88 Minuuttia

Elokuva

On tullut aika jälleen yhdelle sarjamurhaajapätkälle. En tiedä onko Hollywoodin tuotantokoneistossa rattaat jääneet rasvaamatta, vai mikä on, kun näitä tämän genren elokuvia tulee yksi toisensa jälkeen ilman mitään merkittäviä eroja. Suurin osa näistä elokuvista menee jo suoraan videolle ja niin on käynyt myös 88 minuttia elokuvalle, vaikka pääosassa
heiluu itse Al Pacino.

Tarina on lähtöasetelmiltaan niin tuttua huttua, että vireystilan säilyttäminen vaatii katsojalta runsasta määrää piristäviä aineita. Enemmän tv-maailmassa tuottajana heilunut ohjaaja Jon Avnet lähteekin liikenteeseen hyvin perinteisellä “erikoismurhalla” ja elokuvan epilogissa käydään läpi yhdeksän vuotta sitten tapahtunut raaka murha, jonka tekijä käytti hieman erikoisempaa tekniikkaa uhrinsa teloittamisessa. Ensimmäinen yllättävä uutinen tuleekin siitä, että murhaaja saatiin kiinni, ja kun palataan nykyaikaan, niin teloitusreissu valtionpuolesta on edessä. Sitten ollaankin tutun kauran edessä, sillä yllätys yllätys: tapahtuu uusi murha täysin samalla metodilla ja tapaus lävähtää jälleen apposen auki.

FBI:n erikoispsykiatri Jack Gramm heräilee itseään kolme kertaa nuoremman tyttösen vierestä, mikä normaali maailmassa olisi jopa paheksuttavaa, mutta kun Jackia näyttelee itse “äijä” Al Pacino, niin tapaus ei ole ihan niin paheksuttava. Tosin vaikka Pacino on vieläkin varsin vetreässä kunnossa ja eittämättä edelleen varsinainen
naistenkaataja, niin jotain rajaa pitäisi näissäkin skenaarioissa olla, sillä mies on (hei oikeasti) jo 68-vuotias! Onneksi sen enempää herkistelyä ei kuitenkaan nähdä ja Grammilla alkaakin elämänsä kiireisin päivä kun hän saa varsin mielenkiintoisen puhelun. Elokuvan nimi kertookin sen oleellisimman seikan, eli kun Jack vedetään jälleen
yhdeksän vuotta sitten tapahtuneiden murhien tutkimuksiin, hän saa puhelun jossa miehelle annetaan 88 minuuttia elinaikaa.

Elokuva yrittää esittää huimia juonikikkoja, mutta katsojalla on kokoajan sellainen kutina takaraivossa, että ihan kuin kaikki olisi nähty jossain aikaisemminkin. Luulo ei varmasti ole ihan väärä, sillä vastaavanlaisia tarinoita on käsitelty varmasti useissa niistä sadoista tv-sarja-jaksoista, joissa sarjamurhaajia yleensä on. On kuitenkin ilahduttavaa huomata, että jokin tässä elokuvassa kuitenkin toimii ja se on Al Pacino. Mies vetää kyllä jälleen aivan järkyttävän vahvaa vetoa
psykiatri Jack Grammina, ja vaikka naiskaarti koostuu enemmän silmänilona tutuksi tulleista nuorista naisista, niin Jackin apurina toimiva Alicia Wittin näyttelemä Kim vetää kyllä uskomattoman vahvan roolin. Samoin vanhan kaartin nainen Amy Brenneman tulkitsee Jackin työkaveria Shellyä varsin loisteliaasti, vaikka hänen vetona jääkin ajoittain hieman hajuttomaksi.

Vaikka tällä elokuvalla on siis hetkensä, niin tuntuu kuin tämä olisi vain jonkun tv-sarjan kaksiosainen jakso. Tarina on toki mielenkiintoinen: näyttelijät edustavat Pacinoa lukuunottamatta Hollywoodin hyvää keskikastia ja yllättäviä juonenkäänteitä on ripoteltu sopivasti pitkin elokuvaa, kuten 88 minuutin todellinen merkitys, niin jotain tästä silti puuttuu. Se viimeinen rutistus jännityksen luomisessa jää tulematta, ja vaikka elokuvassa ei varsinaisesti ole mitään vikaa, niin se hukkuu väkisin oman genrensä alle.

Kuva

Kuva on ajoittain jopa erittäin hyvää tasoa, kuten tämän ikäluokan julkaisusta sopii odottaakin. Ajoittain tosin tuntuu, että värit olisivat hieman haalistuneet, ihan kuin joku olisi vääntänyt värinsäätönappulaa miinukselle. Mutta onneksi tätä ei tapahdu kuin muutamassa kohtauksessa. Mitään kuvahäiriöitä ei ollut havaittavissa ja kuvan kontrasti oli jopa loistava.

Ääni

Elokuvan ääniraita ei tarjoa mitään ihmeellistä. Niissä muutamassa kohtauksessa missä potkua tarvitaan, katsojan ei tarvitse pettyä. DTS-raita tarjoaa varsin murakat soundit niihin muutamaan toimintakohtaukseen ja muuten elokuvan äänimaailma toimi niin, että siihen ei kiinnittänyt mitään erityistä huomiota, kuten tämän tyylisissä elokuvissa asian pitääkin olla.

Ekstrat

Extroina trailereita ja “Behind the scenes”-dokumentti, joka ei tarjoa mitään erikoista. Näyttelijät, ohjaaja ja tuottajat kehuvat kilpaa toisiaan ja tämä muutaman minuutin “dokumentti” on tehty ainoastaan elokuvan promoamista varten.