Prinsessapäiväkirjat

Richard Geren ja Julia Robertsin tähdittämän menestyselokuvan, Pretty Womanin, ohjaaja Garry Marshall ohjaa näköjään myös “kreisi-komediaa” teinitytöille ja miksei vähän vanhemmillekin ja nuoremmillekin, jotka lukevat Seiskasta “kuninkaalliset”-osion tai ovat muuten haaveilleet prinsessoista, prinsessan urasta tai muusta vastaavasta hömpötyksestä. Ilmeisesti moiselle romanttiselle ja elitistiselle hössötykselle on tarvetta, sillä vuonna 2001 valmistunut ja söpösti Prinsessa-päiväkirjoiksi nimetty elokuva on saanut jo ajat sitten jatko-osansakin. Ja mikseipä olisi saanut, sillä rumasta ankanpoikasesta kaunottareksi kuoriutuvan Anne Hathawayn töppäyksiä on olosuhteiden pakosta suhteellisen mukavaa katsoa.

Eivätkä näyttelijätkään ole oikeastaan hassumpia, vaikken hymyä kasvoiltani missään vaiheessa löytänytkään. Pääroolissa, raa’asti ikäistensä kiusaamana, näkymättömänä ja rumana nörttinä pyörii tosiaankin Anne Hathaway, joka on ihan lasikaappiin mahtuva kaunotar, mikäli sille päälle sattuu. Kuningattaren rooliinkin löytyi ihan oikea näyttelijä, Julie Andrews, jonka kaikki “varmasti” muistavat Maija Poppasen roolista nimikkoelokuvassaan. Miesnäyttelijöistä mainittavin lienee suhteellisen hyvä ja nimenomaan komedioihin sopiva Hector Elizondo, jonka rooli kuningattaren turvallisuuspäällikkönä on neutraali ja hyväntuulinen. Muuten näyttelijöistä ei voikaan sitten kahta sanaa enempää sanoa, sillä heidän roolinsa ovat tuttua komedioiden diibadaabaa, mikä ei luonnollisesti huomiota edes ansaitse.

Vaikka Prinsessa-päiväkirjojen näyttelijäkaarti onnistuukin suhteellisen hyvin, niin samaa ei valitettavasti voi sanoa itse kokonaisuudesta. Moderni Tuhkimo-tarina köyhästä ja syrjitystä tytöstä, joka löytääkin kohtalonsa sukulaissuhteidensa kautta, ei ole oikeasti mitenkään ihmeellinen tarina. Tosielämä ei juurikaan tälläisiä tarinoita tunne, mutta elokuvamaailma sitäkin enemmän. Senpä takia Prinsessa-päiväkirjat menevät tyypillisten ongelmien (“apua mokaan kutsuilla tärkeiden vieraiden edessä ja häpäisen koko sukuni”) kautta suoraan asian ytimeen eli onnelliseen loppuratkaisuun. Tuttu ja turvallinen juonen kaava: ongelma-yllätys-sopeutuminen-ongelma-onni on läsnä tälläkin kertaa, eikä väliin tehty jutustelu, mutustelu ja loppuratkaisun rakentelu kiinnosta ainakaan tyypillistä mieskatsojaa. Vastareaktiona onkin levotonta istumista, haukottelua ja perustylsä elokuva, jonka katsoo sen kerran ja unohtaa samantien.

  • Prinsessapäiväkirjat
2

Poiminta

Genret: komedia
Kesto: 115 min
Ohjaaja: Garry Marshall
Pääosissa: Julie Andrews,Anne Hathaway,Hector Elizondo,Heather Matarazzo,Caroline Goodall,Robert Schwartzman
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2001

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

5 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Miavaan
Miavaan
16 years ago

<3 Ihan hyvä minusta. Jos tykkää niin tykkää, mutta jos ei niin ei. Se tuli selväksi jo kättelyssä. Kirjana PALJON parempi

Anonymous
Anonymous
18 years ago

Pelkästään iki-ihanan Hathawayn takia tämänkin hökötyksen jaksoi läpi katsoa. 2p

paras!!
paras!!
11 years ago

Tosi mahtava elokuva mut mistä sen vois kattoo? 🙂

m
m
16 years ago

siis tää elokuva on ihan best ei parempaa löydy koko universumista!!kiitti tuottajat!!

FAN:)
FAN:)
12 years ago

Nää kirjat on ihan parhaat, ja toi leffa kuulostaa ihan älyttömän hyvältä! Mun on pakko nähä se jostain!! :):)