elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Lähinnä käsikirjoittajana kunnostautuneen Francis Veberin toimintakomedia, mahtipontisen käskynmuodon saanut Turpa kiinni! antaa eurooppalaiselle ja varsinkin ranskalaiselle elokuvalle kohtuullisen mieltä masentavan paluun arkeen: eivätkö kaikki...

Lähinnä käsikirjoittajana kunnostautuneen Francis Veberin toimintakomedia, mahtipontisen käskynmuodon saanut Turpa kiinni! antaa eurooppalaiselle ja varsinkin ranskalaiselle elokuvalle kohtuullisen mieltä masentavan paluun arkeen: eivätkö kaikki Euroopassa tehdyt elokuvat olekaan automaattisesti hyviä? Eiväthän ne: eivät täällä Suomessa, eivätkä näköjään edes Ranskassa, vaikka päärooleihin on saatu kaksi raskaansarjan näyttelijä-setää, Gerard Depardieu ja monille varmasti mm. Leonista tuttu Jean Reno. Toisaalta toimintakomedia on jo genrenäkin vaikea pala käsiteltäväksi: suhtkoht realistisesta väkivallasta kun on vain pirun vaikea vääntää vitsiä. Senpä takia elokuvan komiikka painottuu Depardieun ja Renon hahmojen ympärille, joka kieltämättä välillä jopa toimii.

Tällä kertaa tunteiden suuri tulkki ja komedioiden yleensä pettämätön lisä Depardieu näyttelee Quentin-nimistä miestä: umpityhmää ja erittäin puheliasta rikollista. Vanginvartijatkin ovat Quentinin kanssa ymmällään ja miehen ystävän metsästys päättyy yleensä sellitoverin siirtyessä sairastuvan puolelle. Kun vastaan tulee jäykkä, kostoa mielessään hautova, ammattirikollinen Ruby (Reno), niin ystävyys syttyy ainakin toisen miehen sydämessä. Seurauksena on omia polkujaan hakeva, hiljalleen syttyvä ystävyys hölmön ja lapsekkaan Quentinin ja jäykän introvertin, Rubyn välillä.

Vaikka käsikirjoittaja-ohjaaja Veber ei olekaan onnistunut luomaan elokuvastaan mitään ihmeellistä, niin silti siitä saa irti yllättävän paljon varsinkin Depardieun kautta. Mies on saanut rooliinsa toimintakomedioihin vaadittavaa rentoutta ja letkeyttä: näytteleminenkään ei tunnu miltään väkinäiseltä yrittämiseltä, vaan siltä, että kaikki tulee suoraan sydämestä. Depardieun Quentin onkin erittäin sympaattinen ja hauska hahmo, joka yhdessä karismaattisen Jean Renon kanssa saa välillä irti naurun poikasiakin.

Silti Turpa kiinni! on hyvinkin konventionaalinen elokuva. Vitsit ovat osin kuluneita, osin lainattuja ja osin klisheisiä otoksia sieltä täältä. Katsojalle yritetäänkin välittää komiikkaa mm. mielisairauden, homouden, pieruhuumorin ja vastakkainasettelujen kautta, jossa kaksi täysin erilaista ihmistä tutustuu toisiinsa. Vaikka Depardieu ja Reno pukeutuvatkin naisten vaatteisiin, mätkivät ja ammuskelevat ihmisiä ja vaikka Jean Renon silmiä verrataan osuvasti hevosen silmiin, niin silti elokuvan tausta-ajatus on jossain muualla. Kaiken sen ammuskeluun ja poliisin välttelemisen keskeltä katsojan huomio kiinnitetään hetkittäin menestyksellä ystävyyden lujittamiseen ja toisen hyväksymiseen sellaisenaan. Silti suurin osa tästäkin elokuvasta meneekin sitten poikamaisen rempseän toimintakomedian puolelle, jota videovuokraamon hyllyt ovat pullollaan; melkeinpä valitettavasti.

2.5

Summary

Genret: komedia,toiminta
Kesto: 85 min
Ohjaaja: Francis Veber
Pääosissa: Gérard Depardieu,Jean Reno
Valmistusmaa: Ranska
Valmistusvuosi: 2003

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments