elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

The Eye

The Eye

DVD/BD 19.8.2008 0

Elokuva Itämaisen kauhun elokuva-aalto jatkaa jälleen yhdellä käännöksellä kulkuaan kohti länttä. Japanisssa ja Hong Kongissa tehdään aika ajoin ihan pätevää kauhua, ja vaikka nämä elokuvat ovat alkuperäisinä todella hyviä, niin jostain merkillisestä syystä amerikkalaiset haluavat aina tehdä niistä oman versionsa amerikkalaisilla näyttelijöillä. Ring, Grudge ja Dark water, vain muutamia... Lue lisää
You kill me

You kill me

DVD/BD 5.8.2008 0

Elokuva Palkkamurhaajista tunnutaan tekevän tasaisin väliajoin elokuvia, joista suurin osa -ainakin tekijöiden mielestä- ovat vakavasti otettavia rikos- tai toimintajännäreitä. Ohjaaja John Dahl onkin ottanut käsikirjoittajiensa kanssa hieman kepeämmän linjan tehdä tämän genren elokuva. Mukaan on otettu monessa liemessä keitetty Ben Kingsley, jonka työt tuntuvat heittelevän laidasta laitaan laadullisesti ja... Lue lisää
I’m not there
Elokuva Bob Dylan, oikealta nimeltään Robert Allen Zimmerman, syntyi Minnesotan Duluthissa 1941. Dylan kiinnostui musiikista jo hyvin nuorella iällä ja viettikin lapsuutensa kuunnellen radiosta bluesia ja kantria, sekä myöhemmin rokkia. Hänen suuria esikuviaan olivat Little Richard ja Woody Guthrie ja Minnesotan yliopistossa mies kiinnostui yhä enemmän perinteistä amerikkalaisesta folk-musiikista.... Lue lisää
Cassandra’s Dream
Elokuva “Kuinka pitkälle olisit valmis menemään unelmien ja rahan takia?” Tämä kysymys oikeastaan kiteyttää loistavasti Woody Allenin ohjaaman ja käsikirjoittaman teoksen Cassandra’s Dream. Woody on kulkenut pitkän tien ohjaaja/näyttelijä/käsikirjoittajana ja voittanut matkan varrella jos jonkinnäköisiä palkintoja saavuttaen eräänlaisen kulttiohjaajan maineen. Mies on todellakin kulkenut omia polkujaan ja hänen tyylinsä... Lue lisää
88 Minuuttia

88 Minuuttia

DVD/BD 6.4.2008 0

Elokuva On tullut aika jälleen yhdelle sarjamurhaajapätkälle. En tiedä onko Hollywoodin tuotantokoneistossa rattaat jääneet rasvaamatta, vai mikä on, kun näitä tämän genren elokuvia tulee yksi toisensa jälkeen ilman mitään merkittäviä eroja. Suurin osa näistä elokuvista menee jo suoraan videolle ja niin on käynyt myös 88 minuttia elokuvalle, vaikka pääosassaheiluu... Lue lisää
Exiled

Exiled

DVD/BD 3.3.2008 0

Elokuva Johnny To, tuo Hong Kongin ohjaajaveteraani, on jälleen tehnyt yhden erittäin intensiivisen gangsterielokuvan. Mies mäiskii markkinoille yhdestä kahteen elokuvaa vuodessa ja aihe pyörii lähes aina Triadien maailmassa. Miten nämä pätkät sitten eroavat toisistaan? No, eivät oikein mitenkään. Ainoa muuttuva tekijä meille länsimaalaisille onkinse, että mitkä näistä elokuvista ylipäätään... Lue lisää