elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Miltä kuulostaa idea elokuvasta jossa lentokoneeseen matkalla Havajilta Los Angelesiin ahdetaan täyteen ihmisiä ja sadoittain myrkyllisiä käärmeitä. Omaan korvaani se kuulosti juurikin sellaiselta idealta...

Miltä kuulostaa idea elokuvasta jossa lentokoneeseen matkalla Havajilta Los Angelesiin ahdetaan täyteen ihmisiä ja sadoittain myrkyllisiä käärmeitä. Omaan korvaani se kuulosti juurikin sellaiselta idealta että kyllä siitä joku Hollywoodin studiopomo innostuu yli kaiken. Näin on ilmeisesti päässyt käymään koska tällainen elokuva on nyt sitten tehty.

Snakes on a Plane -elokuvasta on liikkunut kaikenlaisia huhuja ympäri maailmaa. Elokuvalle oli muodostunut oma vannoutunut fanilaumansa jo ennen kuvausten alkua, joka kertonee massamedioiden kyvystä tavoittaa ihmisiä planeettamme jokaikisestä kolosta. Kulttimaine oli siis saavutettu jo ennen valmistumista, mutta mistä tämä ihmeestä tämä elokuva sitten kertoo?

Tällä kyseisellä elokuvalla on niin tyhjentävä ja yksinkertainen nimi, joka kertoo hitaammallekkin murtomaahiihtäjälle mistä elokuvassa on kyse. Sean (Nathan Phillips) on tavallinen urheilua ja matkailua harrastava nuorimies joka sattuu Havajin lomallaan tahtomattaan maailman suurimman huumelordin Eddie Kimin (Byron Lawson) tekemän brutaalin murhan silminnäkijäksi. Kätevän FBI-agentti Neville Flynnin (Samuel Leroy Jackson) pelastettua Sean Eddie Kimin kätyreiden kynsistä alkaa väärässä paikassa väärään aikaan olleen Seanin suojelu. Sean päätetään lennättää Pacific Air-linjaa käyttäen Havajilta Pohjois-Amerikan mantereelle jossa hän voi lopulta todistaa Eddie Kimiä vastaan, mutta huumelordilla on valtti hihassaan. Hän päättää panostaa lentokoneen ruumaan kontillisen maailman vaarallisimpia käärmeitä ja laskea ne ajastettuna valloilleen viattomien ihmisten sekaan lentokoneen ollessa tuhansien kilometrien päässä mantereesta. Tästä alkaa kaikkien lentokoneessa olevien ihmisten pahin mahdollinen painajainen.

Siinä erittäin tiivistettynä mistä tämä (luojan kiitos!) alle kaksituntinen filmi kertoo. Mutta miltä tämä ennakkoon uskomattoman paljon kohuttu elokuva Snakes on a Plane sitten näyttää, kuulostaa, tuntuu, haisee ja maistuu?

Vastaus: Tyhmältä, hölmöltä, naurettavalta, pahalta ja myrkyltä. Odotin edes jonkinlaisia elementtejä joita tarkastelemalla olisi voinut mennä elokuvan työryhmän jäseniä halailemaan ja sanomaan että “no olihan siinä sentään jotain hyvää”. Valitettavasti nyt valmiin elokuvan nähneenä en voi sitä tehdä. Snakes on a Plane epäonnistuu elokuvana todella pahasti. Syynä tähän on rikollisen huono käsikirjoitus jollaiseen ei haluaisi tutustua edes Steven Seagal -elokuvassa. Elokuvaan on onnistuttu tunkemaan kaikki 2000-luvun Hollywood-elokuvan hahmokliseet kuten vetyperoksiidiblondit, räp-tähdet, jokaisen elokuvan vakiohauskat(tummaihoiset)veljekset, pikkulapset, avuttomat eurooppalais-idiootit, nuoret ja tyhjäpäiset wannabe-sankarit sekä sankarin asemaan ikänsä puolesta asettuvat vanhukset jotka kuolevat takuuvarmasti jossain vaiheessa.

Tekstin ohella näyttelijät ovat todella surkeita. Samuel L. Jackson, jonka pisteet näyttelijänä laskevat edelleen, upottaa itseään tämänkaltaisilla, todella huonoilla roolisuorituksillaan B-luokan näyttelijän tasolle. Alkaa tuntumaan siltä ettei miehessä olekkaan mitään näyttelijänlahjoja vaan pelkkää asennetta ja karismaa joka alkaa pikkuhiljaa karisemaan pois kun ei uusia “Ordell Robbie”-hahmoja olekkaan enään näyteltävänä. Jacksonin hahmo Neville on pelkkää uhmaa ja asennetta, loppuvaiheessa puhdas amerikkalainen kiiltokuvasankari, jonka jälkeenpäin kuvatut tunteelliset kiroiluhetket käärmeitä kohtaan aiheuttavat tahattomia naurunpurskahduksia kenessä tahansa.

Ei ole vaikea uskoa että Snakes on a Plane elokuvaan kuvattiin lisäkohtauksia korkeamman ikärajan saamiseksi. Nyt käärmeillä goretetaan taatusti tarpeeksi. Käärmeet käyvät kiinni tisseihin, kieliin, kauloihin, meisseleihin, silmiin, perseisiin ja niiden aiheuttamia ananaksen kokoisia mätärakkoja puhkotaan korvakoruilla lentokoneen pienimmän lapsen kädestä oikein mehukkaissa lähikuvissa joissa visva tuntuu ja tuoksuu.

En ole pitkään aikaan ollut jättämässä mitään elokuvaa kesken eikä se ole kuulunut tapoihin aikaisemminkaan. Tämän elokuvan kohdalla meinasi käydä niin. Kaikkiruokaisena elokuvien ystävänä jaksoin kuitenkin katsoa elokuvan loppuun asti. Ajattelin monta kertaa että minkähän helvetin takia pitäisi aikaansa kuluttaa tämmöisen filmikyhäelmän äärellä, jonka selvänä pääideana on vain aiheuttaa ällöreaktioita katsomoissa graafisilla ylilyönneillään.

  • 20%
    Snakes on a Plane - 20%
20%

Poiminta

Genret: toiminta
Kesto: 105 min
Ohjaaja: David R. Ellis
Pääosissa: Samuel L. Jackson,Julianna Margulies,Nathan Phillips,Rachel Blanchard,Keith Dallas,Todd Louiso
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2006

Sending
User Review
0 (0 votes)

Matti Mikkonen

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments