Kirotut sielut

Das Bootin jälkeen sukellusvene-elokuvien joukkoon ei ole mahtunut oikeastaan mitään maailmaa mullistavaa toisen maailmansodan aikaan sijoittuvaa elokuvaa. Tony Giglio tosin kokeili tätä alagenreä vuonna 2004 kohtalaisen huonolla elokuvalla, In Enemy Handsilla ja Jonathan Mostow vuonna 2000 hieman paremmalla ja tähtinäyttelijöillä varustetulla U-571:llä. Voidaan kuitenkin sanoa, että molemmat ohjaajat epäonnistuivat omissa elokuvissaan, eikä kumpikaan näistä päässyt lähellekään esikuvaansa Das Bootia. Sen sijaan David Twohyn ohjaama ja osittain Darren Aronofskyn käsikirjoittama elokuva, Kirotut sielut (tuttavallisemmin Below), ottaa esiin uuden ulottuvuuden: kauhun, joka syrjäyttää veden pinnalla ajavan saksalaishävittäjän äänet vähemmälle huomiolle.

Alunperin Below piti olla Aranofskyn ohjaama elokuva, mutta sitten mies päättikin tehdä Unelmien sielunmessun ja hyvä niin, sillä mm. Pitch Blackin ohjanneelle Twohylle Below näyttää olevan kuin tehty. Ahtaaseen sukellusveneeseen onkin ympätty ainakin ulkoisesti yhteenhitsattu miehistö, joka saa käskyn pelastaa mahdolliset eloonjääneet upotetusta laivasta. Sukellusveneeseen astuukin pian parin muun eloonjääneen ohella nainen (Olivia Williams), joka taikauskoisten sukellusvenemiesten silmissä tuo veneeseen huonoa onnea. Ja pian se huono onni sitten alkaakin, sillä sukellusveneessä alkaa pikku hiljaa tapahtua outoja ja yliluonnollisia asioita.

Mm. Thirteen days-elokuvassa loistanut Bruce Greenwood luotsaakin miehistönsä kohti tuhoa fyysisesti että henkisesti ahtaissa tunnelmissa. Mukana seilaavat Holt McCallany ja Dexter Fletcher luovat muuten rosoiseen miehistöön lisää särmää omissa tärkeissä sivurooleissaan ja sivuroolien todellinen vaahtopää, Jason Flemyng jatkaa hienosti aavistuksen nyrjähtäneitä roolejaan. Mitään suuria tähtiä Below ei siis tarjoa, mutta toisaalta siihen ei ole tarvetta: sukellusveneen tunnelma on elokuvan kauhuelementtien vuoksi jo ennestään katossa, eivätkä hieman tuntemattomammat, mutta kokeneet, näyttelijät varsinaisesti epäonnistu. Ainoastaan Olivia Williamsin epäkiitollinen tehtävä elokuvan ainoana naisnäyttelijänä tuntuu taakalta ja hieman epäonnistuneena mahdollisuutena kehittää draamaa “Joonan” ja miehistön välillä.

Pintapuolisesti Below vaikuttaa lajityyppinsä tyypilliseltä elokuvalta pelotteluineen, äänineen ja tapahtumineen, mutta kohtalaisen uniikki ympäristö antaa “vanhallekin” aivan uudenlaisen nosteen. Hikikarpalot otsalla henkeään pidättävät näyttelijätkin katselevat sukellusveneen kattoa ja kuuntelevat aistit terästettynä syvyyspommien kolinaa rungossa. Samaa tekee myös katsoja, jonka ei sentään tarvitse sohvan reunuksia ihan niin kovaa puristaa.

  • 70%
    Kirotut sielut - 70%
70%

Poiminta

Genret: jännitys,kauhu
Kesto: 105 min
Ohjaaja: David Twohy
Pääosissa: Matthew Davis,Bruce Greenwood,Olivia Williams,Holt McCallany,Scott Foley,Zach Galifianakis,Jason Flemyng,Dexter Fletcher,Nick Chinlund
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2002

Sending
User Review
0 (0 votes)
0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

1 Comment
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Säikky
Säikky
17 years ago

Katsoin eilen kyseistä elokuvaa, mutta katsominen jäi lyhyeksi. Säikähdin jo heti ensimmäisessä kauhu kohtauksessa niin paljon, että kanava vaihtui nopeasti. Pitänee katsoa se uudestaan vaikka kavereiden kanssa, sillä kiinnostavalta se vaikutti. 🙂