elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Suomalaisen elokuvan tasosta valittaminen on kansanperinne. ”Kaurismäen veljekset, Laineen Tuntematon sotilas ja Niskasen Kahdeksan surmanluotia, loput on parasta unohtaa” – eivätkä viime vuosikymmenet kovin...

Suomalaisen elokuvan tasosta valittaminen on kansanperinne. ”Kaurismäen veljekset, Laineen Tuntematon sotilas ja Niskasen Kahdeksan surmanluotia, loput on parasta unohtaa” – eivätkä viime vuosikymmenet kovin herkullista aikaa kotimaisen elokuvan ystäville ole olleetkaan. Pessimismini on kuitenkin karissut huimaa vauhtia viimeisen kahden vuoden aikana, uusien lahjakkuuksien todistaessa pelkoni vääriksi kerta toisensa jälkeen. Viimeistään nyt on hyvä aika päästä irti katajaisen kansan alemmuudentunteesta ja heittää myytti roskakoriin: suomalaisella elokuvalla on kirkas tulevaisuus edessään. Nuorilla ohjaajilla on jo häikäisevän hyvä visuaalinen silmä – seuraavaksi tarvitaan enää tarinoita, joihin sitä voi todella hyödyntää.

Sitä ennen tulee jotakin tällaista, elokuva tarkoituksellisesti tyystin ilman perinteistä narratiivia. Jukka-Pekka Valkeapään esikoisohjaus Muukalainen on rohkea kokeilu, kunnianhimoinen yritys riisua elokuva kaikista muista paitsi sen puhtaasti visuaalisista arvoista. Ja koska suomalainen elokuvateollisuus kallistuu vahvasti länteen, Valkeapää on lähtenyt hakemaan vaikutteensa (kuten myös näyttelijänsä) kokonaan idästä, slaavilaisilta alueilta.

Äiti ja poika asuvat maaseudulla talossaan, äärimmäisessä köyhyydessä. Isä on vankilassa. Poika käy satunnaisesti viemässä hänelle jotakin. Tallissa on hevonen. Eräänä päivänä tilalle saapuu muukalainen, joka muuttaa asioita. Siinä kaikki.

Elokuvassa on mysteeri, mutta sillä ei ole merkitystä. Mukana on rakkaustarina, mutta se ei lopulta johda mihinkään. Viimeinen kolmannes on jännittävä, mutta elokuva päättyy tyystin ilman odotettua kliimaksia. Dialogia on vähän ja se on yksinkertaista, toteavaa. Ei suuria viisauksia, ei tärkeitä kysymyksiä, ei eeppisiä kohtaloita.

Sen sijaan Valkeapäätä kiinnostavat ihmiset, luonto ja rakennukset. Kameran liikkeeseen ja asetteluun on nähty aikaa ja vaivaa. Niin talosta kuin vankilastakin löytyy kummallisia tiloja, joihin kamera sijoittuu yllättävällä tavalla. Liikkuessaan se liukuu niiden läpi kevyesti kuin unessa, mutta tarkkaavaisena, tutkien. Monet huoneet ja tilat saavat erityisiä merkityksiä.

Tällainen arkkitehtonisesti älykäs ja jokseenkin mystinen kamera on peruja suoraan Tarkovskilta, vaikkei yhtä hämmästyttäviin temppuihin kykenekään. Muukalaisen suurin ongelma lienee lopulta se, että elokuvan yleisilme on niin tarkovskilainen, että se menee jo välillä naurettavaksi: ”poika hevosen selässä äärettömän meren keskellä” aiheuttaa suunnilleen saman reaktion kuin Studio Julmahuvin Lasi-sketsi. Lainaaminen ei ole kuitenkaan merkki laiskuudesta, ennemminkin kunnianosoitus, eikä lopulta häiritse elokuvakokemusta – lopputuloksesta jää tarpeeksi persoonallinen kuva varsinkin tyylikkäiden luontokuvien takia.

Toisaalta Tarkovski vierasti suuresti symbolismia ja painotti, että esineet, hahmot ja ympäristöt olivat kuvassa vain olemassaolonsa, eivät minkäänlaisten syvempien tarkoitusten, vuoksi. Valkeapään kuvat tulvivat vertauskuvia, kaikkein ilmeisimpänä ylikäytetyt korpit. Tämä on kuitenkin hänen valintansa ja sitä on syytä kunnioittaa siinä missä muitakin.

Eivätkä ne valinnat ole ollenkaan hullumpia.

Tämäkö siis valoi uskoani suomalaiseen elokuvaan? Kyllä. Muukalainen on yksi niitä elokuvia, joista on syytä olla innoissaan siksi, että se lupaa epätäydellisyydestään huolimatta erittäin hyvää tulevaisuuden kannalta. Visuaalisesti tätä ei voita Suomessa tällä hetkellä mikään. Valkeapäällä on runsaasti kunnianhimoa ja elokuvallista älykkyyttä, eikä hän kaipaa kuin kokemusta, jotta ilmaisu muuttuisi tästä vielä omaperäisemmäksi. Hän nousee helposti nuorten suomalaisohjaajien kovatasoisen listan kärkisijoille – odotan suuremmalla innolla vain Aleksi Salmenperän edesottamuksia. Nämä miehet voivat tehdä elokuvia, jotka oikeasti muuttavat katsojaansa.

Mutta tämä… ei, tämä ei vielä muuttanut.

  • 70%
    Muukalainen - 70%
70%

Tiedot

Genret: draama
Kesto: 100 min
Ohjaaja: Jukka-Pekka Valkeapää
Pääosissa: Emilia Ikäheimo,Pavel Liska,Vitali Bobrov,Jorma Tommila
Valmistusmaa: Suomi
Valmistusvuosi: 2008

Sending
User Review
0 (0 votes)

Toni Saarinen

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments