lähipiirissä.