elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Katsoipa asiaa mistä suunnalta ja kenen näkökulmasta tahansa, voin sanoa, että suhteeni kirjallisuuteen on varsin rajoittunutta. Lukemieni kirjojen joukosta erottuu kuitenkin edukseen yhden miehen...

Katsoipa asiaa mistä suunnalta ja kenen näkökulmasta tahansa, voin sanoa, että suhteeni kirjallisuuteen on varsin rajoittunutta. Lukemieni kirjojen joukosta erottuu kuitenkin edukseen yhden miehen tuotanto. James Ellroyn kuvaama toisen maailmansodan jälkeinen Jenkkilä on ihanan tumma, likainen, perverssi ja korruptoitunut. Ellroy piirtää syviä hahmoja aikakauteen, joka kiehtoo minua.
80-luvun lopulla James Woods pääositti ensimmäistä James Ellroyn kirjan pohjalta tehtyä elokuvaa Cop, joka jäi verrattain pienelle huomiolle ja johon Ellroy itsekin oli pettynyt. Curtis Hansonin hieno Ellroy-filmatisointi L.A. Confidential puolestaan menestyi melkeinpä kymmenen vuotta sitten saaden mm. yhdeksän Oscar-ehdokkuutta. Vuosituhannen vaihteessa alkoivat huhut Mustan Dahlian, Ellroyn LA-kvartetin ensimmäisen osan tuotannosta ja David Fincherin huhuttiin istuvan ohjaajan pallille. Allekirjoittaneelle ajatus Fincheristä kuvittamassa Ellroyn maailmaa tuntui täydelliseltä, odotukset kasvoivat.
Seuraavien kuuden vuoden aikana tapahtui paljon. Ohjaajaksi vaihtui jo pitkään epätasaista työtä tehnyt Brian De Palma, käsikirjoittajaksi pestattiin mm. Ketjureaktion raapustanut Josh Friedman ja pääosiin kaavailtiin Josh Hartnettia ja Mark Wahlbergia. Odotukseni laskivat kuin lehmän häntä. Nyt, elokuvan nähneenä, on jotenkin haikea olo. Tuntuu kuin minua olisi petetty; odotin Fincheriä, mutta sain ehtaa De Palmaa.

Los Angeles, 1947. Elizabeth Short, nuori nainen, löydetään raa’asti murhattuna. Hänet on sahattu kahtia ja hänen sisäelimensä on poistettu. Lisäksi hänen poskiinsa on revitty ikuinen hymy. Tapausta ryhtyy selvittämään Bucky Bleichert (valju Hartnett) ja Lee Blanchard (energinen Eckhart), nyrkkeilevä parivaljakko. Pian Bleichert huomaa ympärillään ihmisten, valheiden ja korruption verkon.

Brian De Palma tunnetaan Hitchcockpastisseistaan, kimuranteista kamera-ajoista, sekä mutkikkaista tarinoista, jotka etenkin Mission: impossiblesta lähtien ovat olleet varsin älyttömiä. Onneksi Musta Dahlia on osittain säästynyt De Palman suuruudenhulluudelta. Tosin, juonta on pelkistetty ja suoraviivaistettu liikaakin, välillä poiketen täysin turhille urille.
Toki Musta Dahlia on varustettu vankalla De Palma-leimalla, kuten hänen elokuvillaan yleensäkin on tapana. Huikeita ja näyttäviä, mutta harvemmin tarinalle edullisia kerronnallisia ratkaisuja viljellään tälläkin kertaa runsaasti.
Valitettavasti Musta Dahlia on murhamysteeri ilman mysteeriä. De Palma päästää käsistään kaiken jännitteen elokuvan ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Kunhan tarina on pantu aluilleen, se jää makaamaan paikoilleen. Loppua kohden elokuva kyllä nostaa jälleen hieman kerroksia, mutta silloin kaikki on jo liian myöhäistä. Loppua kohden myös De Palman naurettavuuksiin nouseva teatraalisuus nostaa päätään.

Ellroyn tutut hahmot jäävät todella ohuiksi. Josh Hartnett oli pienoinen positiivinen yllätys Lucky Number Slevinissä, mutta Bucky Bleichertin roolissa hän palaa siihen tavalliseen pökkelöintiin. Monotonisen äänen ja lasittuneen katseen taakse on haudattu hienoa potentiaalia omaava henkilöhahmo. Aaron Eckhartin tulkitsema Blanchard on työnnetty enemmänkin taka-alalle, mikä on sääli, sillä Eckhartin pippurinen olemus on mukavaa katsottavaa. Scarlett Johansson sopii ajankuvaan näyttelijöistä parhaiten, hänessä on sitä tiettyä klassista kauneutta, mutta hänenkin tapauksessaan Blanchardin tyttöystävä Kay Lake jää hahmona kesken. Hilary Swank puolestaan tarjoaa vahvan ja eheän roolisuorituksen Bleichertin tuoreena tyttöystävänä.
Elokuvan parhaan näyttelijän pokaalin pokkaa itse uhria, Elizabeth Shortia tulkitseva Mia Kirshner; hänen takaumien kautta valotettu surullinen olemuksensa tuo elokuvaan kaivattua lisäsyvyyttä, mutta nämäkin hetket De Palma onnistuu lopulta vesittämään.

Musta Dahlia on ladattu hyvällä potentiaalilla, mutta sitä ei ole osattu käyttää oikein. Ellroyn kimurantit kuviot olisivat sinänsä sopineet sellaisenaankin De Palman universumiin. Nyt tuloksena on puolivillainen ja oudolla tapaa eleetön – katsojaa saavuttamaton – tarina.

Arvostelua kirjoitettaessa Ellroyn LA-kvartetin järjestyksessä toisen osan, White Jazzin esivalmistelut ovat alkaneet. Toivottavasti Narcin ansiokkaasti ohjanneen Joe Carnahanin käsissä Ellroyn maailma saa arvoisensa kohtelun.

2

Poiminta

Genret: draama,jännitys,rikos
Kesto: 121 min
Ohjaaja: Brian De Palma
Pääosissa: Josh Hartnett,Aaron Eckhart,Scarlett Johansson,Hilary Swank,Mia Kirshner,Mike Starr,Patrick Fischler,Ian McNeice
Valmistusmaa: Yhdysvallat,Saksa
Valmistusvuosi: 2006

Sending
User Review
0 (0 votes)
0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

3 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Anonymous
Anonymous
17 years ago

Tunnelmaltaan samettinen elokuva, joka menettää puhtinsa jossain puolessa välissä. On myönnettävä, että Hartnett on elokuvan heikoimpia lenkkejä, vaikka mies on tehnyt valtavan upeanihananhienoa työtä viime vuosina. Eckhart näyttää myös parantavan elokuva elokuvalta suorituksiaan, eikä Johanssonkaan ole itse asiassa hassumpi. Vain raskas kerronta ja sumuiseksi että yhdentekeväksi käyvä juoni tekevät elokuvasta yhdentekevän kokonaisuuden. Potentiaalihan tässä oli, mutta suurin osa siitä hävisi kuin pieru Saharaan pelkästään Hartnettin myötä. 2.5/5p

heguli
heguli
16 years ago

Olipa sekava ja surkea kuva,1-tähti.L.A.Confidential on sitä vastoin superhyvä- ja tyylikäs elokuva,5-tähteä !!!

Anonymous
Anonymous
17 years ago

3p