Only Love Can Kill a Demon – analyysi elokuvasta Natural Born Killers

Tällä hetkellä elossa olevien elokuvaohjaajamaestrojen kirkkaimpaan kärkeen kuuluvan, Vietnam-veteraani, Oliver Stonen mestarilliset elokuvat ottavat lähes poikkeuksetta kantaa johonkin yhteiskunnan epäkohtaan. Stone on kertonut vaikuttavia tarinoita kuten omakohtaisiin kokemuksiinsa Vietnamin sodasta pohjautuvan sotaelokuvan Platoon – nuoret sotilaat (1986), sodasta palanneiden veteraanien huonoon tai peräti hävettävän surkeaan kohteluun perustuvan elokuvan Born on the Fourth of July (1989). Presidentti John Fitzgerald Kennedyn salamurhaa pohtivan, häikäisevän hyviä faktoja esittelevän mestariteoksen JFK – avoin tapaus (1991). Maailman hienointa ja merkityksellisintä musiikkia tehneen, psykedeelisen rockbändin The Doorsin, että yhtyeen keulakuva James Douglas (Jim) Morrisonin elämää onnistuneesti raottavan elokuvan The Doors (1991).

Kolminkertaisen Oscar-voittaja Stonen ohjaajafilmografiassa on toki muitakin välittömiä kunnianosoituksia neroa itseään kohtaan aiheuttavia huippuluomuksia kuten Salvador (1986), Nixon (1995), Heaven & Earth (1993) sekä Wall Street – rahan ja vallan katu (1987). Oliver Stone myös käsikirjoittaa omat elokuvansa ja hän voittikin elokuvan Midnight Express – Keskiyön Pako (1978) käsikirjoituksesta Oscar-palkinnon. Vuonna 1994 Oliver Stonen tarkoituksena oli tehdä rento ja räväkkä toimintaelokuva, mitä hän ei ollut aikaisemmin tehnyt. Lopputuloksesta tuli yksi ohjaajan provosoivimpia, argessiivisimpia sekä samalla parhaita elokuvia. Elokuvan nimi on Natural Born Killers.

Huikeita dialogeja kirjoittava ja muutenkin varsin mainioita elokuvia tekevän populaarikulttuuriasiantuntija Quentin Tarantinon itsensä kynäilemä alkuperäisteksti otti uuden muodon ja lähestymistavan Stonen, sekä kahden muun käsikirjoittajan David Velozin sekä Richard Rutowskin kynsissä, tehden NBKsta enemmänkin Stonen kuin Tarantinon filmografiaan sulautuvamman teoksen. Elokuvassa vahvasti ilmi tuleva julkisuushumu jää syvästi katsojan oman tulkinnanvaraiseksi, tehden siitä huomattavasti monipuolisemman katselukokemuksen kuin perinteiset valmiiksi pureskellut aivot-narikkaan tyylin Hollywood hylsyjenkeräämisorgiat, joita on nähty vuosien saatossa valitettavan monia.

Natural Born Killers kertoo hyväksikäytön ja perheväkivallan keskellä kasvaneista Mickey ja Mallory Knoxista (Woody Harelson ja Juliette Lewis), jotka tappavat 52 ihmistä kolmessa viikossa ilman sen suurempaa syytä. Media tekee heistä kuuluisuuksia ja karismaattinen sarjamurhaajapariskunta saavat hullaantuneita faneja ympäri maailmaa. Knoxit jättävät aina yhden uhrin henkiin kertomaan “Micky ja Mallory Knoxin tarinaa”. Tiedotusvälineet imevät tapahtumista kaiken mahdollisen irti ja kansa seuraa tapahtumia odottavan innokkaasti. Knoxeja jahtaava, katsojan mieltymysten perusteella enemmän tai vähemmän mielenvikainen, Jack Scagnetti (Tom Sizemore) on päättänyt napata kansan rakastamat tappajajulkimot hinnalla millä hyvänsä. Scagnetti saa Knoxit kiinni heidän oman virheen seurauksena ja heidät lukitaan erilleen huippuvartioituun vankilaan. Vuotta myöhemmin Scagnetti tulee tarkkailemaan Knoxien elämää vankilaan ja saa kuulla heidän massamurha-aallollaan suuren tv-suosion saaneen reportteri Wayne Galen (energinen Robert Downey Jr.) tekevän Knoxeista jatkojakson omaan American Maniacs tv-ohjelmaansa. Mickey Knoxin haastattelun aikana vankilassa alkaa täysimittainen mellakka, jonka taltuttaminen ei onnistu vankilanjohtaja Dwight McCluskyn (loistava Tommy Lee Jones) toimesta. Mickey Knox käyttää tilaisuutta hyväkseen ja lähtee suorassa lähetyksessä yrittämään uhmakasta pakoa. Hän hakee rakkaansa Mallory Knoxin, joka on juuri joutumassa Scagnettin hyväksikäyttämäksi. Mickey ja Mallory tappavat Scagnettin ja kaikki muut jotka sattuvat heidän pakonsa tielle. Pako onnistuu ja siitä selvinneet Mickey, Mallory sekä reportteri Wayne Gale tekevät viimeisen haastattelun tienposkessa jonka jälkeen Mickey ja Mallory ampuvat Galen kameran jäädessä taltioimaan tapahtumia. Kanava vaihtuu metsäpaloon, taitoluistelijan kaatumiseen sekä Rodney Kingin haastatteluun josta siirrytään suoraan lopputeksteihin. Lopputekstien aikana Mickey ja Mallory Knox sekä heidän lapsensa ajavat normaalisti sekaisin olevana amerikkalaisperheenä suurella matkailuautolla kohti Yhdysvaltojen psykedeelisiä valtateitä.

Elokuvan päähahmona toimii Woody Harelsonin näyttelemä Mickey Knox. Mies joka löytää itselleen samankaltaisen, samanlaisissa oloissa kasvaneen elämänkumppanin Malloryn, jonka kanssa aloittaa maaseutua terrorisoivan murha-aallon. Mickeyn perheessä äiti ja isä olivat väkivaltaisia, jonka perintönä Mickeyn maailmankatsomus on erittäin kiero, eikä hänen tekemiään rikoksia voi pitää niin pahoina, vaan pahana ja painajaismaisena esitetään enemmänkin miehen tausta ja kasvaminen väkivaltaisessa ympäristössä. Mickey ei myöskään itse kiellä tätä tosiseikkaa, että väkivalta kulkee hänen veressään, vaan kertookin sen elokuvan tärkeimmässä kohtauksessa, Wayne Galen suorittamassa haastattelussa. Hän itse sanoo väkivallan olevan hänen kohtalonsa. Agression geneettinen komponentti on läsnä meissä kaikissa ja sen kehittymiseen, sekä aktivoimiseen vaikuttaa ympäristö, kuten päähahmon Mickeyn lisäksi elokuvassa esiintyvissä muissakin hahmoissa. Ympäristö voi saada meissä jokaisessa irti Mickeyn tai Malloryn kaltaisen hirviön, koska rajan ylittäminen ei ole niin suuri askel kuin sitä ensin ajattelisi.

Jäätyään kiinni Mickey kouluttaa itsensä vankilavuoden aikana hyvin lähelle Charles Mansonia ja puhuukin paljon samankaltaisia, jopa satiirisia piirteitä sisältäviä asioita kuin Manson. Mickey sanoo, että kun pitelee sitä vanhaa kunnon haulikkoa käsissään niin kaikki hänen päässään selkiää ja tajuaa oman todellisen kutsumuksensa elämässä. Hän on syntynyt tappajaksi.

Woody Harelson oli tuohon aikaan tulokas, joka ei ollut tehnyt montaakaan elokuvaroolia. Oliver Stone valitsi hänet elokuvan miespääosaan, koska näki hänessä väkivaltaa. Harelsonin isä on tuomittu vankilaan salamurhasta, jonka periaatteella voisi sanoa Woodyn suonissa kulkevan väkivaltaista verta kuten päähahmon Mickeynkin. Roolisuorituksessa ei ole kertakaikkiaan mitään vikaa. Harelson tulkitsee Mickeyä upeasti ja on Stonelta nappivalinta miespääosaan esittäjäksi. Mickeyn rooli on Woody Harelsonin paras roolisuoritus hänen uransa aikana ja epäilen että parempaa on tuskin tulossa.

Muita päärooleja ovat luonnollisesti Mickeyn kumppani Juliette Lewisin näyttelemä Mallory, jonka samankaltainen menneisyys Mickeyn kanssa on tehnyt hänestä erittäin paljon samankaltaisen väliinpitämättömän ihmisen. Hän täydentää Mickeyä ja toimii hänen pelastajanaan. Mickeyn omien sanojen mukaan meissä jokaisessa asuu demoni ja että rakkaus on ainoa asia joka tappaa demonin. He tekevät kaikki rikokset yhteistuumin vailla epäröintiä. Tottakai mielipiteitä on jokaisella erilaisia sekä väärinkäsityksiä ihmisten välillä sattuu aina kuten myös Mickeyn ja Malloryn välille. Lewisille näytteleminen on puhdasta luomistyötä eikä hän ole kuulemma mikään harjoitteluiden ystävä vaan haluaa vetää roolinsa spontaanisti uskoen että ensikerralla tulee parasta jälkeä. Lewisin tulkitsema Mallory Knox on huikea roolisuoritus tuohon aikaan vielä kovin nuorelta ja laulutaitoiselta näyttelijälahjakkuudelta.

Juliette Lewis ja Woody Harelson ovat ilmiömäinen parivaljakko. Heidän kemiansa sopii todella hyvin yhteen, ja pari näyttää yhdessä todella hyvältä. Heidän suoritukset tukevat ja täydentävät toisiaan upealla tavalla jota on ilo seurata. Malloryn rooli on muissa rooleissaan erittäin tyttömäiseltä vaikuttaneen Juliette Lewisin uran huippuhetkiä vastanäyttelijänsä Woody Harelsonin kanssa. Heidän uskomaton valkokangaskemiansa puhkaisi kukkaan myös tosielämän kohuromanssin valkokangasparin välille.

Kolmas päähahmo on elokuvassa mediaa edustava tv-kasvo Robert Downey Jr.n esittämä Wayne Gale. Hänen maailmankuvansa pyörii pelkästään katsojalukujen ympärillä. Galen luoma, ohjaama, käsikirjoittama sekä juontama tv-sarja American Maniacs esittelee väkivallan, murhat sekä ryöstöt visuaalisina palasina. Hän sanoo ohjelmansa aiheiden toistosta sekä katsojista että “luuletko että nuo idiootit zombimaassa muistavat yhtään mitään, se on vain roskaa aivoille”. Elokuvassa tapahtuvan vankilapaon aikana Gale näyttää todellisen minänsä liittyessä Knoxien puolelle ja alkaessa tulittaa vanginvartioita kohti. Mickey kysyy Galelta ”mikä fiilis?” johon Gale vastaa “tunnen olevani elossa ensimmäistä kertaa elämässäni” Hänestä tulee lopulta sitä, mistä hänen luoma American Maniacs-ohjelma kertoo.

Robert Downey Jr. näyttelee mielenkiintoisella austraalia-aksentillaan Wayne Galea energisesti. Hänen tulkintansa mediaa edustavana käärmejulkimona on täydellistä työtä. Downey on ollut aina hyvä näyttelijä, jollain tavoin päästä vinksahtanutta yksilöä ja Wayne Galen rooli on kuin hänelle kirjoitettu. Hahmon kanssa pääsee loppupuolella irroittelemaan oikein kunnolla, jota on suuri ilo seurata. Moitteetonta työtä.

Neljäntenä päähahmona on Tom Sizemoren tulkitsema etsivä Jack Scagnetti. Scagnettin hahmo on lakia edustava, mutta kuitenkin erittäin vääristyneiden periaatteiden kanssa toimiva mies. Hän ei sinänsä eroa Mickey Knoxista juuri ollenkaan. Scagnettin hahmosta paljastuu elokuvan loppupuolella vavisuttavia taustatietoja. Elämänsä alkutaipaleella, lapsuusvuosien Texasissa Jackin äiti joutui opiskelijasekopää Charles Whitmanin luodin surmaamaksi. Tästä hetkestä eteenpäin Scagnettilla on ollut erittäin vahva mielipide amerikan pikaruokakulttuurin kasvattamista sekopäistä. Tämä tilanne on kuitenkin myös sekoittanut hänen oman päänsä. Jackin metodit liikkuvat hämärän rajamailla ja hän tulee tappaneeksi prostituoidun elokuvan aikana sekä ihastuu sarjamurhaajapariskunnan naisedustajaan, Mallory Knoxiin.

Pääkaksikon kannoilla roikkuvaa Scagnettia ei olisi voinut näytellä kuka tahansa. Rooliin tarvittiin tietyllä tavalla järjestelmällinen, vakuuttava, mutta myös osittain täysin kahjo näyttelijä, tai näyttelijä, joka voisi näytellä kaikkia edellämainittuja ominaisuuksia huolettomasti. Tom Sizemore on toiminut jokaisessa näyttelemässään roolissa. Hänen tapansa esittää joitain asioita muuntautuu väkisinkin hauskaksi, jollaista ominaisuutta ei ole kuin kourallisella näyttelijöistä. Sizemoren tulkinta on eniten tulkinnan varainen. Hänen hahmonsa Scagnettin hattuun noussut menestys on pienieleisesti, mutta tunnistettavasti esillä hahmossa läpi elokuvan.

Viides ja viimeinen päähahmo elokuvasta on viimeisellä kolmanneksella esitelty punaniska vankilanjohtaja Dwight McClusky. Vaikka McCluskykin edustaa lakia, hänen johtamansa 200 prosenttisesti ylitäytetty vankila on sekoittanut myös hänen päänsä. McClusky toimii kyllä asiantuntevasti pitäessään aikapommina tikittävän vankilan hallinnassa. Hänen virheensä on laskea Wayne Gale haastattelemaan Mickey Knoxia suorassa lähetyksessä. Tämä haastattelu toimii ajastimena, joka lopulta laukaisee vankilassa täysimittaisen mellakan. McClusky ei pysty rauhoittamaan tilannetta vaan joutuu lopulta omien vankiensa teurastamaksi.

Elokuvan näyttelijäpöydän viidennen jalan roolisuorituksesta vastaa ainoa Oliver Stonen kanssa ennenkin töitä tehnyt näyttelijä, Tommy Lee Jones.

Tommy Lee on näytellyt Natural Born Killersin ohella Stonen elokuvissa JFK sekä Heaven and Earth. Hänen tässä elokuvassa näyttelemä Dwight McClusky on parasta katsottavaa koko elokuvassa. Hahmo on niin absurdi ja kärjistetty, ettei hänen eleilleen ja jokaiselle liikkeelle voi olla kuin nauramatta ääneen. Hahmon outo energisyys ja loppupuolella puhtaaseen raivoon puhkeaminen on vertaistaan hakeva suoritus loistavalta näyttelijältä.

Metodiohjaaja Oliver Stone vetää jokaisessa elokuvassaan näyttelijät äärirajoille. Hänen provosoiva ja puskeva tyyli ohjata saa näyttelijät vihaamaan häntä, joka taas tuo tunteet pintaan, auttaen näyttelijöitä puhtaamman ja aidomman roolisuorituksen saamiseen etenkin vaikeissa rooleissa. Stonesta on sanottu, että häntä vihaa kuvausvaiheessa, mutta jälkeenpäin häntä arvostaa yli kaiken. Natural Born Killersin kuvaukset kestivät vain 60 päivää, joka on tämän mittaluokan elokuvaan todella lyhyt aika. Kukaan tekijöistä ei nukkunut kuvausten aikana juuri ollenkaan, jollaista surrealistista ilmapiiriä ei saa luotua kuin väsymyksen kautta. Stone soitti todella kovalla kohtausten välissä kaikenlaista alkuperäiskansojen musiikkia, pitäen kaikki kuvausryhmän jäsenet hermoromahduksen partaalla.

Stone sai molemmat kameramiehensä loukkaamaan itsensä kun hän laittoi kameramiehen juoksemaan seinään kuvastaen Malloryn pääedelle sellin seinää juoksua. Kohtaus tehtiin kahdesti. Molemmilla kerroilla kameramies satutti itsensä pahasti. Myös näyttelijät kokivat kovia. Juliette Lewis löi kesken kohtauksen Tom Sizemoren pään seinään saaden hänen nenän murtumaan oikeasti. Stone sanoi Sizemorelle, että ainoastaan jos hänen kädet ovat irti ja hän on kuolemaisillaan, saa hän lähteä pois, muutoin on pakko kuvata. Nenänmurtumiskohtaus on kokonaisuudessaan sisälletty elokuvaan.

Alkuperäiskäsikirjoituksen tehnyt Quentin Tarantino tyrmistyi nähtyään millaiseksi yhteiskuntakritiikiksi Oliver Stone käsikirjoittajakumppaneineen oli elokuvasta tehnyt. Natural Born Killersistä tuli Oliver Stonen kahden tunnin mittainen räväkkä vastalause cooleja, sekä hienoja väkivaltaelokuvia ja niiden ihannointia kohtaan. Tästä voi myös päätellä että Tarantino on itse henkilökohtaisesti loukkaantunut Stonen visuaalisesta väkivaltasatiirista, koska Tarantinon omat elokuvat kuuluvat juuri siihen “coolien” väkivaltaelokuvien joukkoon jota vastaan Natural Born Killers taistelee omalla tyylillään.

Päähenkilöiden Mickeyn ja Malloryn aloittaessa tappamisputkensa ja rikkoessa kaikkia yhteiskunnan asettamia sääntöjä tuntuu myös erittäin soveliaalta, että elokuvantekijät päättivät rikkoa kaikkia mahdollisia elokuvantekemiseen liittyviä sääntöjä luodessaan tätä elokuvaa. Natural Born Killersiin käytettiin 18 eri formaattia 35mm filmistä normaaliin VHS-videoon ja väliin näytetään kahta kuvaa päällekkän toisen kuvan toimiessa ikkunasta näkyvänä maisemana. Maisemina tosin käytetään usein niin sanottuja “psykologisia maisemia” kuten ydinräjähdyskuvaa, yleisön hurraamista, hedelmien mätänemistä tai kukkien lakaistumista. Tehokeinona on käytetty myös raakoja animaatiopätkiä, joita nähdään useaan kertaan eri tyylisten kohtausten välissä.

Oliver Stonen luottokuvaaja, kaksinkertainen Oscar-voittaja Robert Richardson toteuttaa Stonen visiota uskollisesti. Stone oli sanonut Richardsonille, että tässä elokuvassa saa ja pitää kokeilla, sekä vetää jokainen mahdollinen kuva tyyliltään ja toteutukseltään täysin yli rajojen. Natural Born Killersissä nähtävä kuvaus sekoittaa x- ja y akseleilla vääristyneitä kamerakulmia, react for the action -kuvaa, stabiileja luontokuvia, erikoislähikuvia, mustavalkoista kuvaa, punamustaa kuvaa sekä PCn räiskintäpeleistä tuttuja “first person look” -kamerakulmia. Valaistus on Richardsonin vakiotyylistä, erittäin selvästi kirkkauksia hyväksikäyttävää. Hahmot loistavat kuin enkelit mustaa taustaa vasten. Kuvat ovat välillä erittäin kauniita ja upeasti valaistuja, miltei maalauksellisia kokonaisuuksia. Elokuvassa on käytetty taatusti kaikkia mahdollisia lamppuvariaatioita ja asetelmia mitä elokuvassa voi käyttää. En ihmettelisi vaikka uusiakin keinoja olisi keksitty tämän elokuvan tuotantovaiheessa.

Miltei vuoden ajan leikattuun elokuvaan tuli lopulliseen versioon kolmisen tuhatta leikkausta joka on “normaaliin” kokoillan elokuvaan verrattuna kolminkertainen määrä. Tämä jos jokin näkyy elokuvaa katsottaessa. Hitaaseen kerrontaan ja valmiiseen muottiin valettujen elokuvien suurkuluttaja tulee yllättymään Natural Born Killersin nopeasta ja raadollisesta kerronnasta, jonka kaltaisia elokuvia ei ole NBKn saaman palautteen takia edes yritetty tehdä uudestaan isolla rahalla. Leikkausten määrä ei kuitenkaan tunnu olevan niin suuri, koska leikkaukseen on selvästikkin panostettu aikaa, rahaa ja ajatusta. Jokainen kuva ja sen paikka elokuvassa on jollain tavalla järkevästi selitettävissä. Kuvan rytmitys on suorastaan silmiä hivelevää.

Elokuvan äänet ja musiikki toimivat erittäin hyvin tunnelman luojina. Elokuvassa soi miltei kokoajan musiikki. Kaikki biisit ovat huolella valittuja, osa tuo elokuvaan koomisen aspektin kuten tv-sarjan “I Love Mallory” taustamusiikki. Osa taas vahvistaa elokuvan brutaalia kuvakieltä. Musiikki toimii kuitenkin parhaiten kohdissa joissa katsojalle annetaan aikaa ajatella elokuvan tapahtumia ja merkitystä, kuten esimerkiksi Mickeyn ja Malloryn riidan jälkeisessä katukohtauksessa. Musiikki luo huiman hämmennyksen tilan katsojalle, joka sopii enemmän kuin hyvin kohtauksen luonteeseen. Drug Zone apteekkikohtauksessa soiva omituinen musiikki tuo vihreän kuvan ja myrkytetyn pääkaksikon olotilan mahtavasti kotikatsomoihin asti. Heidän olotilansa on sillä hetkellä miltei käsin kosketeltavissa.

Tällä kaikella visuaalisuudella on tietysti myös tarkoituksensa, eikä sitä ole tehty pelkän kikkailun nimissä. Elokuvassa nähtävä väkivalta ja kerronta pitää näyttää hienolta, hauskalta ja coolilta kuten väkivalta televisiosta ja elokuvissa yleensä näyttääkin. NBKn sekava ja raaka kerrontatyyli on taatusti joillekkin katsojille aivan liikaa, mutta elokuvan perimmäisenä, sekä Oliver Stonen tarkoituksena, on kuvastaa ja näyttää millaisena viihdeteollisuus väkivallan katsojilleen nykypäivänä esittää. Katsojilta odotetaan jonkinlaista käsitystä ja mielipidettä elokuvan kuvaamaa aihetta, viihdeteollisuuden rappeuttamaa yhteiskuntaa kohtaan. Jos elokuvasta näkee vain sekavan ja mielipuolisen ulkokuoren, jää luonnollisesti elokuvan todellinen merkitys ja sanoma täysin toisarvoiseksi seikaksi. Perinteisenä toimintaelokuvana Natural Born Killers ei kertakaikkiaan toimi ja siitä ei sellaisena pysy nauttimaan mitenkään, koska paikoitellen elokuvan yhteiskuntakriittinen sanoma on niin selvästi näkyvillä ettei elokuvan syyttäminen väkivallan sekä rappioviihteen ihannoinnista ja ylistämisestä tunnu milläänlailla järkevältä lähestymistavalta. Natural Born Killers nostatti Yhdysvalloissa oikeusjutun jossa sitä syytettiin jopa väkivaltaan yllyttämisestä! Yhdysvaltalainen nuori pari oli yhteistoimin päättänyt tehdä kuten elokuvan pääkaksikko Mickey ja Mallory. Heidän massamurhaajauransa päättyi onneksi jo ensimmäisen tapon yrittämiseen eikä ruumiita kasaantunut kuten elokuvassa. Vaikka ei yhteiskunnan rajojen ylittäminen vaadikkaan kuin pienen napsahduksen päässä, ei kukaan tervejärkinen ihminen katso kahden tunnin elokuvaa ja päätä sen pohjalta alkavansa sarjamurhaajaksi.

Natural Born Killers ei solvaa yleisöä, ja kuten tekijät elokuvasta sanovatkin, että katsojan ei tarvitse olla kovinkaan intellektuelli tajutessaan, ettei kyseessä ole yleisöltä rahaa repivä exploitaatioelokuva vaan taide-elokuva, jolla on oikea sanoma oikeisiin yhteiskunnallisiin asioihin. Elokuvan ilmestyessä joka puolella julistettiin Natural Born Killers väkivaltaisimmaksi ja röyhkeimmäksi elokuvaksi mitä on koskaan tehty. Elokuvan sanoma ja kerroksellisuus hukkui sen aiheuttaman väkivaltakohun alle. Natural Born Killersin tarkoituksena on tuoda konkreettisia ajatuksia ihmisille heitä jokainen päivä ympäröivästä väkivallasta ja ennenkaikkea nykymedian tavasta esittää, ihannoida, visualistaa ja normaalisoida väkivaltaa. Ohjaaja Oliver Stonen mukaan myös elokuvantekijät, ennenkaikkea nuoret elokuvantekijät, tuntuvat ihannoivan väkivaltaa ja heidän lähestymistapansa sitä kohtaan on tehdä siitä mahdollisimman siistiä ja myyvää. Stone on itse Vietnam-veteraanina nähnyt sotaa ja mitä kauheuksia aseilla saa aikaan. Nykyisissä toimintaelokuvissa unohdetaan vaikeasti saavutettava oleva realismi ja käännetään keulaa enemmänkin visuaalisuuden ja kaupallisuuden suuntaan.

Oliver Stonen ohjaama ja osittain uudelleen käsikirjoittama Natural Born Killers eroaa hänen muista elokuvistaan raikkaalla ja uudenlaisella lähestymistavallaan tärkeää aihetta kohtaan. Suurin osa hänen aikaisemmista elokuvistaan ovat olleet myös johonkin oikeasti tärkeään aiheeseen kantaa ottavia. Natural Born Killers on jäänyt hänen tällä hetkellä viimeiseksi näin radikaalisti kantaa ottavaksi teokseksi. Vuonna 1995 valmistunut Nixon oli erittäin hieno, mutta kuitenkin enemmänkin mestarillisen JFK “jatko-osalta” tuntuva elokuva, jonka esittelemät faktat ja fiktiot jäävät selvästi NBKn sekä Stonen muiden loistavien elokuvien varjoon.

Natural Born Killers on yksi hienoimmista, väärinymmärretyimmistä, sekä merkityksellisimmistä elokuvista, mitä on koskaan tehty. Sen sanoma on kärjistetty, mutta erittäin selkeä ja pitää suurelta osin paikkaansa. Mickeyn mietteet Wayne Galen haastattelussa vastaavat hyvin paljon omiani ja allekirjoitan osan hänen sanomisistaan. Erityisesti kohtaus, jossa Mickey puhuu murhaamisesta. Se on maailman luonnollisin tapahtuma. Kaikki olennot tekevät sitä jossain muodossa. Luonnossa kaikki lajit tappavat toisiaan, ihmiset tappavat metsiä, kasveja, eläimiä ja kutsuvat sitä elinkeinoksi, eivätkä murhaksi. Natural Born Killers tuo jokaisella katsomiskerralla jotakin uusia aiheeseen liittyviä ajatuksia, joita jää pohtimaan pitkäksi aikaa elokuvan jälkeiseen elämään. Harva elokuva on onnistunut sanomassaan niin selvästi kuin kyseinen rajoja rikkova kokonaisuus. Arvostan Oliver Stonea yhtenä maailman parhaimmista elokuvantekijöistä. Hänen tekemiä loistavia sekä kantaaottavia elokuvia on filmografiaa tarkasteltaessa eniten keneenkään muuhun ohjaajan verrattuna. Vasta viimevuosina Stone on alkanut kertoa tarinoita ilman suurempia yhteiskunnallisia viitteitä. Hänen viimeisin elokuvansa World Trade Center (2006) ei sisällä juuri ollenkaan mietteitä tai tulkintoja syyskuun 11. päivän tapahtumista, vaan kertoo uskomattoman tositarinan kahdesta poliisista jotka selviytyvät tornien romahduksesta.

Natural Born Killersin visuaalinen lähestymistapa tärkeään aiheeseen on rajoja rikkovan kaunista katseltavaa. Elokuva onnistuu tekemään sen mitä alunperin tarkoituksissa olikin: tekemään väkivallasta coolia ja trendikästä sekä näyttämään sen aiheuttaman ihannoinnin seuraukset. Natural Born Killers on yksi kaikkien aikojen brutaaleimpia, provosoivimpia, hienoimpia sekä merkityksellisempia elokuvia mitä on koskaan tehty.

Sending
User Review
0 (0 votes)
0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments