elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Todella vähälle huomiolle jäänyt, mutta erittäin kehuttu Barbaarien invaasio (Les Invasions barbares) on mielenkiintoinen elokuva. Se on suorasukainen draama, joka heittäytyy alusta lähtien kevyemmäksi...

Todella vähälle huomiolle jäänyt, mutta erittäin kehuttu Barbaarien invaasio (Les Invasions barbares) on mielenkiintoinen elokuva. Se on suorasukainen draama, joka heittäytyy alusta lähtien kevyemmäksi draamakomediaksi. Tuloksena onkin aiheeltaan vakava, hilpeä ja samalla koskettava elokuva yhden miehen viimeisistä päivistä ystäviensä ympärillä. Ohjaaja-käsikirjoittaja Denys Arcand on luonut elokuvastaan pirteän, kanadalais-ranskalaisen elokuvan, jota kelpaisi esitellä vähän laajemmallekin yleisölle.

Elokuvan näyttelijät ovat loistavia. Miespääosassa oleva Remy Girard on mitä mainioin pikkuhiljaa kuolevana professorina. Hänen karismansa ympärille kokoontuu mielenkiintoinen porukka erilaisia, mutta persoonaltaan aika homogeenisiä ihmisiä, joilla juttua riittää. Onkin täysin luontevaa, että yksi elokuvan vahvuuksista on monipuoliset ja persoonalliset näyttelijät. Toisaalta tämä on myös yksi elokuvan heikkouksista: liian moni rooli jää pelkäksi pintaraapaisuksi. Elokuvan roolihahmot ovat oikeasti niin mielenkiintoisia, että jokaisesta saisi tehtyä vaikka oman elokuvan. Tietoinenko teko vai tahaton vahinko roolihahmojen suhteen? Sitä on vaikea ajatella, mitä ohjaaja-käsikirjoittaja Arcand on elokuvaltaan halunnut.

Elokuvan toinen heikkous on sen juonen kuljettaminen. Sitä ei varsinaisesti voi laskea miksikään perisynniksi, mutta jossain vaiheessa kelloa tulee vilkuiltua siitäkin huolimatta, että keskustelut sujuvat elokuvassa mitä luontevimmin. Jotenkin pikkuhiljaa pois kuolevan miehen taistelua ystävien ympärillä on vaikea seurata elokuvan pitkittyessä ja pyöriessä vain yhden asian ympärillä: kuoleman. Läheisen kuolema onkin selvä elokuvan punainen lanka, joka kokoaa muun roolihahmot ympärilleen puhumaan yllätys, yllätys: elämästä.

Hyvin eletyn elämän kuvaus toimiikin tässä elokuvassa paremmin verbaalisesti kuin visuaalisesti: roolihenkilöiden väliset keskustelut ovat viihteellisiä ja hipovat älykköjen kirjakieltä vilisevän keskustelun ja elämää kokeneiden villikkojen hyväntuuliseksi, melkein verbaaliseksi orgasmiksi, joka antaa loppunsa odottaa.

Ikään kuin pelkkä hyväntuulisuus ei riittäisi Barbaarien invaasiolle. Vakavaan aiheeseen muistetaan palata kuin yllättäen ja tilalle tulee aito suru päähenkilön ja tämän ystäväpiirin puolesta: koskettavan yksinkertainen elokuva paljastaakin, ettei hyvän elämän kriteerit ole pelkästään omissa, itsekeskeisissä, nautinnoissa, vaan hyvän elämän salaisuuden yksi tärkeä osa piilee lähipiirissä.

  • 80%
    Barbaarien invaasio - 80%
80%

Tiedot

Genret: draama
Kesto: 99 min
Ohjaajat: Denys Arcand
Pääosissa: Dominique Michel, Dorothée Berryman, Louise Portal, Marie-Josée Croze, Pierre Curzi, Rémy Girard, Stéphane Rousseau, Yves Jacques
Valmistusmaa: Kanada, Ranska
Valmistusvuosi: 2003

Sending
User Review
0 (0 votes)

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

1 Comment
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Elämä on kaunista
Elämä on kaunista
8 years ago

Aivan loistava – jos rakastaa älykästä “läppää” ja ymmärtää rankan draaman päälle. Täydet pisteet