Raivoisa ajojahti

Sam Peckinpachin syvään painuneissa jalanjäljissä kulkeva pitkän linjan toimintaohjaaja Walter Hill muistetaan kaiketi parhaiten 80-luvulla valmistuneista elokuvistaan 48 Hours, Another 48 Hours, Red Heat sekä 90-luvulla valmistuneesta Last Man Standingista.

Walter Hill aloitti ohjaajanuransa jo 70-luvulla ja teki viisi elokuvaa ennen läpimurtorymistelyään 48 Hours. Niiden viiden unohdetun elokuvan joukkoon mahtuu mainioksi tietokonepeliksi käännetty The Driver, Carradinen veljekset Keithin, Davidin ja Robertin yhdistävä lännenelokuva The Long Riders sekä tämä, vuonna 1981 valmistunut täysin vailla statusta kuopattu The Southern Comfort suomenkieliseltä nimeltään Raivoisa ajojahti. Elokuva kuului minun ja ystäväni tämänhetkiseen Powers Boothe maratoniin, enkä edes tiennyt moisen elokuvan olemassaolosta.

Southern Comfort kertoo tarinan Louisianan osavaltiosta vuonna 1973, jossa paikallisen kansalliskaartin ryhmä Bravo lähtee rutiininomaiselle tarkastuskierrokselle vaikeakulkuiseen suomaastoon 40 kilometrin päähän, varusteinaan pelkkiä paukkupanoksia ja ryhmän uusi jäsen Alikersantti Hardin (Powers Boothe). Ryhmä eksyy pahan kerran ja lainaa ilman lupaa paikallisen Cajun-metsästäjäporukan kanootteja joutuen siitä syystä ongelmiin. Bravo-ryhmän johtaja kuolee väkivaltaisessa yhteenotossa ja ryhmän jäsenet joutuvat selviytymään verenhimoisia metsästäjiä sekä toisiaan vastaan vaikeassa ympäristössä mukanaan vain muutama oikea luoti.

Koko elokuva peilaa Yhdysvaltain maaperällä käytävää Vietnamin sotaa. Miehet ovat aluksi kuin mikä tahansa sovinistinen inttiporukka, jossa leuka lentää, rööki palaa ja naisista käytetään termiä muija, eukko tai huora. Elokuvan edetessä loputtoman laaja suoalue muuntuu ahdistavan klaustrofobiseksi hahmojen kärsiessä sekä ympäristön, että toisensa aiheuttamista ongelmista. Kun rutiininomainen kierros muuntuu eloonjäämiskamppailuksi, paljastuu ihmisen oikea luonne eikä Bravo-ryhmässä tunnu olevan yhtäkään täysijärkistä jäsentä. Yhteenotot Bravo-ryhmän keskellä repivät joukkoa pahasti hajalle kun taas todellinen vihollinen pysyttelee pelottavasti Vietkong-sissien tyyliin piilossa ja napsii ”hyviksiä” yksi kerrallaan.

Walter Hill, joka on tapansa mukaan toiminut myös elokuvan yhtenä käsikirjoittajana, tekee Keith Carradinen ja Powers Boothen hahmoista päähenkilöitä, mutta ei myöskään unohda ryhmän muita jäseniä, joista löytyy hienoa kerroksellisuutta. Joku vaipuu täyteen psykoosiin, toinen panikoi ja pelkää henkensä edestä, kolmannessa herää kauan uinuneen sotajumalan vaistot ja niin edelleen.

Unkarilainen veteraanikuvaaja Andrew Laszlo tekee esimerkillistä työtä vaikeassa ympäristössä. Miehen kuvat ovat kauttaaltaan upean rujoja. Paljon syviä varjoja, rankkaa kontrastia ja väritöntä palettia, joka tekee tehtävänsä tunnelman luomisessa. Laszlo on kuvannut myös ensimmäisen Rambo-elokuvan First Blood ja kylmän luonnon näyttävä kuvaaminen tuntuu olevan miehen bravuurialue. Suosta tulee elokuvaan olennainen roolihahmo, jonka merkittävyyttä ei voi olla korostamatta tarpeeksi. Välillä kuvat viipyvät vaeltavissa hahmoissa pitkään kun taas jonkinlainen konflikti on kuvattu räväkällä käsivaralla useista kuvakulmista olematta kuitenkaan mitään MTV-roisketta. Tyylipuhtaan kuvauksen ja onnistuneen leikkauksen oppikirjaesimerkki.

Kuten jo kerkesin mainita, Southern Comfortin tarkoitus oli viihdyttää lauantai-iltaa sisältämällään särmikkäällä Powers Boothella, jonka suoritukset ja repliikit tuntuvat huvittavan vaikkei niissä olekkaan mitään hauskaa. Vaikka elokuvan aikana pidettiinkin tupakkataukoja sekä naureskeltiin Boothelle, alkoi ennen puoltaväliä tapahtumaan jotain mitä ei ihan jokainen elokuva pysty tekemään. Ahdistava tunnelma alkoi painaa päälle ja nauru hyytyi nopeasti kun elokuva nosti panoksiaan. Tunnelma säilyi ja jopa parani entisestään vaikka taukoja pitikin ja loppua kohden sydän hakkasi melko vimmatusti. Elokuvan viimeinen minuutti ansaitsee paikkansa elokuvahistorian hienoimpien päätöksien joukossa.

Tällaisia elokuvia ei tehdä enään nykypäivänä.