Missä luuraa Osama Bin Laden?

Amerikan mantereen lupsakan oloinen viiksijermu Morgan Spurlock tuli tunnetuksi neljä vuotta sitten (2004) valmistuneella kohudokumenttielokuvallaan Super size me, jossa mies tutkailee pikaruokakulttuurin vaikutuksia normaaliin kaduntallaajaan. En ole kyseistä roskaruokadokumenttia nähnyt, mutta olen sattunut näkemään miehen ”30 days” televisio-ohjelmaa, joten tiedän mikä Morgan on miehiään.

Super size me:n aiheuttama lievä kohu on laantunut, Spurlock tehnyt itsestään lähes kaikille tutun naaman televisioesiintymisillään, joten onkin aika puskea uusi tarina pihalle. Tällä kertaa kyseessä on paljon suurempi paha kuin pikaruoka. Nimittäin terrorismi ja sen vakiokasvoksi muodostuneen Osama Bin Ladenin näennäinen metsästäminen.

Spurlock suuntaa tossunsa kohti Lähi-Itää tavoitteenaan saada selville missä aikamme etsityin terroristi Osama Bin Laden majailee. Kaikkihan sen arvaa ettei mies häntä oikeasti löydä tai pääse lähellekään, joten matkan tarkoitus on jokin muu. Spurlock kulkee maissa, joita Yhdysvaltain media esittää ultimaattisen pahoina paikkoina asukkeinaan pelkkiä Allahia julistavia itsensäräjäyttelijöitä sunmuita lipunpolttajahippejä. Spurlock tarttuu tähän kahvaan ja menee näihin maihin (Pakistan, Afghanistan, Marokko…) juttelemaan tavalliselle kansalle ”aivan kuten sinä ja minä”. Välillä soitellaan raskaana olevalle vaimolle ”rakastan rakastan” –puheluita ja pähkäillään minkälaiseen maailmaan lapsi on syntymässä.

Aluksi Spurlock ottaa selkoa miten matkaan pitää varautua, oppii itsepuolustusta, saa läjäpäin rokotteita, standardiarabian perusteet kurkkuäänteineen ja muuta kätevää partiopoikahäsmäkkää. Sitten mennään eikä meinata. Tiivistä keskustelua ”terroristimaiden” kasvattien kanssa. Välillä haastateltavana opettajia, mattokauppiaita, maatyöläisiä, opiskelijoita eli ihan tavallisia ihmisiä.

Elokuvan alku hämää suuresti ja antaa dokumentista täysin vääristyneen vaikutelman. Prologi on väritetty näpsäkkyyttä hipovilla videopeligrafiikoilla ja tanssinumerolla, jossa itse Osama jamittaa MC Hammerin tahtiin. Ensimmäiset minuutit haiskahtavat enemmänkin South Parkin tekijöiden epähauskalta Osama-kritiikiltä missä maailman etsityin terroristi saatetaan köykäisesti naurunalaiseksi. Sitten grafiikat loppuvat ja dokumentti alkaa. Alun kikkailu toimii koukkuna jolla katsoja tempaistaan tarinaan mukaan ja annetaan odottaa, että tällaista tavaraa olisi luvassa lisää. Sitä ei kuitenkaan tapahdu. Spurlock käppäilee ja kauhistelee kuten kuka tahansa ja kyselee ihmisiltä melko simppeleitä kysymyksiä: ”Missä Osama on? Vaikuttaako Osaman tappaminen mihinkään? Miksi ja millaisista ihmisistä tulee terroristeja? Millaista on asua jatkuvan vaaran alaisuudessa? Näihin kysymyksiin sekä moniin vastaavanlaisiin saadaan katutason vastaukset, jotka eivät jaksa yllättää. Täytyy tässä yhteydessä vielä mainita, että Espoo Cine -elokuvafestivaalit, jossa dokumentin katselin, ei tarjonnut katsomiskokemukseen minkäänlaisia tekstejä, joten osa haastateltavien vastauksista (Arabiaa jne puhuvat) jäivät hyvin pitkälti ymmärtämättä.

Spurlock on tehnyt dokumenttinsa Yhdysvaltain katsojat mielessään ja se siinä eniten häiritseekin. Mihinkään ei tuoda minkäänlaista ratkaisua eikä mitään mullistavaa ei tuoda julki. Spurlock valjastaa myös oman vaimonsa synnytyksen tarinan tueksi ja käyttääkin oman lapsensa syntymistä vertauskuvana moneen asiaan. Spurlockin dokumentin idea tuntuu olevan vain ja ainoastaan näyttää, että ihmiset ovat ihmisiä myös Lähi-Idässä ja heidän maineensa on pilannut muutama aivopesty yksinäinen reppana. Ehkä jenkeille tämä voi tulla yllätyksenä, mutta omasta mielestäni näin kaponen summaus ei olisi tarvinut puoltatoistatuntista vakuuttelua ja fiilistelyä mukavaarallisissa maissa.

Kun televisiosta kääntää Jim-kanavan päälle ja katselee melkeinpä mitä tahansa sieltä tulevaa dokumenttia, on laatu suunilleen samaa tasoa kuin tässä Spurlockin onttoutta kumisevassa uutuudessa.