Guinea Pig 2: Flowers of Flesh and Blood

Guinea Pig-sarjaa pidetään sairaimpana kauhu/gore-genren edustajana. Kyse ei ole camp-henkeä tulvivasta roskaeksploitaatiosta a’la Cannibal Ferox ja kumppanit, vaan överistä extremehorrorista jonka väitetään pistävän jauhot suuhun kovimmallekin gorehoundille. Arvioitavana on sarjan toinen ja kuuluisin osa Flowers of Flesh and Blood, joka nousi otsikoihin, kun Hollywoodin kuuluisa intellektuelli ja ihmisoikeusadvokaatti Charlie Sheen veti filmin nähtyään hernemaissipaprikat tuulenhalkojaansa ja vasikoi teoksen FBI:lle snuffina. Pari oikeudenkäyntiä myöhemmin koneisto huomasi olleensa väärässä ja lopetti kuumotuksen ja veronmaksajien massien tuhlaamisen. Filmi sai kaikesta säädöstä korvaamattoman määrän julkisuutta ja pienen piirin videokuriositeetista tuli maailmankuulu tapaus.

Länsimaiden noitavainon lisäksi elokuva herätti valtavaa kohua myös kotimaassaan, kun elokuvan juonta matkineet aidot murhat paljastuivat. On naurettavaa väittää että elokuva tai musiikki tekisi kenestäkään sadistisen murhaajan. Pop-kulttuuri korkeintaan tekee valmiista rikollisesta luovemman. Tekopyhyys nostaa rumaa päätää Japanissa myös älyttömän erotiikkakoodin muodossa, joka sallii ybereimmätkin raiskausfantasiat ja alistuspornon, mutta ei häpykarvojen näyttämistä. FOFABin voi halutessaan tulkita jopa suoranaisena vittuiluna typerälle politiikalla, sillä vaikka filmi koostuu jatkuvasta extremeväkivallasta, on sänkyyn köytetyn naisen sukuelimet peitetty häveliäästi lakanalla.

Flowers of Flesh and Blood on snuff-filmin puitteisiin puettu japanilainen teos, jossa kilahtanut mies sieppaa nuoren naisen paloittelua varten. Kidnappaus on elokuvan ainoa ulkokohtaus, jonka jälkeen siirrytään tappajan kellariin. Loppufilmi on yhdessä huoneessa kuvattua, graafista ja yksityiskohtaista ihmisruumiin silpomista. Samuraikypärään sonnustautunut sadistinen miekkonen irroittaa erinäisillä instrumenteilla (saha, erikokoiset veitset, taltta ja vasara) naisen raajat yksi kerrallaan ja kaivaa tämän sisäelimet ulos. Huolella flipannut yksilömme ei vain silvo naista, vaan pysähtyy jokaisen teon jälkeen runoilemaan ja hehkuttamaan. En ole ennen yhdistänyt kuiviinvuotavaa käsivartta ja puhkeavaa kukkaa, mutta ehkä kyse on vain meikäläisen ahdasmielisyydestä. Loppuhuipennuksena mies kaivaa lusikalla naisen silmän kuopastaan, jonka jälkeen vihdoin lopettaa tähän asti hengissä pysyneen naisen huitaisemalla miekalla tämän pään seinälle. Ja sitten pysähdytään taas hehkuttamaan, luvassa mm. silmän imemistä, irtopään hyväilyä ja nuolemista ja muuta mukavaa. Viimeisinä kuvina wnb-samurai esittelee kokoelmansa, eli aikaisemmin listittyjen tyttöjen jäännökset. Loppuun mahtuu vielä pov-shot seuraavasta uhrista.

Kohtalaisen päräyttävä koko perheen viihdepätkä siis. Aitona snuffina tätä voi pitää vain kultalusikka suussa syntynyt aivokuollut näyttelijä, niin elokuvallisia ovat leikkaukset, övereistä äänitehosteista puhumattakaan. Elokuva on kieltämättä kuvastoltaan raainta fiktiivistä väkivaltaa jota olen nähnyt, mutta ei tämä silti millään tasolla minua shokeerannut tai edes häirinnyt. Modernin japsikauhun toimivuus syntyy psykologisesta kummittelusta, ei gore-efekteistä. FOFAB tuntuukin lähinnä kliiniseltä dokumentaatiolta teurastuksesta. Teos ei herätä minkäänlaisia tunteita, sillä ihmislihan leikkaaminen vaikuttaa paikoitellen osapuilleen yhtä pelottavalta kuin tomaatin pilkkominen. Materiaali on kuitenkin sen verran hooceeta että normaaliin Hollywood-tuotantoon tottuneella tämä aiheuttanee jonkinasteista hissiliikettä vatsalaukun ja suun välillä. Filmiä voi siis käyttää esimerkiksi taloon pesiytyneiden teinien häätämiseen. Jos pidit Braindeadia tai Saloa ällöttävänä, kannattaa pysyä kaukana tästä. Lisäksi olet tyhmä, sillä Salo on erinomainen ja ajatuksia herättävä elokuva loistavalta ohjaajalta. Jos sen sijaan haluat etsiä sietokykysi rajoja, saattaa tämä olla seuraava askel. Allekirjoittanut suuntaa seuraavaksi ristiriitaisen vastaanoton gorehoundeilta saaneiden August Undergroundien pariin.