elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Aivan kuin Heikoimman lenkin alakuloisuus ei olisi riittänyt Beck-sarjan tekijöille, sillä seuraavassa piti pistää oikeastaan astetta paremmaksi. Tuloksena syntyi Harald Hamrellin ohjaama Beck -Hiljainen...

Aivan kuin Heikoimman lenkin alakuloisuus ei olisi riittänyt Beck-sarjan tekijöille, sillä seuraavassa piti pistää oikeastaan astetta paremmaksi. Tuloksena syntyi Harald Hamrellin ohjaama Beck -Hiljainen huuto (Det tysta skriket), joka pisti Beckien synkkyydelle uudet pohjat. Hiljainen huuto esittääkin ruotsalaisen koulumaailman ja sitä ympäröivän yhteiskunnan yhdeksi suureksi ongelmapesäksi, jossa lapset ja teinit ahdistuvat kiusaamisen, vanhempien välinpitämättömyyden ja kulttuurillisten erojen vuoksi. Kun samaan syssyyn vielä liitetään murharyhmän omat sisäiset ongelmat, on kasassa sellainen vyyhti, jota ei 93 minuutin aikana kyetä setvimään.

Suomalainen katsoja on Hiljaisen huudon kanssa kuin kotonaan: meidät kun on totutettu siihen, että yhteiskunta on perseestä ja joka paikka on täynnä juoppoja tai muita yhteiskunnasta syrjäytyneitä ihmisiä. Tällä kertaa myös ruotsalaiset tekevät sen: Beckin alaisuudessa oleva Oskar (Måns Nathanaelson) käyskenteleekin näiden kadulla eläjien keskuudessa etsien silminnäkijää veriselle tapahtumalle, jossa kaksi teinityttöä on jäänyt junan alle. Ja kun paikalta on vielä löytynyt raahaamisjälkiä, tulee Beck alaisineen tutkimaan oletettua murhaa, joka sarjalle uskolliseen tapaan rönsyilee lukuisiksi sivujuoniksi aina koulukiusaamisesta seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Syntien kirjo onkin siis varsin synkkä, eikä koko touhua helpota Beckin hammassärky ja hammaslääkäripelko.

Hiljaisen huudon näyttelijät ovat totutusti rutiinilla mukana. Tosin mitään ihmeitä ei esitetä ja komisario Beckiä näyttelevä Peter Haber on jälleen enemmän tai vähemmän poissaolevan oloinen. Tällä kertaa pääpaino näyttelemisessä on osunut hieman enemmän sivuhahmona toimineelle Nathanaelsonille. Kun vielä Stina Rautelin jätetään ikäänkuin hieman taka-alalle ja Mikael Persbrandtin Gunvald ottaa etäisyyttä ylipäätään kaikkeen, niin käsissä ei todellakaan ole mitään ihmeellistä. Näyttäisikin siltä, että yksinäinen susi on astumassa takaisin omaan muottiinsa usean episodin “seikkailun” jälkeen.

Kaiken kaikkiaan Beck -Hiljainen huuto on eräänlainen loppuhuipentuma pitkässä Beck-jatkumossa. Se ei ole loppuhuipentuma tarinallisessa mielessä, mutta synkkyydessä se on omaa luokkaansa. Hiljainen huuto näyttääkin katsojalle teinien epätoivoa ja vanhempien välinpitämättömyyttä, josta jopa toivon kipinä on kadonnut. Mitään positiivista tälläisestä synkistelystä on turha etsiskellä, sillä se on turhaa. Koko elokuvan kuva muistuttaakin pelkkää mustaa ja pimeää masennusta, apatiaa ja kaamosta, josta koko ruotsalaisen yhteiskunnan olisi syytä herätä. Hiljainen huuto onkin kuin arkirealismia rajusti kärjistettynä ja eräänlaista varoitustarina ulkona piilevistä vaaroista.

  • 60%
    Beck -Hiljainen huuto - 60%
60%

Poiminta

Genret: draama,rikos
Kesto: 93 min
Ohjaaja: Harald Hamrell
Pääosissa: Ing-Marie Carlsson,Mikael Persbrandt,Måns Nathanaelson,Peter Haber,Stina Rautelin
Valmistusmaa: Ruotsi
Valmistusvuosi: 2007

Sending
User Review
0 (0 votes)

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments