The Flash

Vuonna 2022 ilmestyi Marvelilta Doctor Strange in the Multiverse of Madness niminen elokuva, joka oli jonkinasteinen menestys, joten yleensä Marvelia jälkijunassa matkiva ja seuraava DC teki vuonna 2023 elokuvan nimeltä The Flash, joka juuri ja juuri pääsi tuotoissaan edes elokuvan tuotantobudjetin tasolle. Onkin hassua, että lähes 200-220 miljoonaa dollaria maksanut elokuva voi epäonnistua ainakin jollain tasolla. Toisaalta, se oli DC:n kategorioissa oikeastaan oikein hyvä yritys, sillä Michael Keatonin Batman on pitkästä aikaa hauskaa, joskin vähän jollain tavalla epäilyttävää katseltavaa ja nyt perinteisinä hahmoina nähtiin aina Nicolas Cagesta lähtien erikoisia pieniä cameoita.

Ja mikäpä siinä, kun Flashina sählää nyt jälleen kerran Ezra Miller, joka nuoresta iästään huolimatta on ehtinyt esiintynä Flashin lisäksi todella monessa muussakin elokuvassa. Tällä kertaa universumin kohtalosta päättävään elokuvan lähtölaukaukseen ei tarvita taikurin apua, vaan Flash itse aiheuttaa nopeudellaan, ikävöimällä äitiään ja aikamatkustuksellaan tilanteen, jossa Ben Affleckin ei tarvitse esiintyä kovinkaan pitkään Batmanina tässä elokuvassa. Tuloksena on osittain ihan mielenkiintoinen sekoilu, missä Flash Batmanin (Michael Keaton) ja Terästytön (Sasha Calle) kanssa yrittävät pelastaa maailman synkältä Flashin aiheuttamalta kohtalolta kohdaten (taas) kenraali Zodin (Michael Shannon, kukas muu?).

Kuten todettua, DC tulee yleensä aina näihin asioihin myöhässä ja minusta on jo korkea aika myöntää, että supersankari-genre on kokenut sen, ettei se ole läheskään niin kiinnostava kuin se joskus oli. Nyt kyseinen genre nähdään lähinnä puuduttavana pakkopullana, kun lähes joka kolmannessa elokuvassa joltain roolihahmoista löytyy yliluonnollisia kykyjä. Itse ehdottaisin DC:lle ja Hollywoodille, että koko genre ajetaan alas 10-15 vuodeksi ja keskitytään välillä johonkin muuhun, joka resonoi muutoksia haluavaa katsojakuntaa. Toisaalta, DC tajunnee tämän muutenkin, sillä The Flash ei lipputuloissa päässyt oikein edes omilleen, joka varmasti näkyy isona miinuksena studiopomojen papereissa, sekä tietenkin isona riskinä.

Elokuvan näyttelijät onnistuvat minusta kuitenkin hyvin: erittäin pienissä rooleissa nähdään mielenkiintoisia nimiä ja pääosassa oleva Ezra Miller on Flashina oikeastaan aika hyvä. Nuori, mutta nopea Flash on Millerin käsissä minusta ihan toimiva ja tasapainoinen kokonaisuus, jonka tekemiset eivät nouse mihinkään ylimaalliselle tasolle, mutta joka kykenee kannattelemaan elokuvaa tarpeeksi hyvin. Reaalisesti kuitenkin elokuvaa pitää kasassa Michael Keaton, joka uusii vuoden 1989 roolinsa Batmanina. Kyllä, siis 34 vuotta myöhemmin! Keaton pitääkin katsojan mielenkiintoa yllä edes jollain tasolla, kun taas Sasha Calle keskittyy Kara Zor-Elinä näyttämään lihaksiaan. Tuloksena on keskinkertainen tarina, jossa Flash yrittää pitää äitinsä (Maribel Verdu) elossa muuttamalla menneisyyttä sekoittaen samalla universumia pahasti perhosefektin voimalla.

Elokuvan ohjaana oleva Andy Muschietti keräsi mainetta (ja kunniaa?) ohjaamalla molemmat It-elokuvat, joten hän pääsi tuoreena ohjaajana tekemään oman versionsa DC:n seikkailuista onnistuen siinä hieman keskivertoa huonommin. Teknisesti elokuva on tiukka ja toimiva paketti ja Muschietti on onnistunut luomaan yhdessä kuvaajana toimineen Henry Brahamin (mm. Guardians of the Galaxy Vol.2, The Suicide Squad, jne jne) kanssa ihan hyvin kuvatun ja jopa aavistuksen hienonkin paketin kuvauksellisesti ja tarinankerronnallisesti. Totuus kuitenkin on, että kuten miltei kaikista muistakin DC:n elokuvista, niin se tunne puuttuu. Mikään ei lopulta tunnu miltään, vaikka The Flash yrittääkin tekopirteän huumorin välistä toimivaa draamaa kehiin tuodakin. Lopputuloksena on kuitenkin tekninen tyrmäys, johon DC:ltä menee varmasti jonkin aikaa, että he siitä toipuvat.