Vaarallinen tehtävä

Good luck, Jim.

Superagentti Ethan Huntin (Tom -Skientologi- Cruise) temmellykset ovat saavuttaneet tätä arvostelua kirjoitettaessa kolmannen osansa, jota arvostelija ei ole vielä nähnyt. Panokset näyttäisivät koventuneen, mikäli kuulopuheisiin on uskomista. John Woon nuiva ja kuiva Hunt-saagan toinen osa puolestaan jätti katsojan nuolemaan näppejään. Allekirjoittanut päättikin palata takaisin lapsuusmuisteloihin ja agenttitrilogian ensimmäiseen osaan. Olinhan kirjannut lukuisiin Elokuvavihkoihini Vaarallisen tehtävän perään kymmenkunta tähteä!

Vaarallinen tehtävä etenee ohjaaja Brian De Palman käsissä todella komeasti. Kun asiaa ajattelee, De Palma on varsin luonteva valinta ohjaamaan kimuranttia ja mutkikasta jännäriseikkailua kimurantilla ja mutkikkaalla tyylillään. David Koeppin ja Robert Townen käsikirjoitus ei ole perusasetelmaltaan omaperäisyyden huippu, saati syvällisiä henkilöhahmoja rakentava, mutta tyylikäs kokonaisuus ja De Palmalle oikea leikkikenttä, joka suorastaan vaatii äärimmilleen hiottua tyylittelyä. Hitchkockmaisuuksia myöten kerronta toimii hyvin.

Kymmenvuotiasta elokuvaa on ilo katsella, kun muistelee 2000-lukulaisia Jerry Bruckheimerin ja Tony Scottin turbotettua toimintajöötiä. Toki tässäkin agenttielokuvassa on räjähdyksiä, paukuttelua ja vempaimia yllin kyllin, mutta elokuvassa on alituiseen läsnä se mukavan vanhanaikainen viehätys ja jopa kunnioitus alkuperäistä tv-sarjaa kohtaan. Hyvä seikkailujännäri sisältääkin älyttömiä epäloogisuuksia, jotka katsoja voi kuitenkin antaa anteeksi ja viihtyä elokuvan parissa. Siinä, missä M:i-2 onnistui ottamaan itsensä turhan vakavasti ja yritti keventää tunnelmaa Ving Rhamesin raivostuttavan huonoilla välikommenteilla, Vaarallinen tehtävä on mukavan lapsekas kauttaaltaan.

On myös ihailtavaa huomata, kuinka tämän mittakaavan elokuva uskaltaa luottaa hiljaisuuteen tunnelman ja jännityksen luojana. Puhun siis elokuvan parhaasta osiosta, jo legendaarisesta CIA:n tietokoneen hakkeroinnista, joka saa aina uudestaan pidättämään hengitystä.

Näyttelijöiden kirjo on miellyttävän värikäs, vaikkakin moniin hahmoihin ei ehdikään tutustua pintaraapaisua pidemmälle.
Tom Cruise astui Ethan Huntin saappaisiin tyylipuhtaasti ja mukavan räiskyvästi. Tietty jäykkyyskin tuo elokuvaan hauskan lisän. Veteraani Jon Voightin monikasvoisella Jim Phelpsilla on hetkensä. Emmanuelle Beart on ihailtavan herkkä Claire sortumatta neito pulassa-kuvioon. Emilio Estevezin Jack on pitkälti tyypillinen comical sidekick, mutta tilanne ei pääse ryöstäytymään käsistä. Ving Rhames ja Jean Reno muodostavat tyylikkään ja hauskankin kaksikon, joka voisi helposti ampua yli, mutta osaavien miesten käsissä hahmot ovat kyspiä ja kiinnostavia.
Vanessa Redgraven roolittaminen asekauppias Maxin rooliin tuntuu arvostelijan mielestä täydelliseltä vaihtoehdolta. Maxin hahmo on pedattu varsin suureksi ennen kuin tätä edes nähdään. Kun kohtaaminen tapahtuu, koko kohtauksen tunnelma vaihtuu tyystin, kun Redgrave puhuukin varsin tyylikkäästi harvakseltaan ja lähes puoliääneen. Hieno rytminvaihdos!

Danny Elfmanin energinen musiikkiraita myötäilee tarinan ja kerronnan käänteitä saumattomasti. Varsinkin lopun helikopterihuipennus saa niskavillat pystyyn pääosin musiikkinsa ansiosta.

Ikävöin Vaarallisen tehtävän kaltaisia elokuvia. Kymmenen vuoden aikana viihde-elokuva on ottanut suuria askelia kohti turruttavuutta. Hyvänä esimerkkinä Jacksonin King Kongin toisen näytöksen taukoamaton digitaalipuuro. Kongissakin on tyyliä, mutta ei sitä tiettyä vanhanaikaista, lapsekasta viehätystä.

Vaarallinen tehtävä on viihdyttävä ja tyylikäs muisto paremmista ajoista, jolloin elokuvillekin oli vielä helppo antaa kymmenen tähteä(!).

4

Poiminta

Genret: jännitys,toiminta
Kesto: 110 min
Ohjaaja: Brian De Palma
Pääosissa: Tom Cruise,Jon Voight,Emmanuelle Beart,Henry Czerny,Vanessa Redgrave,Jean Reno,Ving Rhames,Kristin Scott Thomas,Emilio Estevez
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 1996

Sending
User Review
0 (0 votes)
0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

8 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Anonymous
Anonymous
18 years ago

Vaikka Scarface ei omiin suosikkeihin kuulukaan, on se kaikkine vikoineenkin (joita on muuten paljon) kelvollisempi ja ennen kaikkea tarkeampi elokuva kuin kasvojenvaihtopelleily.

Anonymous
Anonymous
18 years ago

Hopohopo-asteikolla kohtuu toimivaa viihdetta, mutta De Palman parhaimmistoa? Ei nyt sentaan. 3p

Anonymous
Anonymous
18 years ago

Jo mainittujen lisaksi ainakin Blow Out ja Carrie pyyhkivat lattiaa Cruisen egoilulla. Nostaisin itseasiassa jopa Scarfacen MI:n edelle.

Anonymous
Anonymous
18 years ago

Jeps. Tuli semmoinen nostalgiapurske suoniin, jotta suorastaan tärisen halusta nähdä tämä uudestaan pitkän tauon jälkeen. Helkkarin toimivaa toimintaa all-in-all. 4/5p

Anonymous
Anonymous
18 years ago

Amen, eljas.

Anonymous
Anonymous
17 years ago

Amen, Gus-

Anonymous
Anonymous
18 years ago

Yksi parhaista Palman ja yksi parhaista Cruisen leffoista. Jännäri, josta ei voi kertakaikkiaan olla tykkäämättä. 😮 4/5p.

Anonymous
Anonymous
18 years ago

No De Palman parhaimmistoa edustaa mie The Untouchables ja Carlitos Way neljällä puolella pongolla. Kyllähän tämä nyt kärkikahinoissa pyörii ja vielä helposti.