Elämä on ihanaa

Yksi Hollywoodin ja rakkauskomedia-genren parhaimmista koskaan tehdyistä elokuvista on Jack Nicholsonin tähdittämä Elämä on ihanaa, jonka elämänhaluiselle otteelle ei voi olla hymyilemättä tai nauramatta. Simpsoneistakin tutun, varsinaisen viihteen monitoimimiehen, James L. Brooksin ohjaama ja osittain käsikirjoittama elokuva on taianomainen katsaus ihmispsyyken ja sielun parhaimpiin ominaisuuksiin. Jack Nicholsonin panostaessa elokuvaan koko karismansa ja näyttelijäntaitonsa ja Brooksin panostaessa ohjaukseen, on tuloksena uskomattoman intensiivinen paketti, joka tekee pelkkää hyvää sydämelle.

Hyvää sydämelle tekee myös upean näyttelijäkatraan ote koko elokuvaan. Naispääosan tähti, rakkauskomedioiden se ainut ja oikea, Helen Hunt, on ällistyttävän sympaattisen ja herttaisen oloinen näyttelijätär. Huntin tehdessä arkisesta tarjoilijasta elämän ihanuutta pursuavan muusan Nicholsonille, huokuu hänestä silti katsojaa kiinnostavaa salaperäisyyttä ja sanavalmiutta. Kun mukaan vielä saadaan hieman roolinsa yli heittävä Cuba Gooding Jr. ja sinisilmäistä taiteilijaa ja samalla itsensä löytävää, sympaattista homoa näyttelevä Greg Kinnear, on koko näyttämö pedattu Jackille, eräälle Hollywoodin parhaista näyttelijöistä, mikäli sille päälle sattuu.

Eittämätön tosiasia on, että Jack Nicholson on oman alueensa maestro aina, kun joku viitsii edes vähän ohjata. Burtonin käsissä Nicholson taipui upeasti Jokeriksi, Batmanin arkiviholliseksi, Stanley Kubrickin käsissä jopa pelottavaksi sekopääksi, Roman Polanskin ohjauksessa uskottavaksi ja legendaarikseksi yksityisetsiväksi sekä Milos Formanin pannassa ikimuistettavaksi mielisairaalan vastentahtoiseksi asukiksi. Tällä kertaa lähes saman tekee Brooks, jonka ohjauksessa Nicholson näyttelee koskettavan upeasti Melvin Udallia, menestynyttä ja intellektuellia kirjailijaa, joka vihaa elämää oman kivisen kuorensa alla. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun naapurin taiteilija-homo Simon joutuu mukiloiduksi ja ryöstetyksi. Simonin koira jää näin vaille hoitajaa ja vastuullinen homma annetaan Melvinille, jonka askeleet elämään paluuta varten alkavat heti ensi metreiltä. Viattoman luontokappaleen saadessa Melvinin kuoren säröilemään ja tarjoilija-Carollin uhatessa rikkoa Melvinin jokapäiväiset rutiinit, on Nicholsonin hahmon aika kurkottaa takaisin elämää kohti. Siitä alkaa valloittava ja koskettavakin kasvutarina, jonka vastaisku kyynisyyttä ja yksinäisyyttä vastaan on musertava. Melvinin osallistuessa muiden elämään, hän oppii jälleen rakastamaan muitakin kuin itseään: itsekkyys ei olekaan yhtäkkiä itseisarvo.

As Good as It Gets on uskomattoman mukaansatempaava elokuva. Sen vahvuus ei piile julkisivussa, vaan pikemminkin elokuvan sisällä: toimivan tarinan, hienojen ja ikimuistettavien keskustelujen ja loistavien näyttelijäntöiden seasta löytyy se romanttisuuden ja epäitsekkyyden henki, joka puhaltelee hyvänolon nostettaan aina kotisohvalle asti vuorokauden ajasta riippumatta. Tuloksena on elämän voitto tylsyydestä, reipas mieli ja elämänhaluinen sydän, joka on saanut uskoa elämän kauneudesta kaiken metallisen ja ruosteisen rumuuden keskellä. Kiitos siitä tarinalle ja eritoten Jackille.