Lady in the Water

Ei ole väliä pitääkö M. Night Shyamalanin elokuvista – tai edes onko koskaan niistä pitänyt – kuitenkaan ei voi kieltää etteikö Shyamalan olisi hyvin lannistumaton tarinankertoja. Vaikka hänen kolme viimeisintä elokuvaa saivatkin – hyvistä katsojaluvuista huolimatta – melkein totaalisen murskavastaanoton, on Shyamalan jatkanut täsmälleen, ellei jopa entistä kärjistetymmällä, asenteella samanlaisten elokuvien tekemistä. Miehen uusin teos, Lady in the Water, onkin puhdas haaste katsojilleen: hyväksykää se sellaisena kuin se on. Heti alkuteksteissä elokuva asettaa katsojille tunnelman siitä mikä tuleman pitää, kyseessä on puhdas satu, sisältäen kaiken sen mitä saduilta saattaisikin odottaa. Niin hyvässä kuin pahassakin.

Satu kertoo miehestä nimeltä Cleveland Heep. Talonmiehestä The Cove-nimisessä kerrostalo kompleksissa, jota kansoittavat toinen toistaan erikoisemmat asukit. Eräänä yönä kuitenkin Heepin elämä muuttuu äkisti, tämän löytäessä alastoman nuoren naisen talon uima-altaasta. Naisen, joka sanoo tulevansa vedenalaisesta maailmasta.

Heppoisella, mutta täysin tarinan tunnelmaan ja maailmaan sopivalla, logiikalla eteenpäin rullaava Lady on selkeästi Shyamalanin uhkarohkein teos. Ajoittain se suorastaan tuntuu kerjäävän verta nenästään, niin Shyamalanin vihaajilta kuin kriitikoilta. Häpeilemättömän lapsenomainen ja naiivi satu ei kertaakaan edes yritä peitellä sen lähtökohtia: Night kertoi samaista tarinaa tyttärilleen iltasaduksi vuosia aiemmin. Sama näkyy elokuvassa, hahmojen varsinaiset motivaatiot ovat yksinkertaisia ja ajoittain suorastaan vaativat suuria myönnytyksiä katsojalta. Ellei pysty hyväksymään sitä että hahmot uskovat Narfeihin, jättiläismäisiin haukkoihin ja muihin satuolentoihin, ei voi elokuvastakaan nauttia. Night rakentaa todellisuutta rinnastavaan maailmaansa tarustoja ja myyttejä, joiden nieleminen sellaisenaan ei varmasti monelta onnistu.

Tämä ei tietenkään tarkoita ettäkö elokuva olisi täysin onnistunut. Satujen logiikkaa noudattaessa tulee väistämättä ongelmia eteen. Juonta vaivaavat omat aukkonsa tarinankerronnassa, sekä lukuiset koukerot sadussa, jotka kielivät elokuvan alkuperistä. Sääntöjä keksitään hetkittäin sitä mukaa mitä juttu etenee ja Nightin perikirous, piinaava alleviivaaminen, nostaa hetkittäin rumaa päätään. Elokuvassa on myös hyvin irtonaiselta tuntuva hahmo: mini-pahis elokuvakriitikon muodossa. Jonka maailmankuvan mukaan inspiraatio, omaperäisyys ja hyvät tarinat ovat kuolleet. Vaikka hyvin todentuntuisesta hahmosta saadaankin irti osuvaa komiikkaa, tuntuu lisä enemmänkin vain vastalauseena lukuisille Nightin arvostelijoille, eikä sovellu elokuvan fantastiseen tunnelmaan.

Night kuitenkin on erinomainen kirjoittaja. Hänen dialoginsa on suurimmilta osin erittäin luontevaa ja hahmot aidon tuntuisia. Coven asukit ovat juuri niin erikoisia että sympaattisia kuin Nightin aiemmissakin tarinoissa. Paul Giamattin ehtymätön karisma kannattelee elokuvaa vaivattomasti. Aiemmin Village-elokuvassa nähty, eteerisen kaunis Bryce Dallas-Howard on valloittava Story-naisena. Sivurooleissa vilahtavat näyttelijät tekevät kaikki takuuvarmaa työtä ajoittain vaativissa rooleissaan. Tarinassa vilahtaa hetkiä jotka voisivat heikompien tekijöiden käsissä aiheuttaa koko homman kaatumisen farssin puolelle. Tästä sikiääkin elokuvan suurin ongelma. Ohjaajana erinomainen Night ei ole heppoinen näyttelijä, ja tällä kertaa hän on valinnut itselleen roolin joka vain vahingoittaa elokuvaa. Nightin hahmo, kirjailija Vick Ram, olisi vaatinut ehdottomasti ‘oikean’ näyttelijän ohjaajan sijasta. Vaikka Night suoriutuukin roolistaan ilman pahempia kömmähdyksiä, hänen läsnäolonsa ruudulla aiheuttaa vain katsojan etääntymisen tarinasta jota yritetään kertoa.

Epäonnistunut elokuva Lady in the Water ei kuitenkaan ole. Ohjaajana lähes virtuoosimaisia taitoja omaava Night onnistuu jälleen rakentamaan hienoja yksittäisiä hetkiä juuri sopivan pituiseen elokuvaan. Ladyssa onkin kohtauksia jotka ylittävät vain ‘hyvän’. Mutta Night on jälleen varustautunut sotaan tarinalla joka ei ole valmis. Nyt Lady tuntuu vain vastalauseelta Nightin lukuisille kriitikoille, näpäytykseltä heidän nenille, jonka alta paistaa läpi se erinomainen elokuva joka siitä olisi pitänyt tulla.

Yhteenveto
Kaunis ja naiivi pieni satu, joka tuntuu yhtäaikaisesti välityöltä että keskeneräiseltä tarinalta, joka on osa jotain paljon suurempaa.