Death Sentence

Kotivideo alkaa pyöriä ja kuvassa näkyy onnellisen stereotyyppisen amerikkalaisperheen juhlan hetkiä, kun nuoret pojat telmivät pihalla isänsä kanssa. On syntymäpäivä ja kamera seuraa vanhemman pojan opettelua jääkiekon saloihin isänsä johdolla. Isä haluaa, että pojasta tulee jääkiekkoilija. Siirrytään nykyaikaan ja Humen perheen vanhin aikoo jääkiekkoammattilaiseksi ja kaikki näyttää olevan siirappisen onnellista, mutta sitten matto vedetään alta ja todellisuus iskee kasvoihin kuin Captain baseballbat-boyn likainen Yankees-maila, josta roikkuu vielä edellisen uhrin verta ja hampaita.

James Wan, tuo mies ensimmäisen Saw-elokuvan takaa, tekee todella vahvan ohjauksen kostosta ja sen seurauksista. ”Death Sentence” on alkuperältään suora jatko-osa ”Death Wish”-kirjalle, josta Michael Winner yhdessä ikuisen rusinanaaman, Charles Bronsonin, kanssa tekivät vuonna 1974 aikansa kulttielokuvan ”Väkivallan vihollinen”. Vaikka Väkivallan vihollinen saikin peräti neljä jatko-osaa, niin itse kirjan kirjoittanut Brian Garfield vihasi noita elokuvia, sillä niillä ei ollut enää mitään tekemistä itse kirjan kanssa. ”Death Sentence” herättääkin nyt tuon vanhan vigilante-tarinan henkiin nykyaikana ja aikamme parhaimpiin näyttelijöihin kuuluva Kevin Bacon saa jatkaa Paul Kerseyn viitoittamaa tietä Nick Humena.

Elokuvan voima perustuukin suoraan siihen kysymykseen, että mitä itse tekisit, jos poikasi murhattaisiin ja tietäisit kuka on syyllinen. Nick Hume (Bacon) saa todistaa aitiopaikalta kuinka paikallisen rikollisjengin uusimman jäsenen pitää suorittaa perinteinen ”aikuistumisriitti” tappamalla sattumanvarainen vastaantulija. Nickin poika, tulevaisuuden jääkiekkolupaus, sattuukin vain osumaan väärään aikaan väärälle paikalle, ja näin menettää henkensä verisenä isänsä käsivarsille bensa-aseman lattialla. Vaikka poliisi saa tekijän kiinni, niin Nickin ollessa ainoa todistaja, vaatii syyttäjä tappajalle sopimusta, jolla hän pääsisi vapaaksi muutamassa vuodessa. Silloin Nick tekee päätöksen, joka vaikuttaa koko hänen perheeseensä ja ennen kaikkea hänen loppuelämäänsä.

Vaikka tarina noudattaa hyvin perinteistä kostoelokuvaa, on Wan, ja ennenkaikkea Bacon saanut tähän sellaisia ulottuvuuksia, mihin aikaisemmat vigilante-elokuvat eivät ole päässeet edes lähelle. Nick ei ole mikään entinen sotilas/poliisi/agentti vaan normaali keskitason johtaja, joka harrastaa vapaa-ajallaan jääkiekkoa. Pikkuhiljaa Nick kuitenkin valuu sen pimeän varjon tuollepuolen mistä ei löydy enää paluuta. Tarina ei edes yritä tehdä miehestä sankaria, vaan omia demoneitaan vastaan taistelevan perheellisen, joka vain yrittää selviytyä hengenvaarallisesta tilanteesta keinolla millä hyvänsä. Kosto synnyttää kuitenkin aina vastakoston, ja tämän Nick ja hänen perheensä saa karvaasti kokea.

Tappeluihin on saatu ällistyttävää realismia, joka iskee katsojalta ilmat pihalle ensilyönneistä asti, ja itse mittasin pulssini hakanneen yli 150 joissain kohtauksissa. Vaikka tiedän Baconin kyvyt näyttelijänä, niin aina tämä mies jaksaa yllättää panostautumisellaan rooleihinsa. On melkein ahdistavaa nähdä päähenkilön muuntautuminen onnellisesta perheenisästä jengiläisiä metsästäväksi omankäden oikeuden jakajaksi, joka lopussa ei tunne enää mitään sääliä rikollisia kohtaan. Ohjaaja Wan teki jo ”Saw”-elokuvalla katsojille selväksi brutaalisen ohjaustyylinsä ja Death Sentence ei jää yhtään vähemmän väkivaltaiseksi. Veri ja irtoraajat lentelevät kun iso vaihde laitetaan silmään. Death Sentence onkin jonkinlainen uudelleenkäynnistys vanhoille kostoelokuville ja sen se tekee tyylillä. Suomessa suoraan videolle ilmestynyt elokuva nostaakin tämän lajityypin elokuvien riman jälleen sille tasolle minne se kuuluu.